Museotyön arkea: Anneli Hemmilä-Nurmi

Kirjoitettu | 13.06.2017 | Ei kommentoitu

Museon valokuvaaja-amanuenssin, Anneli Hemmilä-Nurmen elämään käsityöt ovat kuuluneet nuoruudesta lähtien. ”Myös äitini kannusti käsillä tekemiseen ja osti minulle kankaita ja muita tarvikkeita aina kun vain olin niitä vailla. Eihän ne työt silloin 70-luvulla mitään kovin erikoisia olleet. Ompelu, neulominen ja virkkaaminen olivat ne tavallisimmat maalla asuvan tytön käsityöt. Kaikilla töillä kun piti olla jokin käytännöllinen tehtävä. No, ehkä ne kanavatyöt eivät niin kovin tarpeellisia olleet, mutta äiti kuitenkin vei ne kaikki kehystettäväksi ja löysi niille jopa paikan kodin jo muutenkin täyteen ahdetuilla seinillä”, Anneli muistelee.

Anneli Hemmilä-Nurmen työtehtäviin kuuluu mm. vanhojen kuvien luettelointia. Kuva: Sari Koskinen

Anneli Hemmilä-Nurmen työtehtäviin kuuluu mm. vanhojen kuvien luettelointia. Kuva: Sari Koskinen

Aikoinaan käsityöt veivät Annelin myös opiskelemaan alaa Kuopioon kouluun, joka silloin tunnettiin Koti- ja taideteollisuusoppilaitoksen nimellä. ”Puolison työn perässä tuli muutettua ja haettua omaa paikkaa ja kotiseutua, joka lopulta löytyi täältä Jyväskylästä. Siinä vaiheessa käsityöt olivat jääneet vain harrastukseksi”, Anneli kertoo. Kuopiossa opintoihin oli kuulunut jakso kansatieteen opintoja ja tovin asiaa pohdittuaan Anneli haki opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon suomalaista ja vertailevaa kansatiedettä. ”Nykyisin sana etnologia tuntuu jotenkin modernimmalta. Opintojen valmistuttua päädyin töihin tänne Suomen käsityön museoon”, Anneli jatkaa.

Vaikka Annelista ei käsityöläistä tullutkaan, nauttii hän työstään käsitöiden parissa. ”Rakastan vanhoja esineitä. Vanhan esineen pinta, joka on vuosikymmenten saatossa kulunut sileäksi saa minut jotenkin nostalgiseksi, vaikka en itse ole esinettä käyttänytkään. Historia ja sukupolvien ketju on jotenkin läsnä. Tuntuu aina hienolta koskettaa kuluneen esineen pintaa, vaikka tiedän, että se on syntynyt ahkeran ja joskus varmaan loputtomalta tuntuvan uurastuksen tuloksena”, Anneli kuvailee.

Annelin koomisin muisto museoalalta liittyy myös esineiden ”käpälöimiseen”. ”Olimme vasta muuttaneet Jyväskylään ja käymässä ensimmäistä kertaa Keski-Suomen museossa. Silloin esillä olevat kokoelmat oli laitettu esille museon lattialle suuriin ryhmiin. Ei ollut vitriinejä eikä korokkeita, saati kulkua estäviä aitoja pääsemästä lähelle. Innoissaan avasimme jokaisen kaapin oven ja kokeilimme, miltä tuntuu kirnuta oikeaa kirnua. Kokeilimme varmaan jokaisen työkalun ja kapineen. Lattialla olleeseen kirkkoveneeseen emme sentään kavunneet. Nykyisin museoalan ammattilaisena en tekisi enää sellaista. Hyväksyn, että toisinaan täytyy tyytyä vain katsomiseen”, Anneli naurahtaa.

Omassa työssään Anneli nauttii erityisesti työn kiinnostavuudesta ja vaihtelevaisuudesta. Valokuva-arkistossa Annelin työtehtäviin kuuluu kuvien vastaanotto, kuvatoimitukset ja kuvien luettelointi museon sähköiseen kokoelmanhallintajärjestelmään. Lisäksi Anneli dokumentoi museon vaihtuvat näyttelyt jälkipolvia varten ja välillä valokuvaa myös tiedotuksen tarpeisiin.

”Museossa parhaillaan esillä olevaan Suomalainen kansallispuku -näyttelyyn valokuvasin tykkimyssyjä ja muita yksityiskohtia kansallispuvuista. Niiden valokuvaaminen oli haastavaa, mutta samalla innostavaa. Ei voi muuta kuin ihailla kansallispukukankaiden kauniita värejä ja taidolla kirjottuja kuvioita tykkimyssyjen pinnalla. Kansallispuvuissa viehättää niiden kauneus. Näyttelyä rakennettaessa oli mukava päästä pukemaan näitä pukuja nukeille. Sain paljon uutta tietoa siitä, miten pukuja käytetään ja miten se puetaan päälle. Museossa työskennellessä aina voi oppia myös jotain uutta”, Anneli pohtii.

Suomen juhliessa 100-vuotista taivaltaan, valmistautuu museo Suomalainen kansallispuku –näyttelyyn, joka on osa Suomi 100 –juhlavuoden virallista ohjelmaa. Juhlavuoden kunniaksi avaamme yleisölle hiukan enemmän museolaisten työelämää ja mikäpä sen paremmin mahdollistaisi kuin henkilökunnan esittely osana Suomalainen kansallispuku –näyttelyn suunnittelua ja rakentamista. Näyttelyn toteuttaminen vaatii usean, ehkä monen mielestä yllättävänkin monen, henkilön panostuksen.

 Teksti: Sari Koskinen

Be the first to like.

Kommentit

Kommentoi