työntekijä esittely

Hei! Laitoin viimein hieman esittelyäni itsestäni näkyviin, vaikka monelle olen jo toivottavasti ehtinyt tulla tutuksi kevään ja kesän aikana. J-napissa tapahtuu jälleen kaikenlaista ennen vuodenvaihdetta ja odotamme itsekin tulevia tapahtumia innokkaina. Uusi lokakuun Steppi-kalenteri on julkaistu (siitä ollutkin täällä blogissa jo aiemmin tietoa) ja paljon muutakin mukavaa on tulossa. Iloista ja värikästä syksyä kaikille!

Porkkana-hankkeen loppuseminaari lähestyy: varaa paikkasi!

Niin se vain on, että kohta on puolitoista vuotta porkkanoitu menemään. Palkintoja on jaettu asiakasaikoihin sitoutumisesta, ryhmien suorittamisesta ja takapuolen paikalle hilaamisesta tapahtumapäivinä. Kokemuksia on kerätty niin nuorilta kuin työntekijöiltä, tilastoja on vertailtu aiempiin vuosiin ilman porkkanoita. Nyt olisi aika vetää kaikki yhteen ja miettiä myös hieman tulevaakin.

porkkana-hanke-loppuseminaari-1

Tervetuloa Porkkana-hankkeen loppuseminaariin perjantaina 9.6.2017 klo 12.00-16.00 Kaupungin pääkirjastolle. Seminaarissa käymme lävitse hankkeen lähtökohtia, sen toteutusta, siitä tehtyjä tutkimuksia ja niiden tuloksia sekä kuulemme toimintaan osallistuneiden nuorten ajatuksia asian tiimoilta. Viitekehyksenä keskustelulle toimii sosiaalinen kuntoutus, aikuissosiaalityön uudet tuulet ja ketterä kehittäminen. Lopuksi ideoimme tulevaa yhdessä seminaariosallistujien kanssa.

Lisätietoa porkkanasta löytyy täältä blogista sekä nettisivuilta: Porkkana-hanke.

Kahvitarjoilun ja tilavarauksen vuoksi toivomme ilmoittautumista 31.5.2017 mennessä osoitteeseen anna-kristiina.malinen@jkl.fi . Tervetuloa!

Sovittelutoimistoa tutuksi vol 4

PäiviVaikka olen välillä kirjoitellut blogiin tiuhempaankin, nyt vasta hokasin etten ole itseäni esittelyt vaikka muut ovat sen jo vuorollaan tehneet. Nyt on siis jo aika.

Olen Päivi Rintala 29-vuotias Etelä-Pohjanmaan kasvatti. Vaikka nyt olen jo pitkään asunut ja elellyt jyväskyläläisenä, sydämmessä virtaa vahva pohojanmaan veri.  Jyväskylään aikanaan tulin opiskelupaikan perässä ja toki alkuun sen toivossa. Opiskelupaikka lohkesi ja sosionomin paperit nappasin koulusta ulos 2009. Koulu oli se, mikä itseasiassa toi minut vuonna 2007 sovittelun pariin, sillä lähdin tekemään asiakastyön harjoitteluani Keski-Suomen sovittelutoimistoon. Silloin hurahdin sovitteluun aivan täysillä ja kouluttauduin heti vapaaehtoiseksi sovittelijaksi. Opiskelujen ohessa tein välillä myös sijaisuuksia toimistolle.

Kuukausi valmistumisen jälkeen maaliskuussa 2009 ura urkeni sovittelun parissa. Nyt ihmetyksekseni huomaan jo olleeni saman työpöydän takana reilu 5 vuotta. Aika menee nopeasti kun on mukavaa ja näin olen sen myös itse todennut. Nautin työstäni! Nautin yhteistyöstä meidän vapaaehtoisten kanssa, yhteistyöstä poliisien, syyttäjien ja sidosryhmien kanssa sekä yhteistyöstä asiakkaiden kanssa.

Sovittelu palveluna on mielestäni varsin ihastuttava, sillä se on vapaaehtoinen. Jokainen voi itse määritellä haluaako sovintoa lähteä etsimään. Jos vastaus on kyllä ja halua ja tahtoa asian sopimiseen löytyy, miltei aina myös ratkaisu löytyy. Ja mikä hekumallinen fiilis se on, kun vaikeaan ja kipeään asiaan löydetään molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Sovittelu ei ole mikään helppo asia, vaan sen käyttäminen vaatii myös asiakkailtaan paljon. Sovittelussa kun itse tulee hoitaa omaa asiaansa ja joutuu joskus miettimään myös kompromissejakin, mitä olisi itse valmis sovinnon eteen tekemään ja mistä luopumaan. Aina ei sovintoa löydy, mutta aina kuitenkin kannustan yrittämään, sillä eihän sitä koskaan etukäteen tiedä.

Nyt olen jälleen palannut koulun penkille. Tällä kertaa kouluni sijaitsee Vantaalla, Rikosseuraamusalan johtaminen ja kehittäminen YAMK on opintokokonaisuuteni ja koulu on Tikkurilan Laurea. Olen innoissani koulutehtävien kautta kaivautunut työkenttäni alkujuurille ja möyrinyt myös sovittelun historian uumenissa. Tällainen perehtyminen tekee hyvää niin ammatillisesti kuin omaa uteliaisuuttanikin ruokkien.

Tällä hetkellä kesälomiin on kolmisen viikkoa aikaa! Nyt tukka tötteröllä sovitteluasioiden pariin, jotta ehtii kaikki valmiiksi ennen lomia! Palataan!

Päivi

 

Rock, rauha ja rakkaus

oma kuvaOlen Satu Liimatainen ja työskentelen sovittelutoimistossa ohjaajana. Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen ja ikää on napsahtanut mittariin 41 vuotta. Se on ihan kauheaa, koska olo on kuin kaksikymppisellä vaikka peilistä tuijottaa keski-ikäinen täti. Mutta ei kai se määrä vaan laatu…Vapaa-aikani vietän puolisoni, eläintemme, perhepiirin ja ystävien kanssa. Musiikki, luonto ja luomujutut ovat mulle tärkeitä. Lisäksi katson mielelläni elokuvia, joista kauhut, trillerit ja romanttiset leffat ovat suosikkeja.

Olen luonteeltani iloinen, sosiaalinen, energinen ja vilkas. Mua kutsutaan monesti luonnonlapseksi. Itse löydän sieluni sopukoissa asustelevan hipin ja rokkitytön. Kaiken tuon lisäksi olen itsepäinen kuin muuli. =) Olen myös seikkailunhaluinen ja siksi kaikki uusi saa minut liekkeihin. Sopii mulle! Niin… ja pakko on vielä tunnustaa, että olen ihan mahdoton siirappi eli romantikko. Mun mielestä Rakkaus on maailman siistein juttu ja sitä on joka puolella kun vaan pysähtyy katsomaan ja tuntemaan. Suosittelen. Jatka lukemista