Kaupungintalon kulmilta: Jyväskylän talous kuntoon – lopetetaan hallinto! Kaupungintalon kulmilta: Jyväskylän talous kuntoon – lopetetaan hallinto!

Kuntataloudet ovat epätasapainossa ja kestämättömällä uralla kokonaisuudessaan – niin myös Jyväskylän kaupungin talous. Tilanteeseen tarvitaan kaivattuja korjausliikkeitä niin yksittäisten kuntalaisten ja kuntien kuin koko kansantaloudenkin näkökulmista. Kuntien ja kuntayhtymien taloudet edustavat suunnilleen 40 prosenttia koko julkisen talouden menoista, joten kuntien ja kuntayhtymien talousremonttia ei voi irrottaa koko kansantalouden kuvasta ja tulevaisuudesta. Menojen kasvu on jatkunut viime vuosina liian voimakkaana – tarttis tehdä jotakin!

Mikä keinoksi – ehdotus 1?

Aika ajoin julkinen keskustelu käy varsin kiihkeänä ja ratkaisua etsitään liian yksinkertaisesta suunnasta. Talousvaikeuksien syyttävä sormi osoittaa alati paisuneisiin kuntien hallintoihin ja hallintomenoihin. Ratkaisua haetaan milloin lopettamalla hallinto kokonaan ja milloin puolittamalla se aikaisemmasta jne. Itse hallintovirkamiehenä näen, että kokonaisuuden ratkaisu ei tule löytymään kuntien hallinnoista, vaikka tuottavuustyötä täälläkin on jatkettava joka ikinen päivä.

Tässä pieni kertaus, mitä olemme tehneet esimerkiksi Jyväskylän kaupungilla asian eteen. Vuoden 2009 kuntajakomuutoksesta vuoteen 2013 mennessä noin 60% vapautuneista hallinnon tehtävistä on jätetty täyttämättä tai hoidettu sisäisin järjestelyin. Hallinto on siis tosiasiallisesti supistunut jo vuodesta 2009 alkaen, ei paisunut. Vuoden 2014 aikana meillä on ollut käytännössä 100% täyttökielto hallinnollisiin tehtäviin ja tämä jatkunee ainakin vuoden 2016 loppuun. Johtajien ja johtamistasojen määrää on vähennetty jokaisessa uudistuksessa – voimallisimmin nyt vuonna 2014.  Jyväskylän kaupungin talouden korjaustarve on tällä hetkellä vuosikatteella (menojen ja tulojen välinen erotus) mitattuna noin 20 M€. Esimerkkinä mainittakoon, että konsernihallinto maksaa palkkoja alle 10 M€, joten toiminnot pitäisi lopettaa kahteen kertaan, että tarvittava säästösumma saataisiin kasaan. Ehdotus 1 ei taida toimia.

Mikä keinoksi – ehdotus 2?

Koko Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltoon (ERVA –ratkaisu) ja kuntarakenteeseen on saatava selkeät ratkaisut. Uudistusten voimakkaimpina ohjureina on oltava osin ristiriitaiset päämäärät: palvelujen kustannustehokkuus ja niiden saatavuus. Näpertelyllä ei asiaa ratkaista. Tämän lisäksi valtion on tartuttava oikeasti ”härkää sarvista” ja vähennettävä kuntien tehtäviä tässä rinnalla. Odotamme kuntakentällä malttamattomina viime syksynä luvattua rakennepakettia, jolla kuntien velvoitteita puretaan. Vuonna 2013 tehdyn kuntien tehtäväkartoituksen perusteella todettiin, että kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää. Näiden tehtävien määrä on kasvanut voimakkaasti myös viime vuosina ja lisännyt kustannusrasitusta tänne kenttätyöhön.

Paikallisella tasolla meidän on uskottava tulevaisuuteen ja uskallettava tehdä rohkeita päätöksiä yli tämän päivän talousvaikeuksien. Tämä tarkoittaa vastuullista valmistelua, esittelyä ja päätöksiä, joilla muutos saadaan aikaan. Käytännön tasolla palveluja ja niiden tasoa/valikoimaa, palveluverkkoja jne. joudutaan supistamaan, mikäli haluamme tasapainottaa talouden. Euroja ei säästy ellei puututa myös palveluihin. Ehdotus 2 jouduttaneen hyväksymään.

Pertti Malkki
Henkilöstöjohtaja

2 kommenttia aiheesta “Kaupungintalon kulmilta: Jyväskylän talous kuntoon – lopetetaan hallinto!

  1. Hjuumoria. Ei ne herrat toisiaan kaltoin kohtele niin kauan kun työntekijöitä riittää.

    • Hei,

      Kiitoksia kommentista. Pieni pilke silmäkulmassa blogi on kirjoitettu, kuten työmies hienosti havaitsi. Kuntatalouden epätasapainon mittakaava on kuitenkin niin suuri, että ilman palveluihin puuttumista asiaa ei ratkaista. Hallinto on oikeasti todella kovan syynin alla tällä hetkellä, kuten kuvasin niin jo vuodesta 2009 lähtien paikkoja on jätetty täyttämättä, tällä hetkellä meillä on 100% täyttökielto hallinnollisiin tehtäviin, kaupunginhallituksen 22.4. päätöksen mukaisesti hallintoon tulee kohdistumaan yt-menettely elokuussa jne. Kaltoinhan tässä työelämässä ei tarvitse/kannata kohdella ketään, mutta kovia ratkaisuja joudutaan tekemään, myös hallintoon.
      Terveisin,
      Pertti Malkki