Museotyön arkea: Päivi Ollikainen

Kirjoitettu | 03.09.2018 | Ei kommentoitu

Yksi museon uusista kasvoista löytyy heti infotiskin takaa. Keväällä remmiin astellut museoassistentti Päivi Ollikainen vastaa osaltaan museokaupan hoitamisesta, muiden tehtävien lisäksi. Voipa olla, että Päivi joskus sinunkin ryhmäsi oppaana, kun tutustut museon näyttelyihin opastuksissa. Välillä Päivi saattaa hypätä myös työpajaohjaajan saappaisiin.

Päivi vaihtaa välillä museon infosta myös oppaan liiveihin. Kuva: SKM/Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Päivi vaihtaa välillä museon infosta myös oppaan liiveihin. Kuva: SKM/Hanna-Kaisa Hämäläinen.

 

Alun perin taidehistoriasta maisteriksi valmistunut Päivi oli jo opiskeluaikanaan kiinnostunut museosta työympäristönä ja hän tekikin monenlaisia museon opastus- ja asiakaspalvelutöitä opintojensa ohella. Päivi onkin rautainen asiakaspalveluguru, sillä vuosia erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä on kertynyt plakkariin useasta eri paikasta.

Tällä hetkellä Päiviä työllistää eniten uuden myyntinäyttelyn rakentaminen, Second Chance avautuu Ikkunagalleriaan 5.9., ja museokaupan tuleva joulu.
”Se on museokaupan vuoden suurin sesonki ja haluamme löytää taas uusia ja ihania suomalaisten käsityöläisten tuotteita asiakkaidemme joulupaketteihin”, Päivi avaa.

Museon infossa työskentelevällä eivät päivät sulaudu massana toisiinsa. Työajat ovat vaihtelevia ja asiakaskohtaamisia on laidasta laitaan. Ikinä ei tiedä, millainen päivä on tulossa.
”Työ on monipuolista ja eikä samankaltaista päivää ole olemassa. Pääsen osallistumaan monenlaisiin museon työtehtäviin. Myös käsityöläisten kanssa toimiminen on mukavaa ja mielenkiintoista. Heidän tuotteitansa on kiva päästä esittelemään museokävijöille”, Päivi kuvailee. Tältä vuodelta Päivi odottaa kovasti yleisön reaktioita meneillään olevaan Pehmeetä touhua -näyttelyyn.

Asiakaspalvelussa sattuu ja tapahtuu, mutta huumorin avulla yleensä ratkeaa tilanne kuin tilanne.
”Muistan hyvin, miten aikaisemmassa työssäni museon asiakaspalvelussa opastin ja ohjasin kerran tanskalaista vanhempaa herrasmies matkailijaa. Hän puhui huonosti norjaa ja oli lähtenyt matkalle Suomeen ajatellen pärjäävänsä täällä norjaksi puhuen. Hän tiesi, että suomalaiset opiskelevat koulussa ruotsia ja ajatteli norjan kielen olevan sitä tarpeeksi lähellä. Minä puhuin välttävää ruotsia ja hän yhtä välttävää norjaa, ja niin saimme asiamme selvitettyä. Nauruksihan se lopulta meni molemmilla, mutta tilanteesta selvittiin. Sen olen huomannut, että elekielellä pärjää pitkälle, vaikkei yhteistä kieltä välttämättä löydykään.”

Teksti: Sari Koskinen

1 henkilö tykkää

Kommentit

Kommentoi