Tasavertaisuus ei tarkoita ”kaikille saman verran”

Sosiaalityöhön myös J-Napissa liittyy kiinteästi raha, rahanjakaminen ja erilaiset etuudet. Keskustelemme asiakkaiden kanssa usein siitä, millaisia päätöksiä he saavat toimeentulotuesta ja Kela-etuuksista. Kelan etuuksiin sosiaalityöntekijät voivat vaikuttaa aika vähän, joten tavallisesti niihin liittyvä keskustelu on melko neutraalia: selvitellään yhdessä, miksi jotain etuutta ei ole myönnetty, tai miksi sitä on tullut pienempi määrä kuin aiemmin.

DSC_0002 (2)

 

Sen sijaan toimeentulotukeen liittyy paljon enemmän linjanvetoja sosiaalityön näkökulmasta. Emme tee J-Napissa perustoimeentulotuesta lainkaan päätöksiä, mutta niistäkin toki keskustelemme asiakkaiden kanssa. Perustoimeentulotuen linjauksia toki voimme jossain määrin tehdä, mutta tällaiset tapaukset ovat melko harvassa. Tällainen linjaus saattaisi olla esimerkiksi tilanne, jossa asiakkaan perusosan leikkaamisesta keskustellaan, ja oma työntekijä linjaa, leikataanko perusosaa vai ei. Kuitenkin eniten keskustelua herättävät toimeentulotuen harkinnanvaraiset päätökset. Harkinnanvaraista toimeentulotukea, eli täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää silloin, kun perustoimeentulotuella jotain menoa ei saada katettua. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi takuuvuokrien maksu, bussikortit, kodin hankinnat ja tietyt opiskelukulut.

 

Mielenkiintoista näissä harkinnanvaraisissa päätöksissä on, että jos työntekijä ja asiakas ovat erimielisiä siitä, pitäisikö jotain tukea myöntää, aletaan usein vertailla omaa tilannetta toisten asiakkaiden tilanteisiin. Kuulen lähes viikottain työssäni vastalauseen tekemääni päätökseen: ”Mutta kaverini/perheenjäseneni/sukulaiseni/tuttuni on saanut ainakin 1000 euroa tähän hankintaan toimeentulotukea, miksi minä en saisi?” Tällaisiin keskusteluihin saattaa liittyä ajatus siitä, että harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen liittyy yleensä kaupungin linjaukset. Esimerkiksi Jyväskylässä on linjattu, että ensimmäiseen kotiinsa muuttavalle ihmiselle voidaan myöntää pääsääntöisesti 150 euroa kodin hankintoihin tukea. Summa on todella pieni, ja sillä pitäisi saada hankittua kotiin kaikki välineet, kuten sänky, liinavaatteet, astiat ja huonekaluja. Kuitenkin linjaus on aina linjaus, ja olemme sosiaaliohjaajina ja sosiaalityöntekijöinä saaneet koulutuksen siihen, että tarkastelemme asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti. Sen vuoksi harkitsemme myös, voiko linjauksista harkinnalla tehdä poikkeuksia.

 

Mitä se kokonaisvaltaisuus sitten tässä tapauksessa tarkoittaa? No, se tarkoittaa harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämisessä sitä, että katsomme paitsi asiakkaan koko rahatilanteen, myös muut elämäntilanteeseen vaikuttavat asiat. Jos perheessä on esimerkiksi lapsia, se voi vaikuttaa harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämiseen. Jos henkilöllä on äkillisesti muuttunut elämäntilanne tai kriisi, se voi olla peruste myöntää hänelle toimeentulotukea johonkin asiaan. Punnitsemme tilannetta yleensä yhteisissä tiimeissä, joihin kuuluu J-Napissa kolme sosiaalityöntekijää ja sosiaaliohjaaja, välillä myös esimiehemme ottaa niihin kantaa. Tiimissä neuvottelemalla pyrimme siihen, että tekisimme harkittuja ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Pienempiä rahasummia koskien sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja tekee linjaukset myös joskus itse.

 

Mielenkiintoista tässä keskustelussa on se, että sosiaalityöntekijänä en voi tietenkään kertoa kenenkään asiakkaani tilanteesta mitään ulkopuolisille, enkä toki muille asiakkaillenikaan. Sen vuoksi en pysty perustelemaan toiselle asiakkaalle tekemääni päätöstä millään tavalla toiselle henkilölle. Toisin sanoen asiakkaan pitäisi pystyä luottamaan siihen, että jokaisen asiakkaan tilanne punnitaan tapauskohtaisesti, ja ihmisten tilanteissa on paljon sellaista, mikä ei ehkä ulospäin näy. Puskaradio sen sijaan toimii juoruperiaatteella: joku on kuullut jostain, että jollekin on myönnetty toimeentulotuella jotain. Pitää lisäksi huomioida, että käytännöt vaihtelevat eri kaupunkien välillä paljonkin: harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämisestä laki on melko väljä.

Täydentävästä toimeentulotuesta sanotaan seuraavaa:

”Täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina erityismenot, joita ovat: 1) lasten päivähoitomenot 2) muut kuin 7 a ja 7 b §:ssä tarkoitetut asumisesta aiheutuvat menot, sekä 3) henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkitut menot.

(Toimeentulotuesta annetun lain 7 c §)

Sen sijaan ehkäisevästä, ehkä harvemmin myönnettävästä harkinnanvaraisesta tuesta kerrotaan seuraavaa:

”(1 § 2 mom.) Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta.(923/2000) (13 §) Kunta myöntää päättämiensä perusteiden mukaan ehkäisevää toimeentulotukea 1 §:n 2 momentissa mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi sekä muihin tuen saajan omatoimista suoriutumista edistäviin tarkoituksiin. (923/2000)”

 

Toisin sanoen laki antaa työntekijälle paljon toimintamahdollisuuksia. Se antaa myös paljon tulkintamahdollisuuksia. Hyvä puoli laissa on, että käytännössä mihin tahansa kuluun voi hakea toimeentulotukea, ja myös kaikista erikoisimmat hakemukset käsitellään. Usein sosiaalityöntekijä osaa sanoa jo hakutilanteessa (esimerkiksi puhelimessa tai tapaamisella) jotain siitä, olisiko tukea mahdollista saada. Esimerkiksi tietokoneisiin tai kännyköihin tukea ei ole pääsääntöisesti myönnetty.

 

Oma ammatillinen ajatukseni harkinnanvaraisen tuen myöntämisestä on se, että harkitsen jokaisen hakemuksen ja asiakkaan kohdalla saamieni tietojen perusteella, voisiko tukea myöntää, ja mitä perusteita tuen myöntämiselle on. Harkitsen myös sitä, mitä siitä seuraa asiakkaalle, jos tukea ei myönnetä. Ajattelen siis, että ei voi sanoa, että tasavertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikille myönnetään saman verran tukea. Jokaiselle myönnetään tarpeen ja perustelujen mukaan. Työntekijöinä seisomme tekemiemme päätösten takana omalla nimellämme vaikka oikeuden käsittelyyn saakka. Sen vuoksi tekemiimme päätöksiin liittyy vastuuta. Voin vakuuttaa, että tämä vastuu on meillä tiedossa, emmekä ota asiaa mitenkään kevyesti. Pyrimme aina toimimaan asiakkaan edun mukaisesti!

Kommentoitnti on suljettu.