Loppusuora häämöttää

Kirjoitettu | 18.10.2012 | Kommentit poissa käytöstä

Madrid torstaina 18.10.2012 (02:30)

Tänään oli näyttelyn loppurutistuspäivä. Kävelin taas hieman eri reittiä töihin ja poikkesin Prado-museon pihassa, jotta voin edes sanoa nähneeni sen. Aikataulut ovat niin tiukkoja, etten ole ehtinyt tutustumaan edes isäntämuseon näyttelyihin. Samoin on jäänyt kaikki shoppailu väliin. No, ostin sentään jatkojohtoja näyttelyyn.

Tänään aloittelin työpäivän totuttuun aikaan ja pystyttelin loppuja näyttelytasoja. Jo aamusta odottelin, että Paco tulisi asentamaan valoja näyttelyyn. Näin olimme sopineet varajohtaja Paloman (huono kuuloni tai ymmärrykseni nimesi hänet aiemmin Paolaksi, sori…) kanssa jo edellisenä päivänä. Venla oli päivän flunssan kourissa ja apuun tuli instituutin puolelta Anna (Anna Kolmonen). Tänään näyttelyä tuli rakentamaan myös Riitta Etelä-Savon taidetoimikunnasta ystävättärensä Christinen kanssa. Eli tehokas suomalainen työtiimi kantoi rakenteita ja esineitä huoneesta toiseen ja sitten taas takaisin lähtöruutuun. Lopulta toimiva kokonaisuus löytyi. Mutta Pacoa ei vain kuulunut…

Museoväestä sen verran, että museossa on keltapaitaisia vartioita, joita mielestäni on parikin samassa työvuorossa. Heillä on vähän kenraalimaiset asut ja paljon prenikoita rinnoilla ja jopa olkapäilläkin kimmeltää. Heidän tehtävänään on vastata museon turvallisuudesta huolehtia ovien avaamisesta museon aukioloaikojen ulkopuolella. Siis museon henkilökuntakaan ei pääse talosta ulos ennen kuin he ovat painaneet soittokelloa, joka herättää kuolleetkin. Se kutsuu keltapaidan paikalle avainnipun kera ja hän ropeltaa ison puuoven auki. Sisäänpääsyynkin tarvitaan soittokellon painallus. Nappula on tosin lähes kahden metrin korkeudella ja ovelasti oven listassa kulman takan piilossa.

Sitten on toinen ryhmä tärkeän näköisiä virkailijoita, joilla on tummat puvut päällä ja nimilaput rintapielissä. Oikeastaan en tiedä, mitä he tekevät. Tai en siis ole ainakaan nähnyt heidän tekevän mitään. Joskus he ovat käyneet näyttelysalien ovilla ja ovat olleet kovin huolestuneen näköisiä. Tänään Paloma tuli kertomaan, että museon vartiakunta on kovin huolissaan näyttelyn turvallisuudesta ja varmisteli, että tulevathan kaikki esineet vitriineihin. Minä vähän ihmettelin, että mikäs tässä, kun on noin pelottava leegio kaikkia rosmoja vastassa ja että ainakaan Suomessa meillä ei ole ollut ongelmia varkaiden suhteen. Paloma kuitenkin selitti, että nyt ei ollakaan Suomessa. Jos Espanjassa tulee esim. moottoripyörällä töihin, pitää joissain paikoissa ottaa satula mukaan työpaikalle, jos aikoo käyttää sitä kotimatkallakin. Sovimme, että käymme tänään näyttelyn esineistön läpi ja mietimme tapauskohtaisesti turvallisuusriskit.

 Kovasti puuhakkaan oloinen ryhmä on ehkä lähinnä meidän museomestarin toimenkuvan omaavat henkilöt. He kulkevat omanoloisissa vaatteissa ja heidän kauttaan voi löytää tarvittaessa puun palasia ja he jopa kiipeävät auliisti tikkaille esim. valaisima kiinnittämään. Minulle on jäänyt epäselväksi, kantaako tämä henkilöstö museoesineitä vai ainoastaan tuoleja ja kalusteita yms. ei-museo-tavaraa. Oikeasti tavaroiden kantamisessakin on tarkka hierarkia täällä. Mutta Paco ei kuulu tähänkään ryhmään. Hänellä ja kollegoillaan on siniset työhaalarit ja he tekevät lähinnä teknisiä asioita. Tänään pyysin heitä hommaamaan pari puutikkua, joilla saimme alaslasketusta katosta siirrettyä kattovalisimia roikkumaan vähän lähemmäksi seinää. Ystävällinen ei-haalarimies löysi nopsasti sopivat puut, joihin hän alkoi nävertää jollain ruuvimeisselin ja poran risteytyksellä johdolle reikää. En kestänyt katsoa sitä, vaan tyrkkäsin meidän akkukoneen hänen käteensä. Jo vain reikää syntyi nopsasti. Sitten haalariosasto aloitti valaistuskiskon adaptereidn asentamisen. Pacon johdolla hommaa oli tekemässä välillä kaksi välillä kolmekin miestä. Jossain vaiheessa kuului räsähdys ja sitten oli pitkään ihan hiljaista. Kävin katsomassa ja totesin, että vesselit olivat halkaisseet yhden puutikuista ja oletin, että olivat uutta noutamassa. Ehkä puolen tunnin kuluttua se ei-haalaripukuinen toi uutta tikkua ja kysyi kävisikö se rikkoutuneen tilalle. Kävihän se, mutta haalariosasto oli kadonnut jonnekin. Noin tunnin kuluttua pyysin Annaa espanjantaitoisena kysymään, mihin tyypit olivat häipyneet. Anna löysi heidät jostain notkumassa kahvilla ja he lupasivat tulla pian. No, kahvittelu on toki perisuomalaisillekin mukavaa töissä. Meillä hommat seisoivat aika pahasti niiden lamppujen takia ja Anna lähti puolen tunnin kuluttua uudelleen hakemaan haalareita. Lopulta he tulivat ja virittivät lamput kymmenessä minuutissa paikoilleen. Mutta vieläkään Paco ei ehtinyt säätämään näyttelyvalaistusta. Näyttelyä puuhaillessani mietin, että meidän museossamme on teknistä henkilökuntaa tasan yksi henkilö, Jussi. Toisaalta meillä on kameravalvonta ja murtosuojaus talossa ja Jussin ei tarvitse vartioida tiloja, hoitaa kiinteistöä tai ilmastointia. Meillä nuo asiat on automatisoitu tai ulkoistettu. Maassa maan tavalla.

Myöhään iltapäivällä näin Paloman ja kysyin, miten ihmeessä ehdimme samaan valot näyttelyyn, kun Pacoa ei näy eikä kuulu. Kävi ilmi, että hän ei enää ollutkaan talossa ja homma jatkuisi huommenna aamulla. Meillä on huominen tosi kiireinen, joten silloin ei valoja enää säädetä. Kysyin, voisinko minä hoitaa valojen asentamisen ja Paloma vastasi epävarmasti, että kenties ja katosi selvittämään asiaa. Hän palasi jossain vaiheessa ja kertoi, että hän oli tehnyt aika paljon töitä, jotta oli saanut kiinni sen haalarimiehen, jonka taskussa oli sen peltikaapin avain, jonne oli museon lamput ja varapolttimot lukittu. Näyttelytilat oli edellisessä näyttelyssä valaistu seinänpesijöillä, joten joduin koluamaan kaikki katot ja komerot lampuista ja testailemaan toimisiko joku niistä. Kolme tuntia siinä vierähti, mutta nyt näyttelyssä on valaistus tehtynä ja katossa hieman sekalainen seurakunta lamppuja. Tiedän kyllä, että ei meiltäkään aina ihan helposti löydy ehjiä lamppuja tarvittavaa määrää. On tosi hyvä aina välillä tehdä hommia vieraassa ympäristössä, niin vähän oivaltaa, millaista muiden on rakentaa näyttelyitä meidän museossamme ja etsia lamppuja ja puutikkuja kissojen ja koirien kanssa.

Mutta näyttelyn saimme tänä iltana melkolailla valmiiksi joskus puolen kahdentoista maissa. Huomenna on näyttelyn pressi klo 12. Suurlähetystön Eva toi meille rakentajille kutsut käteen suurlähettilään huomiselle lounaalle, josta olinkin jo kuullut huhuja. Pian sen jälkeen on jokin tv-ryhmä tulossa kuvaamaan näyttelyä. Klo 19 alkavat suuret avajaiset, joissa lienee puhettakin luvassa. Hienoa, että Riitta on mukana ja hoitaa pr-hommia. Tuossa rakentamisessa on ollut minulle ihan tarpeeksi puuhaa.

 Mikko

4 henkilöä tykkää

Kommentit

Comments are closed.