Museotyön arkea: Raija Manninen

Kirjoitettu | 25.07.2017 | Ei kommentoitu

Monelle museon opastukseen tai työpajaan tulevalle museon tutuimmat kasvot kuuluvat museolehtori Raija Manniselle, joka vastaa museon yleisötyöstä ja koordinoi museon tapahtumatuotantoa ja muita aktiviteetteja.

Kuvassa Raija keittelee  perinteistä punamultaa Kävelykadulla työnäytöksessä.

Kuvassa Raija keittelee perinteistä punamultaa Kävelykadulla työnäytöksessä. Kuva; Suomen käsityön museo

Alun perin kotiteollisuusohjaajaksi Kuopion Muotoiluakatemiasta vuonna 1983 valmistunut Raija koki alusta asti kuuluvansa museoon, sillä valmistumisvuonna avautui Jyväskylään Suomen kotiteollisuusmuseo (nyk. Suomen käsityön museo), jonne Raijaltakin pyydettiin esineitä esille. Raija oli juuri perustanut oman yrityksen ja päätti keskittyä sen toimintaan, eikä hänen esineitään päätynyt – ainakaan juuri silloin – museoon. ”No kymmenen vuotta myöhemmin ajauduin Jyväskylään opiskelemaan ammatilliseen opettajakorkeakouluun.  Tein osan opetusharjoittelusta kotiteollisuusmuseossa Näkevät kädet -näyttelyn suunnittelun ja oheisohjelman muodossa. Silloinen museolehtori oli jäämässä äitiyslomalle ja minulta kysyttiin, että olisinko kiinnostunut museolehtorin sijaisuudesta. Heti saatuani opettajan paperit jouduin museoon”, Raija nauraa.

Raijan uran aikana museomaailma on muuttunut paljon. Vielä 90-luvulla museolehtori kulttuurihistoriallisessa museossa oli harvinaisuus ja työ oli aika pitkälti luovimista museon ammatillisen henkilökunnan ja asiakkaiden välissä. ”Alkuun varsinkin tuntui, että viestintuojana tulin ammutuksi useampaan otteeseen. Niinpä sitten opiskelin työn ohessa maisteriksi, että josko yhteinen kieli ja mieli asiakasnäkökulmaan löytyisi. Nyt museoissa on asiakasymmärrystä, mutta pioneerina on tullut päätä hakattua seinään ja ovenpieliin”, Raija muistelee. Suomen kotiteollisuusmuseo toimi Jyväskylän kampusalueella, melko pienissä tiloissa, mikä oli ajoittain haasteellista esimerkiksi opastustilanteissa, joissa oli mukana isoja ryhmiä. ”Opastettavia ryhmiä oli paljon ja musiikkiluokat olivat isoja. Soitinnäyttelyn näyttelyarkkitehti oli suunnitellut vitriinien väliin mdf-levystä pylväitä, joiden sisään oli piilotettu tekniikkaa musiikin kuuntelua varten ja osa pylväistä oli ’estetiikan’ vuoksi. Pylväät näyttivät tukevilta, niinpä joku oppilas nojasi sellaiseen ja pylväs lähti kaatumaan. Minä syöksyin ottamaan pylvään kiinni, ettei se olisi osunut toisen oppilaan päähän. Pylväs luiskahti käsistäni ikkunasyvennykseen ja murensi pienen palan seinää ja ruttasi sälekaihtimia. Minä kerroin kahvitunnilla kauhuissani tilanteesta ja vaadin tukevampia pylväitä. Sain vastaukseksi, että museolehtorin tehtävä on huolehtia, ettei näyttelyssä satu mitään vahinkoja ei esineille eikä ihmisille”, Raija kauhistelee. ”No näyttelyrakenteisiin tehtiin muutoksia ja sen jälkeen olen aina vaatinut, että näyttelystä pitää tulla peruskoulun kestäviä”, hän jatkaa.

”Juuri tällä hetkellä siivoan sähköpostiani ja etsin pöytää vuoden aikana kertyneiden papereiden alta ennen kesälomaani”, Raija kuvailee kesätunnelmiaan. Kesäaikaan museolehtorin arkeen kuuluu yleensä myös erilaisia huoltoja: lainattavat muistelusalkut, perusnäyttelyn kosketeltavien ja koettavien juttujen päivittämistä ja huoltoa, pajatilan siivoamista ja päivittämistä sekä käsityöohjeiden uudistamista. Lisäksi kesän aikana koostetaan oppaille materiaaleja – tällä kertaa luonnollisesti kansallispukuihin liittyen – ja tietenkin suunnitellaan syksyn tapahtumien alustavia sisältöjä. Syksyllä museossa vierailee noin 1400 kakkosluokkalaista ja heidän kanssaan tutustutaan muun muassa kansallispukuihin; tietenkin jollain mieltä kutkuttavalla tavalla. ”Mielenkiintoisinta onkin työn monipuolisuus ja se, että saa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Tai jos ei suorastaan face to face -tilanteessa, niin ainakin välillisesti esimerkiksi työpajaohjeen tai lainattavan muistelusalkun ja jonkin aktiviteetin muodossa”, Raija kuvailee työnsä eri puolia.

Museon lainattavia salkkuja käytetään mm. palvelukodeissa muisteluun. Raija esittelee kuvassa ryijysalkun antimia. Kuva: Suomen käsityön museo.

Museon lainattavia salkkuja käytetään mm. palvelukodeissa muisteluun. Raija esittelee kuvassa ryijysalkun antimia. Kuva: Suomen käsityön museo.

Muistiin painuvia kokemuksia syntyy ihmisten kohtaamisesta runsaasti. ”Keväällä museossa vieraili seiskaluokkalaisia. Heidän kanssa tehtiin avainkaulanauhoja ja muutamalla pojalla ei solmun teko luonnistunut, vaikka me opettajan kanssa yritettiin demonstroida asiaa. Yhdeltä pojalta se ei kerta kaikkiaan ottanut onnistuakseen. Sitten mä näin, että pojalla oli nauhalenkkarit ja minä hipaisin omalla jalallani pojan kenkää ja sanoin, että miten sinä kengän nauhat solmit, jos et osaa tehdä solmua. Hän sanoi, että nää menee tehdasasetuksilla. No kyllä se solmukin sitten syntyi.”

Museolehtorin työssä pääsee käyttämään luovuutta ja aina on uusia asioita mihin tutustua näyttelyiden tai tapahtumien kautta. ”Ehkä mieliinpainuvin kokemus oli, kun olin kollegani kanssa tutustumassa vuoden käsityöläiseksi valitun neurokirurgin työskentelyyn leikkaussalissa. Asiakkaiden kanssa työskennellessä kuulee monenlaisia tarinoita ja elämänkohtaloita ja joihin itse ehkä voi tuoda yleisen historiallisen näkökulman. Tietenkin se on myös tärkeää, että saa olla käsityössä näköala paikalla, jota vielä vapaa-ajan -minä tukee ”, Raija kuvailee. Työn monipuolisuus on paitsi rikkaus, mutta samalla myös haaste, sillä aina olisi hirveästi tekemätöntä työtä. ”Suurin osa ajasta menee varautuessa tulevaan asiakkaaseen ja kuitenkin se asiakas joka on jo museossa tai museon nettisivuilla, pitäisi olla etusijalla, että hän saisi sen, mitä hän haluaa ja tarvitsee”, kuvailee Raija lehtorin työn haasteita.

Suomalainen kansallispuku -näyttelyn tiimoilta Raija haluaa omalla työpanoksellaan olla mukana edesauttamassa kansallispuvun auran laajentamista ja saattamista näkyvämmäksi, kajoamatta kuitenkaan kansallispuvun pyhyyteen. Vuosi 2017 onkin ollut tähän mennessä museon kannalta hyvin kiireinen, mutta vuotta on värittänyt myös runsas museon strategiatyö. Museon muutostakin on ollut jo pitkään puhetta. ”Toivoisin selkeytystä muuttaako museo vai ei. Nyt on tyhjäkäynnillä olo, kun jo olemassa olevaa pitäisi uudistaa, mutta kannattaako siihen ryhtyä, jos muutto tulee muutaman vuoden päästä ja silloin koko museokonsepti pitää miettiä uudestaan. Joka tapauksessa nyt olisi uudistumisen aika”, Raija pohtii museon tulevaisuudenkuvaa.

Suomen juhliessa 100-vuotista taivaltaan, museossa on esillä Suomalainen kansallispuku -näyttely, joka on osa Suomi 100 –juhlavuoden virallista ohjelmaa. Juhlavuoden kunniaksi avaamme yleisölle hiukan enemmän museolaisten työelämää.

 Teksti: Sari Koskinen

Be the first to like.

Kommentit

Kommentoi