Terveisiä sosiaalialan asiantuntijapäiviltä!

Kävimme viime viikolla Sosiaalialan asiantuntijapäivillä haistelemassa ja tunnustelemassa, mitä sosiaalialalla oikein tapahtuu tällä hetkellä. Päivillä paljon puhututti uusi ammattihenkilölaki, joka vahvistaa sosiaalityöntekijöiden osaamisvaatimuksia (eli ihan kuka tahansa ei voi jatkossa toimia sosiaalityöntekijänä), toimeentulotuen siirtäminen Kelaan ja monenlaiset asiakkaan kohtaamiseen ja osallisuuteen liittyvät asiat.

Asiakkaan kohtaamiseen liittyvissä asioissa puhututti myös vanha kuomamme, sosiaalinen media. Kuunnellessamme sitä, miten eri palvelut ovat somessa ja tavoittavat vaikkapa nuoria netin välityksellä, J-Nappilaisten sydäntä lämmitti. Kun J-Nappi aloitti toimintansa vuonna 2013, sosiaaliseen mediaan menemistä pidettiin ehkä jossain piireissä vähän hölmönä: miksi niin pitäisi tehdä? Nyt, kolme vuotta myöhemmin, on herätty siihen, että ihmiset viettävät paljon aikaa sosiaalisessa mediassa, ja sossujen on tietenkin oltava siellä, missä ihmiset ovat. J-Napin ajatuksena on alusta lähtien ollut mennä lähemmäs nuoria: kotiin, kouluun, työkkäriin, Kelaan, someen ja kaikkialle, mihin nuoret meitä toivovatkin.

Päivistä saimme paljon uutta tietoa, ja oli mukava tavata kollegoita ympäri Suomen. Päällimmäisenä mieleemme painui kuitenkin se, että sisältö vain lisäsi tunnetta siitä, että J-Napissa todella tehdään edistyksellistä ja arvokasta työtä. Oman kilpensä kiillottaminen ei ole tässä kohtaa yhtään liioiteltua: olemme pystyneet jatkuvasti koko J-Napin olemassaolon ajan pitämään kiinni siitä, että asiakas on toimintamme keskiössä. Emme jää kuitenkaan omahyväisyyteemme loikoilemaan, vaan aiomme jatkossakin pitää huolta siitä, että kehittäminen ja kriittinen ajattelu ei tästä tönöstä lopu!

 

kroketti

Kommentoitnti on suljettu.