Miksi teen ennakollisen lastensuojeluilmoituksen?

WP_000060[1]Kuvitellaan ihminen, jolla on biologiset mahdollisuudet kasvattaa hedelmöitynyt munasolu toiseksi ihmiseksi omassa kohdussaan. Hän syntyy jossain päin maailmaa ja hänellä on jonkinlainen perhe, kasvatus sekä elinympäristö. Hänelle tapahtuu asioita ja hän tekee asioita. Hänellä on persoona, temperamentti ja muita määrittäviä piirteitä.

Kuvitellaan, että jossain vaiheessa elämäänsä hän on minulla asiakkaana aikuissosiaalityön sosiaaliohjauksessa (J-Napissa). Syyt voivat olla monia, kenties päällekkäisiä ja toisiaan ruokkivia. Kuitenkin tiettyä hallintaa omassa elämässä jo on, koska asiakkuus ei ole (enää) sosiaalityöntekijällä. Yksi määrittävä tekijä kuitenkin edelleen on: asiakkuuden syyt aiheuttavat jaksamattomuutta ja/tai epätietoisuutta, johon tarvitaan sosiaaliohjaajan tukea ja apua.

Kuvitellaan, että tämä ihminen tulee raskaaksi. Kenties toivotusti tai yllättäen. Kenties puolison kanssa tai muun laisen kanssakäymisen tuloksena. Sosiaaliohjaajan ajatukset hyrähtävät käyntiin erilailla kuin ennen: onko tarvetta tehdä ennakollinen lastensuojeluilmoitus? Tässä vaiheessa kysymys ei ole vielä selkeästä huolesta vaan koulutuksesta: ennakollisten lastensuojeluilmoitusten tekeminen on osa sosiaaliohjaajan työtä.

Tärkeää on aloittaa tällä faktalla: aikuissosiaalityön (sosiaalityön tai sosiaaliohjauksen) asiakkuus ei ole suoraan peruste tehdä ennakollista lastensuojeluilmoitusta. Laki kuitenkin sanoo selvästi, että huolen synnyttyä vain sosiaalityöntekijä voi arvioida onko lisäpalveluille tarvetta ennen ja jälkeen synnytyksen. Sosiaaliohjaajan selvitys ei siis riitä. Tämä tuntuu byrokratialta, mutta tarkoituksena on huolehtia, että selvityksen tekee tietyn koulutuksen läpikäynyt ammattilainen.

Tähän asti olen työskennellyt asiakkaan kanssa niin, että olen pyrkinyt mahdollistamaan hänen itsenäisen, turvallisen ja toimivan selviytymisen aikuisena kansalaisena. Raskauden myötä minun pitää käydä lävitse uudestaan kaikki keskustelumme (esim. kirjauksien kautta) siitä näkökulmasta, että asiakkaasta tulee vanhempi.

Hänellä on asunto, mutta onko se tarpeeksi hyvä lapsiperheelle? Hänellä on tietyt tulot ja menot nyt, mutta miten käy kun hän siirtyy vanhempainetuuksille? Hänen päivärytminsä toimii hänellä, mutta miten käy vauva-arjen? Hänellä on jaksamista hoitaa omat asiansa tietyllä aikataululla, mutta miten käy, kun aikataulun määrittääkin toisen ihmisen tarpeet? Hänellä on tietynlainen verkosto, mutta tukeeko se vanhemmuutta ja ennakoitavaa kotielämää? Hänellä on tietty suhde päihteisiin, mutta mahdollistaako se riittävän vanhemmuuden? Entä mahdolliset mielenterveysongelmat nyt tai aiemmin; onko mahdollista, että vauvan tulo ”huonontaisi” niiden kanssa selviytymistä ilman tukea?

Tämän tiedän: vauvan tulo on kriisi. Synnytyskokemukset, hormonit, uuden vanhemman ajatukset ja vastuu, vauvaan tutustuminen, uuden arjen opettelu, heittelevät tunteet, oman identiteetin uudelleen muodostuminen, muiden ja omat vaatimukset, ympäröivän kulttuurin käsitykset hyvästä vanhemmuudesta… oli vauva-arki sitten ihanaa, haastavaa tai ihan kamalaa niin kenenkään ei tulisi tarvita hoitaa sitä yksin. Sellaisen vaatiminen on epäinhimillistä.

Tiedän myös tämän: jaksamisen ongelmat ennen vauvaa voivat uusiutua vauvan kanssa. Tämä on jopa todennäköistä. Ja miksei olisi? Onhan vauvan tulo kriisi. Se on vaatimus pysähtyä miettimään itseään, elämää ja tulevaisuutta. Se on mahdollisuus unohdetuille, torjutuille tai jo kerran käsitellyille asioille palata takaisin pintaan. Kenties raskaus ja imetys vaatii lopettamaan tietyn lääkityksen. Kenties vanhemmuus muuttaa tiettyjä verkostoja niin, ettei odottavalla enää ole tarpeeksi tukea.

Minä siis katselen asiakastani ja keskustelen hänen kanssaan kaiken edellä mainitun pohjalta: oletko valmis elämänmuutokseen? Oletko tietoinen, että sellainen on nyt vääjäämättä tulossa? Miten aiot valmistautua siihen? Mitä aiot tehdä, jos tarvitset apua? Oletko varmasti tarpeeksi jaksava hakemaan apua? Sallivatko pelkosi ja ennakkoluulosi lastensuojelusta avaamaan suusi oikealla hetkellä? Koetko ulkomaailman paineet liian suurina ja uuvut halussasi olla paras mahdollinen vanhempi lapsellesi, joka saattaa alussa tuntuakin ihan vieraalta?

Näitä ja monia muita kysymyksiä peilaan koulutuksessani saamiini oppeihin, työelämässä karttuneeseen tietoihini sekä selvitykseeni asiakkaan historiasta ja nykyhetkestä. Mietin, onko minulla huolta mistään. Voinko kantaa vastuun päätöksestäni omalla nimelläni koko loppuelämäni? Ja ennen kaikkea: kuinka paljon arvioin asiakkaallani olevan voimavaroja vaatia itselleen kuuluvia kenties kunnan rahatilanteesta riippuvia palveluita samalla kun hänen tulee pitää huolta itsestään ja uudesta ihmisenalusta?

Kaikkien näiden ajatusten jälkeen joko teen tai en tee ilmoitusta. Aina keskustelen asiasta asiakkaani kanssa ennen ilmoituksen tekemistä. Selitän perusteeni ja pyrin lievittämään pelkoa, jonka sana ”lastensuojeluilmoitus” voi asiakkaassa herättää. Yritän saada lävitse ajatuksen, että niin aikuissosiaalityö kuin lastensuojelukin ovat apua ja tukea, siis hyviä asioita.

Aina se ei onnistu, mutta ilmoitus on silti tehtävä. Viimeisimpänä syynä on laki. Parhaimpana syynä on huoli ihmisistä, joille haluaa vain kaikkea hyvää.

 

Muutama fakta ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta Jyväskylässä:

  • Ilmoituksen voi tehdä lastensuojeluun, mutta asiakkuus siellä alkaa vasta lapsen synnyttyä. Jyväskylässä odottavan kanssa työskentelee siis aikuissosiaalityön työntekijä. J-Napissa joku meidän omista sossuista.
  • Tarkoituksena on taata perheelle kaikki tarpeelliset palvelut vaikka kunnalla ei olisi niihin rahaa.
  • Tarkoituksena EI ole valmistella huostaanottoa. Tarkoituksena on taata, että vauva ja van-hempi/vanhemmat voivat elää yhdessä mahdollisista haasteista huolimatta ennen ja jälkeen synnytyksen.

Lisää tietoa:

 

Kommentoitnti on suljettu.