Jyväskylän kaupunkiseudun kuntajakoselvityksen selvitysryhmä kokoontui viimeistä kertaa – kuntajakoselvittäjien lopullinen esitys esitellään syyskuun lopulla

Jyväskylän kaupunkiseudun kuntajakoselvityksen selvitysryhmä kokoontui viimeiseen kokoukseensa Laukaassa tiistaina 2. syyskuuta. Kokouksessa esiteltiin kuntajakoselvittäjien kesän aikana käymiä kuntakierrosten keskusteluja, kuntajakoselvityksen yhdistymissopimuksen tavoitteita sekä jatkoaikataulua.

Kuntajakoselvittäjien toimeksianto päättyy syyskuun lopussa. Kuntajakoselvittäjät esittelevät lopullisen ehdotuksensa kuntajaon muuttamisesta ja yhdistymissopimuksesta syyskuun 30. päivä tilaisuudessa, johon kutsutaan kaikkien yhdeksän kunnan valtuutetut ja johtoryhmät.

Tilaisuus järjestetään Jyväskylässä Rantasipi Laajavuoressa. Tilaisuus videoidaan, ja sitä voi seurata kuntajakoselvityksen internet-sivuilta. Kuntajakoselvittäjien ehdotus kuntarakenteesta ja yhdistymissopimuksesta pohjautuu vuoden aikana tehtyyn selvitystyöhön. Perustelut löytyvät sekä siihen, että yhdistyssopimuksen lähtökohtana on kaikkien yhdeksän kunnan yhdistyminen uudeksi kunnaksi sekä siihen, että lähtökohtana on vain osan kuntien yhdistyminen. Lopullinen esitys julkistetaan syyskuun 30. päivänä.

Päätöksen yhdistyssopimuksesta tekevät kuntien valtuustot. Kuntajakoselvittäjät ehdottavat, että valtuustot päättäisivät yhdistymissopimuksesta kaikki samanaikaisesti kokouksissaan ensi vuoden puolella. Selvitysryhmän kokouksessa ja kuntatapaamisissa kuntien edustajat edelleen epäilevät kuntaliitoksesta saatuja hyötyjä. Huoli on erityisesti reuna-alueiden palvelujen säilymisessä ja kehittämisessä.

Kunnissa on kuitenkin todettu talousnäkymien tiukkeneminen ja se, että seudun vetovoimaisuus on säilytettävä ja yhteistyötä jatkettava kuntien välillä.

Kuntajakoselvitystä esitellään laajasti sidosryhmille

Kuntajakoselvittäjät tapaavat syyskuun aikana vielä useita sidosryhmiä. Kuntajakoselvityksen selvitystyötä esitellään seurakuntien, yrittäjien, henkilöjärjestöjen, nuorisovaltuustojen sekä muiden lähikuntien edustajille.

Seuraava kokous

Seuraava kokous on tiistaina 30.9.2014 klo 18 – 20 Rantasipi Laajavuoressa, Jyväskylässä. Tilaisuuteen kutsutaan valtuutetut kaikista yhdeksästä kunnasta. Tilaisuus videoidaan, ja sitä voi seurata kuntajakoselvityksen internet-sivuilta. Selvityksen aikataulu ja aiemmat kuntajakoselvityksen materiaalit osoitteessa http://erityisselvitys.jyvaskylanseutu.fi

Lisätietoja: Jyväskylän selvitysalueen kuntajakoselvittäjät
Jarmo Asikainen, +35850 415 4354, jarmo.asikainen@vm.fi
Paavo Kaitokari, +35850 382 9062 paavo.kaitokari@vm.fi

http://erityisselvitys.jyvaskylanseutu.fi

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys
Tiedote viestimille 2.9.2014