Jyväskylän toppuluokkalaiset kylässä museossa

Kirjoitettu | 03.04.2017 | Ei kommentoitu

Jyväskylän alueen kaikki kakkosluokkalaiset vierailevat taas opetussuunnitelman mukaisesti museossamme. Kaiken kaikkiaan koululaisia saapuu kevään aikana noin 70 luokkaa eli yli 1400 oppilasta. Siispä museomme täyttyy iloisesta hulinasta päivittäin heti aamusta 8.30 alkaen ja toisen kerran 11.30. Koululaiset kiertävät museota oppaan johdolla kaksi tuntia. Välillä ihastellaan näyttelyitä, välillä työskennellään pajassa itselle muistoa kotiin vietäväksi.

Näyttelyihin tutustuttiin katselemalla ja myös eläytyen tanssillisin keinoin.

Näyttelyihin tutustuttiin katselemalla ja myös eläytyen tanssillisin keinoin.

Näyttelyihin tutustuminen ei ole koululaisille pelkkää kuuntelemista ja paikallaan olemista, vaan niitä elävöitetään muun muassa tanssija Tuija Nikkilän vinkkien mukaan eri tavoin. Perusnäyttelyssä seurataan PÄKÄ -lampaan arvoituspolkua välillä lampaana määkien, myyränä möyrien tai hiipien ovelasti kuin kettu.  Kun punaisen langan arvoitus vihdoin ratkeaa, pääsevät koululaiset värjäämään krappijuurella oman punaisen lankansa kouluun vietäväksi. Krappijuuri on kasvi, jonka juuresta saadaan voimakasta tiilenpunaista värijauhetta.

Helmikuussa vaihtuvien näyttelyiden tilassa oli Dora Jungin kuvakudoksia kolmessa eri tasossa. Jungin kuvakudoksissa on paljon erilaisia eläimiä ja niinpä oppaat ja koululaiset eläytyivät kuviin välillä ratsastaen hevosina kärryjen edessä, välillä liitävinä perhosina niityllä kuvakudoksien aihepiirien mukaan. Hienoja ryhmäkuvia saatiin Dora Jungin kuuluisien kyyhkysseinävaatteiden edessä lintujen eleitä matkien.

Erityisen suosittu ihmettelyn aihe oli kakkoskerroksen jättimäiset damastikangaspuut, joiden ympärillä harjoiteltiin ”ilmakankaankudontaa.” Niin pojat kuin tytötkin polkivat rytmikkäästi vuoroin jalalla lattiaan kuviteltua polkusta ja vuoroin heittivät kädellä kuviteltua sukkulaa ja kudoimme ”hienoja uusia vaatteita keisarille”.

Kim Simonssonin Lätäkkötyttöä ihmeteltiin ihan läheltä. Kuva Suomen käsityön museo / Hanne Manelius

Kim Simonssonin Lätäkkötyttöä ihmeteltiin ihan läheltä. Kuva Suomen käsityön museo / Hanne Manelius

Maalis- ja huhtikuun ajan koululaiset eläytyivät juhlatunnelmaan. Onhan nyt Suomi 100 vuotta -juhlavuosi sekä Kalevala Korun 80 -vuotisjuhla. Rohkea. Ajassa. Aito. Suomen rakastetuin koru 80 vuotta -näyttely avautuu vaihtuvien näyttelyiden tilassa kolmessa eri tasossa. Kalevala Korun taivalta valotetaan sen syntyhistoriasta aina rohkeasti tähän päivään. Kuvanveistäjä Kim Simonssonin ja Kalevala Korun muotoilujohtaja Kirsi Doukasin yhteistyössä syntyneet Sylkevä tyttö ja Lätäkkötyttö -korut rikkovat perinteisiä rajoja aihepiirillään.  Näyttelyn lopussa luodaan mielenkiintoisia tulevaisuuden visioita kehontoimintoja mittaavien älykorujen avulla.

 

Julkkisten innoittamina tehtiin oma koru ja korun esittelyä varten harjoiteltiin poseerauksia. Kuva: Suomen käsityön museo / Hanne Manelius. poseerauksia

Julkkisten innoittamina tehtiin oma koru ja korun esittelyä varten harjoiteltiin poseerauksia. Kuva: Suomen käsityön museo / Hanne Manelius. poseerauksia

Kalevala koruja käyttävät nykypäivänä kaikenikäiset, -kokoiset ja -näköiset ihmiset. Näyttelyn julkkisosion tutuimmaksi hahmoksi kakkosluokkalaisille nousi Voice of Finland-tuomari Michael Monroe sekä jääkiekkoilija Teemu Selänne. He ovat molemmat ideoineet Kalevala Korun kanssa yhteistyössä oman nimikkokorunsa. Nämä esimerkit innostivat myös poikia luentosalin korupajassa taiteilemaan itselleen oman korun. Yllättävän komeita koruja saa aikaiseksi rautakaupan prikoilla, kun niihin liitetään lasihelmiä, puolijalokiviä ja värikästä kierrätyssähköjohtoa.

Aikamatkan kosketteluraita on aina yhtä koukuttava.

Aikamatkan kosketteluraita on aina yhtä koukuttava.

Kun korut on kieputeltu valmiiksi, pääsevät lapset leikkimään arkeologeja. Luentosalin kuvataulut ovat täynnä esimerkkejä entisaikojen elämäntyylistä. Kuvataulujen alareunassa kulkee kaikenlaisista materiaaleista rakennettu lähes sadan näytteen kosketteluraita, joka on lapsille vuodesta toiseen loputon ihmettelyn aihe ja löytöretki erilaisten materiaalien maailmaan tuntoaistin kautta.

Lopuksi koululaiset laittavat käsineet käteen ja kaivavat lapiolla luentosalissa olevista hiekkalaatikoista erilaisia sinne piilotettuja tavaroita. Yhdessä sitten pohdimme mitä meistä jää jäljelle tulevaisuuden arkeologeille. Mikä mahtaa olla aarretta, mikä jätettä? Voidaanko sitä vielä edes sanoa? Jääkö meistä mitään muuta jäljelle kuin muovia? Vai jääkö meistä sittenkin jäljelle vain se sielu, niin kuin eräs syvämietteinen toppuluokan tyttö ehdotti.

Teksti: Hannele Torniainen

1 henkilö tykkää

Kommentit

Kommentoi