”Käsin tehden tulet onnelliseksi.”

Kirjoitettu | 23.10.2018 | Ei kommentoitu

Perjantai 12.10.2018 oli Onnenpäivä. Tuolloin toteutettiin museoalan valtakunnallisen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkoston TAKOn toimesta Suomen museoissa Onni museoon -nykydokumentointitempaus, johon osallistuneet museot tallensivat onnea kukin omasta näkökulmastaan. Suomen käsityön museossa onnea etsittiin luonnollisesti käsityöstä.

Päivän aikana neljätoista rohkeaa kädentaitajaa jakoi ajatuksensa siitä, mikä käsityössä tai tietyssä käsin tehdyssä työssä tuottaa onnellisuutta tai hyvää mieltä.

”Kaikenlainen käsityö tuo onnea.”

 

Osallistujat pohtivat käsityöonnea erilaisten tekemiensä tai omistamiensa käsitöiden kautta. Tekniikoista edustettuina olivat tilkkutyöt, virkkaus, neulonta, pajutyöt, kirjonta ja luova käsityöllinen ilmaisu.

Päivän pohdintojen mukaan käsityön onni näyttäisi löytyvän itse tekemisestä, itsensä ylittämisestä ja onnistumisesta, luovuudesta ja ongelmanratkaisusta, arvostuksen saamisesta sekä yhteisöllisyydestä.

”Tuli tosi hyvä mieli kun huomasin että minäkin osaan.”
Käsityön kerrottiin rentouttavan ja lievittävän stressiä ja väsymystä, olevan voimauttava tekijä arjen pyörityksen keskellä: käsien käydessä mieli saa levätä. Käsityön tekemisen katsottiin kehittävän ongelmanratkaisukykyä ja antavan kanavan luovuudelle. Oman osaamisen kehittyminen sekä aikaansaamisen todentuminen valmiin työn kautta tuottivat monelle hyvää mieltä. Myös tehdystä työstä saatu arvostus oli mieltä lämmittävää.

”Malli sisarelta, oppi äidiltä, inspiraatio isältä”
Tärkeä tekijä käsityön onnellisuutta tukevassa vaikutuksessa oli yhteisöllisyys. Osallistuminen käsityötaidon ja -perinteen siirtämiseen lapsille ja nuorille koettiin merkitykselliseksi. Käsityötä tehdessä myös muisteltiin ja ajateltiin läheisiä ihmisiä: nämä olivat läsnä esimerkiksi käytettyjen materiaalien, mallien ja tekniikoiden kautta. Käsityö tehdään usein myös tietylle henkilölle, joko tilauksesta tai lahjaksi, ja valmiin työn katsottiin olevan oiva tapa ilmaista tekijänsä kiintymystä ja välittämistä työn saajalle.

Riitta Häkkisen pikkuveljelle joululahjaksi tekemä nalle antoi saajalleen iloa ja hyvää mieltä pitkäksi aikaa. Kuva lahjanallesta palauttaa mieliin molemminpuolisen onnen tunteen vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Riitta Häkkisen pikkuveljelle joululahjaksi tekemä nalle antoi saajalleen iloa ja hyvää mieltä pitkäksi aikaa. Kuva lahjanallesta palauttaa mieliin molemminpuolisen onnen tunteen vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

 

Kerro sinäkin museolle käsityöonnestasi!

Lähetä tarinasi museoon sähköpostilla tai osallistu tallennukseen 31.10.2018 asti museon Instagramissa tägäämällä kuvaasi @suomenkasityonmuseo ja #onnimuseoon #onnentallentajat. Kerro miksi juuri tämä käsityö tai sen tekeminen toi sinulle onnen tunteen. Liittyykö käsityö johonkin elämänvaiheeseen tai tiettyyn tapahtumaan vai oliko joku sen yksityiskohdista erityisen merkityksellinen sinulle?

Kaikkien onnellisten käsityökokemusten tallentamiseen osallistujien kesken arvotaan lokakuun lopuksi Museokortti. Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Instagramissa arvontaan voi osallistua vain julkisella profiililla. Osallistujan valitsema kuva ja tiedot tullaan tallentamaan osaksi museon kokoelmia.

Onni museoon -tallennus jatkuu museossa vielä lokakuun jälkeenkin ja onnellisia muistoja voi lähettää museon amanuensseille. Arvonta kuitenkin suoritetaan 31.10. mennessä tulleiden materiaalien kesken.”

Lisätietoja Onni museoon -tallennuksesta antaa amanuenssi Seija Hahl, seija.hahl [at] jkl.fi tai p. 050 311 8886

Teksti: Sari Jantunen ja Seija Hahl

4 henkilöä tykkää

Kommentit

Kommentoi