Kuhinaa Cosplay-kirppiksellä

Kirjoitettu | 10.04.2015 | Kommentit poissa käytöstä

Japanilaista muotia, käsintehtyjä asusteita, värikkäitä peruukkeja, leluponeja ja mangaa – kaikkea tätä ja enemmän löytyi 09.04.2015 Jyväskylän Veturitalleilla järjestetyltä Japani on pop! -kirpputorilta.

Ihmiset

Kirpputorilla riitti väkeä heti ovien avaamisesta lähtien.

 

Cosplay eli pukuilu tarkoittaa erilaisiksi fiktiivisiksi hahmoiksi pukeutumista. Pukuilu on suosittu harrastus Suomessa ja muualla maailmalla. Cosplayhahmot saattavat olla tuttuja animesta tai mangasta, jotkut harrastajat luovat hahmonsa itse. Myös esimerkiksi länsimaisissa elokuvissa esiintyvät hahmot ovat yleistyneet cosplayssa. Suomen käsityön museon näyttely ”Pukuilun maailmassa” 2.1.-19.4.2015 esittelee taitavien cosplay-harrastajien käsintehtyjä asuja ja japanilaista katumuotia.

Museon näyttelyyn liittyvällä Cosplay-kirpputorilla oli tarjolla monenlaista japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvää asustetta, vaatetta ja viihdettä. Monen myyntipöydän takana istui värikäs cosplayhahmo hymyssä suin. Osa pöydistä oli keskittynyt mangaan eli japanilaiseen sarjakuvaan, tai animeen eli japanilaiseen animaatioelokuvaan. Toisilla oli myynnissä enemmän vaatteita ja myös käsintehtyjä asusteita.  Kirpputorilla oli mukava tunnelma, ja asiakkaat viihtyivät paikalla vielä pöytien kiertelyn jälkeenkin.

PIKKUHATTU

Oma cosplay-hahmo saattaa kuvata omaa luonnetta: toisten asuun sopii tyttömäinen olkihattu, toiset laittavat hiuksensa irokeesille.

 

Kirpputorin järjestivät Kosucon-tapahtuman tuottajat. Con-tapahtumat ovat pukuilun ja japanilaisen popkulttuurin harrastajille suunnattuja tapahtumia. Sana ”con” tulee englanninkielen sanasta ”convention”. Coneissa on usein oma teemansa. Ohjelmana saattaa olla esimerkiksi cosplay-kilpailuja, työpajoja, paneeleja ja cosplay-tarvikkeiden myyntiä.  Tapahtumiin yleensä pukeudutaan cosplay-asuihin, mutta niihin voi osallistua myös ihan omana itsenään.

Japanilaista populaarikulttuuria voi harrastaa monella tapaa. Jotkut pukeutuvat japanilaisen katumuodin mukaan, tekevät cosplay-asuja tai katsovat animea, toiset lukevat mangaa tai kirjoittavat fanitarinoita. Joillekin harrastuksessa on tärkeintä visuaalinen puoli, toisia taas kiinnostaa enemmän japanilainen musiikki. Kaikkia harrastajia kuitenkin yhdistää rakkaus japanilaiseen kulttuuriin. Coneissa tärkeää onkin harrastajien välinen yhteishenki, joka tuntui olevan läsnä myös kirpputorilla.

PIENET PERUUKIT

Manga- ja animehahmojen hiukset loistavat myös neonväreissä.

 

Kosucon järjestetään Jyväskylässä Veturitalleilla 17.-18.10.2015 ensimmäistä kertaa. Japani on pop!-kirpputorin tuotot suunnataan tapahtuman järjestämiseen. Kauppa kävi kirppisellä hyvin, mangat ja cosplay-tarvikkeet vaihtoivat omistajaa tiuhaan tahtiin. Osa asiakkaista saapui kirpputorille nimenomaan tukemaan Kosuconia. Conit ovat tärkeitä tapahtumia japanilaisen kulttuurin harrastajille. Niissä pääsee tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin, esittelemään omia asujaan ja toki pitämään hauskaa. Kosucon on Jyväskylän ainoa con-tapahtuma, ja se onkin erittäin tervetullut.

PIKKUPINSSIT1

Kirpputorilla oli myynnissä käsintehtyjä asusteita. Ostamalla niitä tuki samalla Kosuconin järjestämistä.

 

Ella Metsälä
Suomen käsityön museon kulttuurituotannon harjoittelija
Humanistinen ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yksikkö

2 henkilöä tykkää

Kommentit

Comments are closed.