Painovirhe

13-20 -vuotiaiden nuorten suunnittelema ja tekemä nettilehti.

Carpathian Forest – metallimusiikin pimeällä puolella

Carpathian Forest on norjalainen black metal bändi, jonka perusti Nattefrost (Roger Rasmussen) vuon-na 1990. Bändi soittaa perinteistä second wave – tyylistä black metallia, josta löytyy kaikki perinteisesti bläkkikselle tutut piirteet kuten kitaran voimakas särö,


Kipinäklubi valtaa Kahvila Lutakon

Kipinäklubi on uusi nuorille suunnattu kuuden tapahtuman kokonaisuus, joka tarjoaa 13 – 18-vuotiaille nuorille kuusi erilaista klubi-iltaa kevään 2013 aikana. Kahvila Lutakon tiloissa järjestettävissä klubi-illoissa tullaan näkemään niin katukulttuuria kuin pelimaailman uutuuksiakin. Tähän mennessä


Haastattelussa Steen1

Kun Suomessa puhutaan Steenistä, ei yleensä puheenaiheena ole tanskalainen Christensen-sukunimeä kantava rikollinen, vaan karulla tekstillä kertova helsinkiläinen rap-artisti Steen1 alias Seppo Lampela.


Hi Energy Tour täytti kaikki odotukset!

Hi Energy Tour järjestettiin joulukuussa Jyväskylän Paviljongissa. Esiintyjinä olivat Aste, Cheek, Brädi, Redrama, JVG, K-System ja loistavat Wannabe


Kiss – Monster

Kissin juuri julkaistu uusi levy Monster tulee olemaan varmasti yksi vuoden puhutuimmista levyistä. Nimittäin tällä uudella läjäyksellä he ovat onnistuneet tuomaan takaisin vanhaa 70-luvun meininkiä ja raskasta Kissiä, jota lupasivatkin ennen levyn julkaisua monissa


Koe: Hi Energy Tour

Oletko sinä valmiina loppuvuoden huikeimpiin bileisiin? Jos vastauksesi on kyllä, saavu Jyväskylän Paviljonkiin 14.12, sillä siellä järjestetään Hi Energy Tourin megalomaaniset


Review: Steel Panther at The Circus on October 21st 2012

Steel Panther, a gift from the Sunset Strip to the world is touring globe for the second time this year. Like in the early months of 2012, the Finnish audience was the first in


Steel Panther The Circusissa 21.10.2012

Steel Panther, Sunset Stripin lahja maailmalle kiertää maailmaa jo toista kertaa tänä vuonna. Suomalaisyleisö pääsi alkuvuoden kiertueen tapaan nauttimaan glamparodian säihkeestä ensimmäisenä


W.A.S.P. – 30 vuotta Rock n’ Rollin juhlaa

Suomessa 30-vuotis juhlakiertueellaan poikennut W.A.S.P. toi vauhtia ja kyyneleitä Tampere-talolle. Konsertti sisälsi kolme osaa, joista ensimmäisessä oli vanhoja klassikoita ensimmäisiltä albumeilta. Toisessa osassa kuultiin kolmenkymmenen minuutin pituinen kooste The Crimson Idol -levystä. Kolmas osa


Komeat kollit kosketusetäisyydellä

Lutakon pihalla on jonoa jo monta tuntia ennen keikan alkua. Ikähaarukka vaihtelee ala-asteesta lukioikäisiin, mutta kaikilla on mielessään yksi ainoa asia: Justimusfilms. Sami Harmaala, Joose Kääriäinen ja Juho Nummela istuvat nachokulho keskellään tanssisali Lutakon lämpimässä