Mikä ihmeen Mobile?

”No eihän tää mun asia nyt mikään sen kummosempi ole … teillä on siellä varmaan jotain paljon tärkeämpääkin meneillään”, voisi hyvin olla alku puhelulle, jonka soittaja on vaikeassa elämäntilanteessa. Puhelussa voi tulla esiin pulmia esim. kaveri- tai perhesuhteissa, opiskelussa, työelämässä, omassa tai ystävän jaksamisessa, surussa, alkoholinkäytössä tai seurustelusuhteessa.

Jokainen ihminen kohtaa erilaisia kriisejä ja ne kuuluvat elämään. Kriisi on henkilökohtainen kokemus, johon jokainen reagoi omalla tavallaan. Tämän vuoksi myös tuen tarve on erilaista.                       

”Soitinpahan nyt teille, kun en muutakaan keksinyt”. Käy ilmi, että soittaja on tilanteessa, jossa omat voimat eivät enää riitä. Puhelun aikana soittaja työntekijän kysymysten avulla alkaa nähdä eri tavalla omaa elämäntilannettaan.

Jatka lukemista

Yksinäisyydestä

Jos jotain olen oppinut asiakkaideni kanssa, niin mikään huoli ei ole ikäsidonnainen. Nuorin asiakkaani on ollut 20-vuotias ja vanhin 91-vuotias. Kaikissa ikäluokissa on rahahuolia, ihmissuhdehuolia, asumishuolia, vapaa-ajanviettohuolia, terveyshuolia ja varsinkin palveluiden saamiseen liittyviä huolia. Yksi useimmiten toistuvista huolista on kuitenkin yksinäisyys.

Yksinäisyys voi olla syy miksi asiakas on ohjattu minulle tai se voi olla ongelma, jonka asia-kas ottaa esille tapaamisajalla, kun keskustelemme muista huolista. Joka tapauksessa jokainen toivoo, että asialle olisi jotain tehtävissä. Yhdessä keskustelemmekin jo olemassa olevista ihmissuhteista; perheestä, suvusta ja ystävistä. Voisiko heidän kanssaan tehdä enemmän? Tai mietimme eri harrastuksia, joihin olisi mielenkiintoa osallistua jos rahatilanne tai kunto antaa myöten. Ehkä vastaus voisikin löytyä vapaaehtoistoiminnasta tai vertaistukiryhmistä? Työelämään pääseminen tai opintojen aloittaminen tuo myös usein mukanaan porukan, johon kuulua. Eri ikäryhmille tarjotaan myös erilaisia vapaa-ajanviettopaikkoja, kuten Veturitallit tai päiväkeskukset.

Yksinäisyys kuitenkin harvemmin johtuu pelkästään siitä, ettei asiakkaalla ole ollut tietoa eri riennoista. Jatka lukemista

Oletko sinä omien raha-asioiden talouspäällikkö?

Oletko koskaan ajatellut, kuka tai mikä johtaa taloutesi raha-asioita? Tunnetko olevasi oman taloutesi talouspäällikkö? Vai tuntuuko sinusta, että raha-asioita johtaa joku muu? Joku jota et tunne ja joku joka vie mennessään. Onko taloutesi valta hupenemassa pikavippifirmalle, perintätoimistolle, ulosottovirastolle, pelikoneelle, postimyyntiyritykselle, tavaratalolle tai kirpputorille? Tuntuuko sinusta, ettet enää jaksa tai osaa ajatella, millä mallilla taloutesi raha-asiat ovat?

Jos olet tullut siihen ajatukseen, että talouttasi saattaa hallita joku vieras päällikkö, niin koskaan ei ole liian myöhäistä saada hallinta takaisin itselle. Tämä vaatii sinulta vain omaa tahtoa ja pitkäjänteisyyttä. Aluksi ei tarvita muuta kuin rauhallinen hetki sekä kynää ja paperia. Kirjoita paperille tulosi ja kaikki menosi. Sen jälkeen listaa paperille kaikki laskusi ja velkasi. Näillä toimenpiteillä pystyt huomaamaan, riittävätkö saamasi tulot muun muassa vuokrien, sähköjen ja mahdollisten velkojen maksuun. Jos suunnittelet velan ottoa, pystyt myös huomaamaan, onko sinulla varaa maksaa velkaa takaisin.

Joku saattaa tässä vaiheessa havahtua ja huomata, että vaikka kuinka yrität selvite Jatka lukemista

Yhteistyö on resurssi

Minna Kesänen kirjoitti omassa jutussaan, että nuorten aikuisten palvelukeskus on ison porukan yhteinen matka, jossa kehitetään, kehitytään, ideoidaan, luodaan ja luovutaan sekä mokaillaan yhdessä niin nuoret, kuntalaiset, asiantuntijat kuin työntekijät. Matkalla ollaan ja se tulee jatkumaan niin kauan kuin yksikkö on olemassa. Yksi matkan virstanpylväistä saavutetaan vuoden alussa kun JNappi aloittaa Matarankadulla toimintansa. Helmikuussa 2013 meillä on toivottavasti henkilökunta kasassa ja varsinainen toiminta nuorten kanssa voi alkaa.

Blogikirjoittelu jatkuu ja mm. sen avulla yritämme haastaa sinua nuori ja kuntalainen tähän keskusteluun ja kehittämistyöhön. Minulla on jo muutaman nuoren yhteystiedot, jotka ovat lupautuneet mukaan kommentoimaan blogeja ja niihin liittyviä teemoja sekä antamaan ää-nensä, mielipiteensä ja ideansa JNapin toiminnan kehittämiseen ja jatkuvaan arviointiin. Lisää ideoijia ja kannanottajia tarvitaan.

JNapin arvoja

Monipuolisella joukolla työntekijöitä ja asiantuntijoita olemme kokoontuneet melkein vuoden ajan lähes kuukausittain pohtimaan ja luomaan toimintaa nuorten asiakaslähtöisestä palvelusta. Tarkoituksena on saada aikaiseksi verkostoitunut kumppanuustyöskentely, jossa emme olisi niin liimautuneita rakenteisiin ja byrokratiaan. Työryhmä on miettinyt juuri sillä hallintokielellä ilmaistuna mm., millä toimintatavoilla yhdistämme asiakkaan tarpeen, hyvän palvelukokemuksen ja tehokkaan prosessin? Siitä lopputuotoksena sivulla oleva kuva ehkä ymmärrettävämmässä muodossa kuin edellinen lause. Ota kantaa siinä oleviin ajatuksiin!

 

Jyväskylä - Tampere: Yhteistyöresurssit koossa

Tämän monenkirjavan joukon lisäksi suurena apuna ja yhteistyökumppaneina ovat toimineet Tampereen yliopistolta InnoTuo hankkeesta Pasi-Heikki Rannisto ja Sanna Tuurnas. Viime viikolla Tampereen kaupungin työntekijöitä kävi vierailulla ja he kuulivat verkostokehittäjä-työryhmämme ajatuksia. Samalla he kysyivät kiperiä kysymyksiä, jotka pakottavat pohtimaan suunnitelmia ja kehittämistyötämme uudesta näkökulmasta.

 

Kehittämistyön matkaan kuuluu aina kompastelua, vääriä ratkaisuja ja väärinkäsityksiä. Mokan ja kriisin kohdatessa kun jaksaisi ajatella, että silloin tervehtii opettajaansa. Kehittämismatka vaatii aikaa ja mahdollisia suunnan oikaisuja, virheiden myöntämistä ja uuden suunnan valitsemista. Välillä se on tuskastuttavan hidasta, mutta kuten Gandhi on todennut; nopeudesta ei ole hyötyä silloin jos suunta on väärä. Tällä hienolla porukalla olemme kehittämässä jotain uutta ja toivon, että matkan varrella porukkamme tulee entisestään kasvamaan teistä nuorista. Yhteistyö on se resurssi ja voima, millä muutoksia voidaan saada yhdessä aikaan.

 

Löydä sisäinen kehittäjäsi!

Nappi ei ole vain nuorten aikuisten palvelukeskus. Se on ison porukan yhteinen matka. Se on mäkistä vuorta ja leppeää niittyä. Halua mennä yhdessä uutta kohti. Se haastaa kehittäjäksi nuoria, asiantuntijoita, työntekijöitä ja kuntalaisia; ihan kaikkia. Jos kehittäminen ajatuksena puuduttaa ja uuvuttaa, tällä pikareseptillä saatat saada sisäisen kehittäjäsi virkoamaan.

1. Ihmettele, epäile, kysy, kuuntele

Ne jotka luulevat tietävänsä, harvoin onnistuvat parhaiten kehittäjinä. Tietäminen lopettaa kysymysten esittämisen ja vastausten etsimisen. Kehittäminen lähtee ihmettelystä ja epäilystä. Toimiiko tämä? Miksi tämä toimii? Voisiko tämä toimia paremmin tai kokonaan toisin?

Mitä vähemmän ymmärtää tietävänsä, sitä kiihkeämmin etsii ympärilleen erilaisia ihmisiä, sitä paremmin kuuntelee muita ja on valmis jakamaan omastaan. Vaikeita kysymyksiä harvoin ratkaistaan yksin.

Vaikeiden ongelmien ratkaiseminen on parhaimmillaan hyvin demokraattista ja tasa-arvoista; kukaan ei tiedä kaikkea mutta kaikki tietävät jotakin. Siksi kaikkia tarvitaan. Ja erityisesti niitä kenen arjesta ja elämästä on kysymys. Jatka lukemista