”Täällä on monta siistii juttuu”

Kirjoitettu | 08.04.2016 | Kommentit poissa käytöstä

Perjantaiaamu puoli yhdeksän ja museon oven raosta sisälle puikkelehtii pitkä liuta lapsia. On museovierailun aika, ja tänään museoon tulevat tutustumaan Nenäinniemen koulun 2 luokkalaiset. Kaksituntisen aikana oppilaat vierailevat perusnäyttelyssä, Päkä lampaan matkassa tutkitaan kuinka villalankaa valmistetaan ja museon Pajassa päästään askartelemaan.

Aluksi tietenkin käydään läpi perusasioita, kuinka museossa liikutaan, mitä ei saa tehdä ja mitä on hyvä muistaa. Opetellaan myös mitkä oikein ovat museokädet, ”Niin ei vaan tee vahingossa mieli koskea esineisiin” sanoo oppilasryhmien vetäjänä toimiva Jaana Peltola. Päkä lampaan tarinan innoittamana jokainen oppilas saa värjätä itselleen pätkän punaista villalankaa. Jokainen oppilas saa muun muassa ”mutistella” omaa värjäyspussiaan, että lanka varmasti värjäytyy. Kärsivällisyyttä kuitenkin kaivataan, langan saa ottaa pussista vasta viikon päästä.

mutistelukadet

Yläkerrassa sijaitsevassa Aikamatka – näyttelyssä saa luvan kanssa koskea ja tunnustella pintoja. Taisi se pehmoinen oravannahka ollakin valtaosan oppilaista suosikki. Museon Pajassa oppilaat pääsevät kunnolla tosi toimiin, tarkoituksena on valmistaa sätkynukke vanhan ohjeen mukaan. Pajassa sätkynukke saa vaatteet ja raajat paikoilleen ja vierailu museossa onkin tullut päätökseen. Raikuvin kiitoksin Nenäinniemen koulun oppilaat suuntaavat kohti koulua ja viikonlopun viettoa.

tyttonuket

Museovierailun aikana Peltola kysyi nuorilta vierailijoilta ”Miksi museoita oikein on?”. Vastauksiksi oppilaat kertoivat esimerkiksi: ”siellä säilytetään kaikkia arvokkaita esineitä” ja ”täällä on monta siistii juttuu”. Todellakin, museoissa on monta ”siistii juttuu” ja toiveina onkin, että oppilaat tulevat museoon myöhemmin yhdessä perheen ja läheistensä kanssa.

nukkepajassa

Hannele Hirvonen

Kulttuurituotannon opiskelija

Humanistinen ammattikorkeakoulu

3 henkilöä tykkää

Kommentit

Comments are closed.