Jyväskylän kaupunki » Jyväskylän Kangas » Kankaan ilmaiskonsertissa 11.6. Eva & Manu, Toistuvat Yllätykset ja Kengurumeininki

Kankaan ilmaiskonsertissa 11.6. Eva & Manu, Toistuvat Yllätykset ja Kengurumeininki

Kirjoitettu | 04.04.2017 | Kommentit poissa käytöstä

Jyväskylän Kankaan avoimet ovet, Kangastuksia-tapahtuma, järjestetään kesällä 2017 suuren ilmaiskonsertin muodossa. Kaikille avoimessa sunnuntaikonsertissa esiintyvät Kengurumeininki, Toistuvat Yllätykset sekä Eva ja Manu. Alueella on tarjolla pop-up-ravintoloita ja yhteistyökumppanien infopisteitä. Konsertti järjestetään sunnuntaina 11.6. klo 13–17. Ovet alueelle aukeavat klo 12.

Kengurumeininki on hauskuuttanut lapsia ja heidän vanhempiaan jo yli 3500 keikalla ympäri Suomea. Jyväskylään yhtye tulee neljän hengen kokoonpanolla ja kutsuu yleisön pomppimaan, laulamaan ja tanssimaan kenguruiden lisäksi vaikkapa Kapteeni Koukun ja Intiaanipäällikkö Heiluvan Hampaan kanssa.

Toistuvat Yllätykset on energinen ja positiivinen hiphop-show, jonka tarjoilevat kaksi seremoniamestaria, kaksi DJ:tä sekä joukko tuottajia, taiteilijoita ja tanssijoita. Viime vuonna esikoisalbuminsa Vinkit ja tyylit julkaissut kokoonpano valloittaa esiintymislavoja ympäri Suomen. “Ehdottomasti Suomen tämän hetken taianomaisin, älykkäin, humoristisin, ja sympaattisin hiphop-ryhmä sekä epäilemättä myös -show”, toteaa Soundi-lehti.

Eva & Manu on jyväskyläläislähtöisen Eva Louhivuoren ja ranskalaisen Emmanuel “Manu” Laudicin folk-pop-yhtye. Kangastuksia-konsertti on yksi taiteilijoiden harvoista kesän keikoista: he ovat keskittyneet tekemään uutta, myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa musiikkia.

Konsertti järjestetään Kankaan porttirakennuksen viereisillä piha-alueilla (osoite Kympinkatu 3). Alue aukeaa klo 12. Yksi Kankaan parkkipaikoista on 11.6. pois käytöstä, mutta alueella on muita sekä maksullisia että parkkikiekolla toimivia parkkipaikkoja.

 

Lisätiedot ja esiintyjien kuvat:

Kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen, vilja.ruokolainen@jkl.fi, 050 311 8564

3 kävijää tykkäävät.

Keskustelu

kommentointi ei ole tällä sivulla päällä.