Hengailuryhmä: Kuvaus edition

TTJ-ryhmän luontokuva

TTJ-ryhmän luontokuva

Tänä maanantaina hengailuryhmän aiheena oli valokuvaaminen. Liikaa itsekritiikkiä lähdettiin poistamaan 30/30-haasteella: 30 kuvaa 30 minuutissa. Vähemmänkin kuvia sai ottaa -kunhan ei jäänyt nysväämään yhden kohdalla. Apuna oli 30 sanan lista, josta haettiin inspiraatiota jokaiseen kuvaan. Listalla oli sanoja kuten Luonto, Heijastus, Auki, Pieni, Terävä, Valo, Värikäs ja Sota. Noin kolmen hengen ryhmissä lähdimme lähimaastoon haalimaan tuotoksiamme…

KAM-ryhmän minä-kuva

KAM-ryhmän minä-kuva

Nyt onkin sitten kuvamateriaalia tänne blogin puolelle pitkäksi aikaa! So stay tuned!

AM-ryhmän Alapuoli-kuva

AM-ryhmän Alapuoli-kuva

Mitä se hyvinvointi oikein on?

img_0436Tällä viikolla J-Napin maanantaihengailussa oli teemana hyvinvointi. Minna ja Teija olivat suunnitelleet meille osallistujille aiheeseen liittyvää toimintaa. Valmiita vastauksia ei kuitenkaan heilläkään ollut siihen mitä kaikkea hyvinvointi – sana pitää sisällään. Sitä pohdittiin porukalla tekemällä yhteinen kollaasi lehtileikkeistä. Näin aihetta voidaan mutustella myös jatkossa esimerkiksi kollaasin osio kerrallaan.

Ennen kollaasin työstämistä virittelimme itseämme aiheeseen Minnan vetämällä kahvakuula puistojumpalla. Lyhyen verryttelyhetken jälkeen etsimme tuntumaa erilaisiin liikkeisiin ja lihaksiin. Lopuksi rentouduimme Teijan vetämällä rauhoittumistuokiolla, jossa harjoiteltiin jännityksen laukaisemista eri ruumiinosissa. Sen jälkeen olikin herkullisen mustikkasmoothien vuoro.

Aloitimme perinteistäkin perinteisemmällä kahvakuulaliikkeellä eli etuheilautuksella

Aloitimme perinteistäkin perinteisemmällä kahvakuulaliikkeellä eli etuheilautuksella

Kyykkyä reisille

Kyykkyä reisille

Ranskalainen punneerus

Ranskalainen punneerus alleille

Sitten hauis

Sitten hauis

Vuorossa olat

Vuorossa olat

Tässä etsitään tuntumaa selkälihaksiin

Tässä etsitään tuntumaa selkälihaksiin

Keskivartaloliike, jossa kuulaa viedään vartalon ympäri

Keskivartaloliike, jossa kuulaa viedään vartalon ympäri

J-Napin yhteistaideteos

LuontoYksKaksMaanantaina 29.1. J-Napin maanantaihengailun ohjelmassa oli joulukuussa tehtyjen suunnitelmien pohjalta yhteisen taideteoksen tekeminen. Teokselle oli jo varattu paikka J-Napin olohuoneen tyhjyyttään ammottavalta seinältä.

Saankin siis ylpeästi esitellä: ”J-Nappilaiset ja luonto, yks kaks”! Teos esittää luontopolkua, jonka varrelta löytyy melkein 20 eläintä ja jos jonkinlaista kasvillisuutta ja vuodenaikaa – myös roskakori! Taiteilijoiden allekirjoituksia edustavat kädenjäljet polulla. Yhteensä pahvin kimpussa hääräsi 13 taitelijaa!

Miten luontoaiheeseen sitten päädyttiin? Varmaankin osittain sattuman kautta, mutta joku taisi mainita aihetta päätettäessä, että eläinten piirtäminen kyllä luonnistuu, mutta ihmisten ei niinkään. Tämä sopi myös muille! Omien eläinten kautta oli myös helppo kuvata omaa persoonallisuutta.

Mallista vai päästä?Itse taiteluun jokainen suhtautui omalla tavallaan. Siinä missä ensimmäinen maalasi tunteella rohkein vedoin, saattoi toinen keskittyä oman eläimensä toteutukseen rauhallisesti mallikuvaa hyödyntäen. Kun kysyin miltä maalaaminen tuntuu, sain keskittyneiltä maalareilta  kaksi vastausta: ”Hankalaa. Vapauttavaa.” Tämä kertookin siitä, että toisille maalaaminen oli oma juttu, toiset lähtivät rohkeasti kokeilemaan uutta. Tunnelma oli kuitenkin hyvä ja naurua oli paljon.

Ihonvärinen luontopolku herätti hieman epäröintiä, mutta eräs J-Napin työntekijä näki siinä selvän yhteyden siihen millaista työtä J-Napissa tehdään: monesti nuoren kanssa jutellaan hyvinkin syvällisistä asioista, ja silloin ollaan iholla.

Luontoaihe kirvoitti monenlaista keskustelua. Luonto koettiin universaaliksi aiheeksi ja luonnon olevan kaiken elämän perusta. Pohdiskelimme sitä, että jokainen voi tukea luonnonsuojelua tekemällä valintoja päivittäisessä arjessaan. Jokaisella on siis mahdollisuus vaikuttaa. Yksi tällainen arkipäivän valinta on esimerkiksi muovijätteen kierrättäminen, jota J-Napin toimistolla on hiljattain ruvettu opettelemaan. Ihmettelimme myös maapallon populaatiota, joka muuten on juuri nyt 7,6 miljardia.

Tästä me lähdettiin liikkeelleTuli muuten aika hieno työ, eikös!

Harjoittelija Jenna

P.S. Mutta mikä ihme on tuo ”yks kaks” teoksen nimessä? Se viittaa siihen, että luonto-aihe tuli mieleen _ihan yks kaks_!

Aikuissosiaalityön palloiluryhmä kevät 2018

PALLOILURYHMÄ KEVÄT 2018

AIKUISSOSIAALITYÖN PALLOILURYHMÄ ON JÄLLEEN PYÖRÄHTÄNYT KÄYNTIIN. KAIKKI HANNIKAISENKADUN AIKUISSOSIAALITYÖN TOIMISTON JA J-NAPIN ASIAKKAAT OVAT TERVETULLEITA MUKAAN! MUITA VARUSTEITA SISÄPELIKENKIEN / LENKKARIEN LISÄKSI ET TARVITSE. TAPAAMME NOIN 15 MINUUTTIA ENNEN VUORON ALKUA MONITOIMITALON EDESSÄ (VALMETIN TEHTAAN PUOLEINEN OVI) MUTTA PAIKANPÄÄLLE VOI SAAPUA MYÖS OMATOIMISESTI. PELAAMME ERI PALLOPELEJÄ OSALLISTUJIEN TOIVEIDEN MUKAAN (MM. SÄHLY LENTOPALLO, KORIPALLO, FUTSAL JNE).

KEVÄÄN AIKATAULU JA PELIPAIKAT ALLA: 

PE 16.2 KLO. 12-14 (MONITOIMITALON PALLOILUSALI KENTTÄ3)

TO 1.3 KLO. 14-16 (MONITOIMITALON PALLOILUSALI KENTTÄ 1)

KE 14.3 KLO.14:30-16 (HIPPOSHALLIN KESKIALUE, 1/2 OSA)

KE 28.3 KLO. 14-16 (MONITOIMITALON PALLOILUSALI KENTTÄ 1)

KE 11.4 KLO. 14-16 (MONITOIMITALON PALLOILUSALI KENTTÄ 1)

KE 25.4 KLO. 14-16 (MONITOIMITALON PALLOILUSALI KENTTÄ 1)

KE 9.5 KLO. 14-16 (MONITOIMITALON PALLOILUSALI KENTTÄ 1)

TI 22.5 KLO. 14-16 (MONITOIMITALON PALLOILUSALI KENTTÄ 1)

TOIVOTTASTI NÄEMME PELAILUN MERKEISSÄ! LISÄTIETOJA VOI KYSYÄ MARKO HEDMANILTA (014-2660893), MUUALTA J-NAPIN HENKILÖKUNNALTA TAI OMALTA TYÖNTEKIJÄLTÄSI.

Tehdään yhdessä

aktiviteetitJ-Napin asiakasraadin rekrytointitilaisuus järjestettiin 8.12. – tässä tekstissä J-Napin tuore harjoittelija, sosiaalityön opiskelija Jenna, kertoo tuon tapaamisen fiiliksistä. Tämä teksti on myös Sinulle, joka pohdit lähtisitkö itsekin J-Napin tapahtumaan tai tulisitko käymään J-Napin maanantaihengailussa. Tekstin kirjoittajan tavoitteena on harjoittelunsa aikana kehittää J-Nappiin uudenlaisia palautteenantotapoja ja lisätä nuorten osallisuutta.

Vaikka perjantain tilaisuuden nimi olikin ”asiakasraadin rekrytointitilaisuus”, ei tarkoituksena ollut niinkään perustaa säännöllisesti kokoontuvaa asiakasraatiryhmää, vaan laajemmin tiedustella J-Napissa käyviltä nuorilta millaiset tavat antaa palautetta tuntuvat mieluisilta ja millaisiin tapahtumiin olisi kiva tulla ja miksi. Lisäksi ohjelmassa oli päättää mitä J-Napin maanantaihengailuissa tehdään alkuvuodesta.

Mitä nuoret sitten ajattelivat palautteenannosta? Palautetta kyllä annetaan mielellään, mutta nuoret kokivat vahvasti, että palautteenannon tulisi tapahtua heti tapahtuman yhteydessä, eikä esimerkiksi myöhemmin internetin välityksellä kotona. Palautteenannon tulisi olla myös helppoa ja yksinkertaista, jotta kynnys palautteenantamiseen olisi mahdollisimman pieni. Erityistä kiinnostusta herätti ns. hymynaamakone, josta voisi painaa millaiset fiilikset on jäänyt tapahtuman tai käynnin jälkeen. Ideointi oli runsasta ja huumoriakin oli mukana. Harry Potteristakin tuttuja tyylejä ehdotettiin ja nauru raikasi (toivottavasti naapuritoimistot eivät häiriintyneet)!

Jatka lukemista