Komisarion viimeinen tervehdys Espanjasta

Kirjoitettu | 19.10.2012 | Kommentit poissa käytöstä

Madrid perjantaina 19.10.2012 (04:30)

Minä olen täällä komisario. Se on kuulemma näyttelyn kuraattorin titteli näillä nurkilla. Tämä päivä meni nyt jo niin myöhään, että kommentoin vain ihan pääpiirteittäin päivää ja kuulumisia.

Heti aamulla olin jo kahdeksan jälkeen museossa ja Paco oli yllättäen parin messuhessun kanssa valmiina valojen laittoon. Kerroin illalla vaiheeseen jääneet pari ongelmaa tulkin välityksellä ja kaikki toiveeni toteutuivat tunnissa. Siivosin kaikki loput työkalut pakkiin ja siirsimme museon henkilökunnan kanssa kaiken ylimääräisen tiloista. Näyttely valmistui klo 10.45 ja ryntäsin hotelliin vaihtamaan vaatteita. Kävin pikasuihkussa ja ryntäsin pankkiautomaatin kautta takaisin museolle yhtä hikisenä kuin lähtiessäkin, mutta nyt oli lisäksi villapuku yllä.

Pressi alkoi klo 12 ja jo etukäteen meitä olitiin varoitelut museon, suurlähteystön ja instituutin puolesta, että koskaan ei voi tietää, mitkä mediat tulevat paikalle. No, tämähän on meille tuttua Suomessakin. Yllättäen paikalle saapui viisi toimittajaa kuvaajien kanssa ja paikalliset toimijat olivat tosi tyytyväisiä, kun Espanjan päälehti oli paikalla. Riitan kanssa vastailimme kiperiin kysymyksiin englanniksi minkä ehdimme. Esimerkiksi, mitä suomaiset voisivat opettaa espanjalaisille ympäristömyötäisestä muotoilusta… Paloma (siis se henkilö, jota aiemmin kutsuin erheellisesti Paolaksi) otti toimittajat napakasti hoteisiin ja kierrätti näyttelyn Riitan englannista espanjaan kääntäen. No, taas tämä juttu venyy… Hyppään iltapäivään.

Eli klo 14 suulähetystön auto tuli hakemaan meitä museolta ja ajeli noin puolisen tuntia mutkitellen ja vei meidät Suomen suurlähettilään virka-asuntoon. Paikalla olivat museon johtaja Sofia, Luisa ja Venla instituutista ja Espanjan kulttuuri- yms. ministeriön edustaja eli Anton ja me loput suomalaiset.Vieraat olivatkin kaikki tuttuja ihmisiä viikon varrelta suurlähettilästä lukuunottamatta. Tällä kertaa pidin varani enkä kätellyt ovella hovimestaria, kuten Kroatian suurlähetystössä takavuosina pääsi käymään. Tervetuliaismaljojen jälkeen Riitta piti ansioikkaan puheen ja ojensi tuliaisensa suurlähettiläälle (Markku) sekä museon johtajalle Sofialle. Minä päätin puheosion kertomalla museomme Suomessa ainutlaatuisesta kansallispukukuviosta ja lahjoitin suurlähetystölle Holstin Leenan uutuuskirjan. Samalla vihjaisin, että vuonna 2017 museo saattaa nostaa kansallispuvut framille isommasti. Se oli kaikkien mielestä oivallinen juttu. Kerroin vielä Tuomisen Anun näyttelystä museossamme ja sen myös ympäristömyötäisestä lähtökohdasta. Annoin Antonille Anun kirjan enkkuteksteillä ja hän vaikutti oikeasti innostuneelta siitä. Anu ja kirja kuulemma edustavat sen suuntaista kehitystä, mitä hänen ministeriönsä on toivonut Espanjan suunnalle. Vihjaisin Antonille  ja suurlähettiläälle, että museomme esittelee myös kansainvälisiä näyttelyitä ja että espanjalaisen näyttely esittely meillä voisi olla hieno tilaisuus kulttuurivaihtoon. Tätä pidettiin loistavana ajatuksena ja kun myöhemmin käännätin Antonin käyntikortin, kävi ilmi, että hän on johtaja kulttuuri- yms. ministeriössä ja hänen vastuualueenaan on juurikin näyttelytoiminta. Ja taas juttu venyy. Kerron joskus toiste ateriasta. Se oli paras mitä olen aikoihin syönyt ja tunnelma oli mukavan rento.

Sitten kiiruhdimme takaisin museolle, jossa Riittaa piti haastatella televisiokameroille ministeriön kustantamaa televisio-ohjelmaa varten. Anton vihjaisi, että ohjaaja on eräs parhaimpia alallaan. No, eipä hän kai mikään Almodovar ollut, mutta tehokkaasti hän homman hoiti. Se tosin oli yllätys, että minä jouduin tilanteeseen mukaan ja että haastattelu tehtiin englanniksi, vaikka Luisa oli paikalla tulkkina. Näin siitä kuulemma tuli tehokkaampi ja parempi. Kun kuulimme kysymykset hetkeä ennen kuvausta, teki mieli hypätä toisen kerroksen kaiteen yli. Kysymykset olivat alussa niin vaikeita, ettei Luisa ymmärtänyt niitä espanjaksi emmekä me Riitan kanssa oikein suomeksikaan. No, ehkä Riitta kuitenkin ymmärsi. Sovimme, että hoidamme vastailun keskustelemalla, jolloin toinen komppaa toista. Ja niinhan se hoidettiin puolessa tunnissa alta pois. Korostimme kaikissa mahdollisissa välissä ympäristyömyötäisyyttä, taidetoimikuntia ja Jyväskylän kaupunkia. Eihän se ihan hirveää Riitan kanssa ollut, mutta toivon kuitenkin, etten ikinä elämässäni joudu sitä silmissäni näkemään. Siis sitä videota. Samaa kertoi myöhemmin myös Sofia, jota samoin haastateltiin ohjelmaa varten. Ja sitten hyppään taas avajaisiin…

 Ne alkoivat lähes puoli tuntia myöhässä, osittain kuvaavan filmiryhmän vuoksi, osittain mielenosoitusruuhkaan juuttuneen suurlähettilään vuoksi. Paikalla oli mielestäni vajaat sata ihmistä. Käsittääkseni Antonin pomo lausui tervetuliaissanat ja Sofia puhui melko pitkään espanjaksi, samoin suurlähettiläs. Sitten Riitta piti todella hyvän avajaispuheen englanniksi ja siinä avajaiset sitten olivatkin. Me suomalaiset vähän odotimme viinitarjoilua, mutta nähtävästi se ei ole täällä tapana tai sitten taloudellisisita seikoista johtuen siitä oli luovuttu. Sama kohtalo saattaa koittaa tulevaisuudessa meidänkin näyttelyillemme. Näyttelystä oli tehty pienehkö, mutta tyylikäs katalogi, joita nappasin mukaani siinä esiteltäville tekijöille sekä muutaman museolle. Museon väen ennakkoajatuksista huolimatta Vihreän sävyjä -lehden näin yllättävän monen kädessä ja kotiin viemisenä. Näyttely on kuudessa tilassa ja lähes jokaiseen niistä teimme lehdistä houkuttelevan kasan ja espanjaksi kyltin viereen, jotta on enkkutekstiä luvassa ja saa viedä kotiin. Avajaiset loppuivat melko lyhyeen ja museon henkilökuntaa valui kadun toiselle puolelle baariin ja me suomalaiset perässä. Simo oli lähettänyt meilissä tervehdyksensä avajaisiin ja se käännettiin siellä maan kielelle ja varsinkin johtajatar Sofia oli kovin otettu viestistä. Ei siellä isosti kilistelty, mutta istuimme siellä melko pitkään ja lopulta kävimme vielä irkkubaarissa hotellini läheisyydessä.

Nähdäkseni näyttely sai todella hyvän vastaanoton Madridissa. Museon henkilökunta suolsi ylisanoja, samoin instituutin väki sekä Anton ministeriöstä ja jopa suurlähettiläskin kehui näyttelyä harvinaisen onnistuneeksi. Hän yrittää miettiä, kuinka sitä voisi hyödyntää ja kenties yhä kierrättääkin vielä tulevaisuudessa. Omasta mielestäni näyttelylle on käynyt samoin, kuin muutamille muillekin kiertäville näyttelyillemme, jotka ovat jalostuneet ja kristalloituneet uusien näyttelypaikkojen myötä. Pienistä puutteista huolimatta, pidän tästä kattauksesta tähän astisista eniten. Minulla on yhä hieman hämillinen olo, siitä kaikesta postitiivisesta huomiosta, minkä näyttely on täällä saanut. Taitaa olla, että olemme aallonharjalla tämän ympäristömyötäisen näyttelymme kanssa. Ainakin täällä Espanjassa.

Kone lähtee kohta. Taidan torkahtaa tunnin.

Mikko 

 

m.

4 henkilöä tykkää

Kommentit

Comments are closed.