Susanna kiittää ja poistuu

Vuoden 2014 alussa aloitin sijaisuuteni J-Napissa sosiaalityöntekijänä innokkain mielin.kuva1 Viimeiseen kahteen vuoteen on mahtunut aikalailla kaikkea maan ja taivaan välillä.        J-Nappi on fyysisesti muuttanut Mataralta Ailakinkadulle. Olemme kokeilleet uusia ryhmiä ja jalkautumista lähiöihin grillaamisen merkeissä. Olemme yrittäneet aktiivisemmin tavoitella asiakkaitamme, tehneet enemmän kotikäyntejä ja pyrkineet tiedottamaan toiminnastamme. Itse olen henkilökohtaisesti oppinut paljon uutta ja saanut uutta näkökulmaa aikuissosiaalityöhön ja varsinkin nuorten aikuisten tilanteeseen Jyväskylässä. On ollut iloja ja suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta kaikesta olen ollut loppujen lopuksi kiitollinen. Ilman J-Nappia en olisi se sossu joka olen nyt!

Iso kiitos menee J-Napin työporukalle. Jokainen J-Napissa työskentelevä on koko sydämmellään mukana J-Napin toiminnassa ja nuoriemme auttamisessa. J-Napin työntekijät ovat uskomattoman ammattitaitoista ja osaavaa porukkaa. Aina ei välttämättä meillä ole niin sanotusti ”kaikki muumit laaksossa”, mutta meininki on ollut sitäkin hauskempaa. Jos jotain niin osaamme ainakin nauraa  itsellemme!

Isoin kiitos menee kuitenkin J-Napin asiakkaille ja erityisesti omille asiakkailleni. Olen J-Napissa työskennellessäni tavannut aivan mahtavia nuoria aikuisia mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa. Haasteista ja vaikeuksista huolimatta, jokaiselta löytyy voimavaroja ja lahjoja. Olen oppinut paljon keskusteluista asiakkaideni kanssa. Vaikeuksista huolimatta he jaksavat yrittää. Heistä löytyy voimaa ja sisua mennä omalla tavallaan eteenpäin sekä etsiä itseään ja tulevaisuuden polkujaan. Täällä on kuulkaas aivan uskomattoman fiksuja nuoria aikuisia! Heihin kannattaa kaupungin panostaa enemmänkin!

Oma sijaisuuteni J-Napissa päättyy näiltä osin. Tällä hetkellä ei ole vielä tiedossa milloin uusi sosiaalityöntekijä J-Napissa aloittaa, mutta asiakkaani ja yhteistyökumppanit voivat tarvittaessa olla yhteydessä J-Napin muihin sosiaalityöntekijöihin eli joko sosiaalityöntekijä Nelli Kähärään p. 050 436 1814 tai sosiaalityöntekijä Katri Ylöseen p. 050 436 1049. J-Napin uuden sosiaalityöntekijän tavoittaa hänen aloitettuaan työskentelynsä numerosta 050 575 6425.

Toivottavasti näemme taas joku päivä!

Susanna Baltzar

 

 

 

Yksi kommentti “Susanna kiittää ja poistuu

  1. Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä!

    Kiitokset parhaasta sosiaalipalvelusta tähän mennessä,

    -PV