Minullako ääni?

Jokaiseen kotitalouteen on lähipäivinä tullut (tai ainakin toivottavasti) Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti, josta inspiroituneena kirjoittelen teille. Tiedotuslehden heti toisella sivulla on iso otsikko ”Sinulla on ääni – käytä sitä”.

aanestyslehti1

 

 

Kuntavaalit ovat taas täällä, oletko valmis? Itse vastaisin tähän, että kyllä, valmiina ollaan ja tänä vuonna aion ensimmäistä kertaa äänestää ennakkoon.  Varsinainen vaalipäivä on 9.4.2017 ja ennakkoon voi äänestää kotimaassa 29.3-4.4.2017.

aanestysmainokset2

Miksi pitäisi äänestää? Jyväskylässä kaupunginvaltuustoon valitaan 67 valtuutettua ja kaupunginvaltuusto päättää kaupungin toiminnasta ja taloudesta sekä kunnallisten palvelujen järjestämisestä. Lyhyesti sanottuna siis kaupunginvaltuusto on kaupungissa ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin. (Mäenpää.) Me kuntalaiset siis voimme omilla äänillämme vaikuttaa, siihen ketä tuonne kaupunginvaltuustoon pääsee meidän asioista päättämään. Vastaus siis siihen, että pitäisikö äänestä niin on jokaisen oma päätös, mutta itse olen sitä mieltä, että äänestäminen on yksi mahdollisuus vaikuttaa.

Joko olet saanut postitse ”Ilmoitus äänioikeudesta kuntavaaleissa”? Itselleni kyseinen kirje tipahti postilaatikkoon tämän viikon alussa ja ilmoitus sisältää tietoa mm. äänestysmenettelystä, valtuuston tehtävistä ja yleiset ennakkoäänestyspaikat. Tämän postissa tulleen ilmoituksen äänioikeudesta voi ottaa mukaan, kun menee äänestämään, mutta äänestämien onnistuu ilman ilmoitustakin. Äänestämään mentäessä mukaan on kuitenkin otettava voimassa oleva todistus henkilöllisyydestä.

aanestyskirje2

 

 

 

 

 

 

 

Nyt on mahdollisuus lähteä yhdessä äänestämään ennakkoon J-nappilasten kanssa 29.3. Lähtö äänestämään J-Napin toimistolta klo 16 tai voit halutessasi tulla suoraan kaupungille. Äänestyksen jälkeen lähdetään juomaan vielä yhdessä vaalikahvit.

-Minna

 

Lähde: Mäenpää, Helinä. Sinulla on ääni – käytä sitä. Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti nro 2. 15.3.2017.

 

Tourujoen luontopolku 28.7.2016

Torstaina 28.7.2016 kokoonnuttiin porukalla J-Napin toimistolla ja lähdimme reippailemaan Tourujoen luontopolulle. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, joten täydellinen keli nauttia luontopolun tarjoamista elämyksistä. Porukasta suurin osa ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt luontopolulla, joten ihmeteltävää riitti. On uskomatonta miten lähes keskellä kaupunkia sijaitsee tällainen paikka, missä voi täysin unohtaa kaupungin hälinän ja kiireen. Te jotka ette ole vielä käyneet nauttimassa Tourujoen luontopolusta niin toivottavasti matkanvarrelta otetut kuvat innostava lähtemään luontopolulle.

Kesäterveisin, Minna

muokattu1

muokattu2

muokattu9 muokattu12 muokattu10

muokattu8

muokattu5

muokattu3

muokattu4

Uusi sossu esittäytyy

Olen J-Napin uusi sosiaalityöntekijä ja aloitin uudessa tehtävässäni tammikuussa. OmaKUVA esittelyni on antanut odottaa itseään, mutta tässä se nyt vihdoin ja viimein tulee.

Eli työt J-Napissa ovat lähteneet vauhdilla eteenpäin ja kalenteri on täyttynyt kiitettävästi tapaamisista. Etelä-Pohjanmaan lakeudet saivat jäädä taakseni jo yli kymmenen vuotta sitten, kun pakkasin matkalaukkuni ja muutin mäkiseen Keski-Suomeen. Yli puolet elämästäni olen siis jo Jyväskylässä asutellut ja tänne hyvin kotiutunut.

Olen valmistunut sosionomiksi 2011 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja ammattikorkeakoulu aikana minulle heräsikin jo kipinä sosiaalityön opinnoista yliopistolla. Työhistoriani pitää sisällään työskentelyä palveluohjaajana työllisyydenhoidossa, asiakasneuvojana Kelassa ja asiakasopastajana aikuissosiaalityössä.

Töiden ja opintojen ohella pyrin vapaa-ajallani liikkumaan ja usein minut löytääkin kuntosalilta hääräilemästä. Lisäksi minulla pieni ja pippurinen chihuahua koira Pyry jonka kanssa tulee paljon touhuiltua. Tapaamisiin!  

-Minna-