Tilkkutyö Kaaos

Kirjoitettu | 17.02.2017 | 2 kommentti

Kaaos, Marja Dölling-Aronen, 2001. Kuva: Anneli Hemmilä-Nurmi

Kaaos, Marja Dölling-Aronen, 2001. Kuva: Anneli Hemmilä-Nurmi

Kuukauden kokoelmanosto on ulkosuomalaisen käsityöharrastajan vuonna 2001 suunnittelema ja valmistama tilkkutyö, jonka hän lahjoitti Suomen käsityön museolle joululomamatkallaan Suomessa viime vuonna. Teoksen nimi on Kaaos ja se on syntynyt kilpailutehtävästä suunnitella tilkkutyö teemasta vapaus. Vapautta symboloi Peppi Pitkätossu, kaaosta kuusikulmion sovittaminen neliöön, jossa Peppi¬-hahmot toistuvat säännönmukaisesti.

Lahjoituksen yhteydessä Sveitsissä asuvaa Marjaa pyydettiin kertomaan tilkkutyön tarina ja suhteestaan käsityöharrastukseen.

Marja on tehnyt käsitöitä suuresta innostuksesta koko elämänsä. Hän syntyi Helsingissä 1930-luvun alkupuolella vaatturimestari- ja ompelijavanhempien perheeseen. Ensimmäiset muistot itse tehdyistä käsitöistä ovat patalapun virkkaamisen opettelusta 4 -vuotiaana tai junamatkalta koulusta kotiin 8-vuotiaana, kun lähellä istuvien mielenkiinto kohdistui hänen nukenvaateneuleeseensa. Tyttökoulun ajoilta ovat hyvät muistot onnistuneista ja säntillisistä paikkausharjoituksista, geometrisesta muodosta, kulmien tekemisestä ja napinreikäharjoituksista.

Sotien jälkeen Marja inspiroitui uusista, saatavilla olevista käsityötarvikkeista ja julkaisuista. Tuolloin sai koko perhe joulupaketit, jotka sisälsivät suuritöisistä neuleita kuten paitoja tai kirjokintaita. Mary Oljen ohjeista tehdyt sormikkaat ovat jääneet mieleen, koska veli oli kehunut niitä kuin koneella tehdyiksi. Oma pyrkimys konejälkeen kumpusi isän työylpeydestä. Isä ei suvainnut itseltään ”rupista” työn jälkeä.

Ylioppilastutkinnon jälkeen ajankäytön vapaus innosti Marjan useille kursseille uusien tekniikoiden pariin. Ei ollut televisiota ja mikä oli sen ihanampaa kuin kuunnella radiota ja kutoa tai kirjoa. ”Sehän on selvää, että kotiapulaisen hemmottelema tytär ei perheessä juuri muuta osaa kuin tehdä käsitöitä.” Vaatturimestari-isä tosin ei opettanut kuin pukujen silittämisen. Vaikka intoa tyttärellä olisi ollut ammattioppiin jossain Helsingin pukuateljeista, isä ei sitä sallinut.

Avioliitto ja perheen perustaminen veivät ulkomaille. ”Käsityöharrastukseeni sopi mainiosti, että sain kaksi tytärtä.” Saksassa ja Sveitsissä ilmestyi lehtiä, jossa julkaistiin kauniita naisten ja tyttöjen vaatteiden kuvia, ohjeita ja kaavoja. Niiden avulla oli mahdollista oppia ompelun niksit ja oikeat työtavat. ”Sain tunteen, että osasin ommella myös vaatteita.”

Tilkkutyöharrastustaan Marja kuvaa moniulotteisesti: ”Tilkkutyöt ovat kiinnostaneet minua aina. Se on mielestäni kaunista, säännönmukaista ja huolellisuutta vaativaa. Se tuo mieleen kodin lämmön ja onkin lähtenyt alkuunsa ajatuksesta, että pienimmätkin tilkut saadaan käyttöön, että mitään ei tuhlattaisi.”

”Isäni äiti oli tehnyt lapsuuden kotiini tilkkutäkin. Se oli aika paksu ja painava. Sodan aikana silittelin sen palasia ja kuvittelin, miten kauniin mekon tuosta ja tuostakin palasta saisi. Peitto joutui joskus kuluneena kaatopaikalle eikä sitä osattu historiallisena kappaleena perheessämme arvostaa.”

”1980-luvulla alkoi maailmalla levitä innostus tilkkutöihin. Amerikassa se kuului lähes jokapäiväiseen elämään ja siksi kai juuri siellä kehitettiin leikkuri, viivain ja alusta tilkkujen leikkaamisen nopeuttamiseen ja kankaiden painatus ja valmistus melkein vyöryi Eurooppaan. Taloudellinen tilanne oli silloin hyvä ja tilkkutyö oli kuin lahja naisille, jotka usein ehkä hiukan turhautuneinakin miettivät elämänsä sisältöä. Kaiken helppouden ja kauneuden lisäksi pari miestaiteilijaa keksi nostaa “sängynpeiton seinälle” ja niin tilkkutöistä tuli enemmän “taidetta” kuin mitä olivat siihen saakka olleet naisten käsityöt. Tähän innostukseen oli helppo heittäytyä.”

”Syntyi tilkkuyhdistyksiä ja alan erikoisliikkeet järjestivät kursseja. Oli suuria ja pieniä kilpailuja, samoin näyttelyitä, joihin matkustettiin. Julkaistiin lehtiä ja kirjoja, joissa opetettiin teoriaa, kerrottiin tilkkutyön historiasta ja useat taiteilijat tekivät kirjoja, joissa he opettivat töidensä tekemistä. Kirjat olivat tosi hyviä, kauniit, selvät kuvat, tarkat mitat ja ompelutapa oli esillä.”

”Aika pian huomasin, että on pitkäveteistä tehdä valmiita malleja, vaikkakin jotkut oli pakko tehdä, koska ne olivat niin tavattoman kauniita. Vähitellen opin katsomaan värejä ja paremmin yhdistelemään niitä. Mielestäni tulos on aina kaunis, kun ompelee muutaman kankaan kauniisti yhteen ja sen sitten sijoittaa sopivaan ympäristöön. Kun olin jonkin aikaa käynyt kursseja, oppinut monta työskentelytapaa, nähnyt näyttelyt ja kuullut esitelmät, ajattelin, että kenties voisin yrittää ottaa osaa kilpailuun Ranskassa Elsassissa. Elsassin tilkkupäivät ovat oiva esimerkki tilkkuharrastuksen leviämisestä. Alue on entistä kaivosaluetta, varsinkin hopeakaivoksia on siellä ollut paljon. Sinne oli myös paennut sveitsiläisen pappi Ammannin perustama (1693) uskontoryhmä, joita johtajansa mukaan nimitettiin ammanilaisiksi ja joka myöhemmin Amerikassa muodostui Amishiksi. Elsassista heitä nimittäin muutti 1870 lähtien Pennsylvaniaan eläen siellä vanhoillisena lahkona. He käyttävät perinteistä tilkkutyötekniikkaa ja heidän käyttämänsä värit ovat hiukan sameat, mutta kauniit, harmoniset ja jotenkin surulliset. Nykyisin Elsassin tilkkupäivät kestävät keskiviikosta sunnuntaihin ja tuhansia tilkuista kiinnostuneita tulee paikalle vuosittain syyskuun puolivälin tienoilla.”

”2000-luvun vaihteessa tilkkuilijoille järjestetyt kilpailut olivat varsin suosittuja. Esim. Husqvarna halusi edistää ompelukonemyyntiä tällä tavoin. Myös Suomen Finnquiltin kilpailuihin olen osallistunut ja voittanutkin.”

”Kun vuonna 2001 oli aiheena Vapaus niin itselleni oli selvää, että sinne tekisin Peppi Pitkätossun. Nuorena ajattelin, että Peppi oli maailman vapain ihminen. En nähnyt häntä anarkistina, vaan reippaana ja iloisena oikeuksiensa puolustajana. Mietin omakohtaisesti, voisinko tuntea sanoin ja mihin liiallinen vapaus johtaisi.”

”Suomessa käydessäni Lahden kirjastossa oli käteeni sananmukaisesti pudonnut Jimmy Bayerin suuri kirja symmetriasta ja kävin sen perusteellisesti läpi kesän aikana ja syksyllä sitten ostin oman kirjan. Näytin kirjan tilkkukerhomme ydinjoukolle ja niin kävin sen vielä heidän kanssaan läpi ja siinä syntyi ajatus tesselaatiosta, monesta Pepistä ja sen aiheuttamasta kaaoksesta. (Tesselaatio, mosaiikkia muistuttava, kuviot yhdessä oleva geometrinen ornamentti.) En uskonut osaavani sitä piirtää, mutta aivan sattumalta kokeilin heti oikeaa mittaa ja Pepin olemus tuli jotakuinkin tyydyttävästi esiin. Kaaosta symbolisoi kuusikulmion mahtuminen neliöön.”

Yksityiskohta tilkkutyöstä. Kuva: Anneli Hemmilä-Nurmi.

Yksityiskohta tilkkutyöstä. Kuva: Anneli Hemmilä-Nurmi.

”Työ ei saanut palkintoa, mutta hyväksyttiin kiertämään maailmaa. Mekin saimme kutsun Pariisin pormestarilta siellä pidettävän näyttelyn avajaisiin. Sinne menimme tietysti, emmehän joka päivä saa kutsua näin korkealta taholta.”

“lnspiraatio on melkein liian suuri sana kohdallani, mutta jos haluan jotain tehdä, täytyy sillä olla yhteys johonkin mieleiseen asiaan ja siitä sitten tulee joku idea, jos on tullakseen. Joskus oli vaikeaa olla kurssilla, kun idea ei lainkaan puhutellut. En keksinyt mitään ja silloin tunsin olevani huono. Parhaat puoleni ovat ehkä siinä, että yritän perehtyä asiaan kaikin mahdollisin tavoin ja siinä, että yritän saada työn jäljen mahdollisimman hyväksi.”

”Suomessa ehkä huomaa suuremman eron koulutettujen taiteilijoiden ja tavallisten harrastajien töissä kuin Sveitsissä. Samalla innolla kuitenkin kaikkialla yhdessä harrastetaan. Itse teen työtä aika hitaasti. Suunnittelu jo vie paljon aikaa, yritän sitä muuttaa mahdollisimman vähän ja ensimmäinen idea on usein paras.”

”Suomalaisuuteni paistaa varmaan kaikkialla läpi. Ja haluankin niin. Varsin suuri lahja oli Suomen kaksoiskansalaisuuslaki, jolla sain takaisin 1950-luvulla menettämäni Suomen kansalaisuuden. Eläkkeelle lähdön jälkeen aloin käyttää suomalaista nimeäni enemmän ja enemmän. Sveitsiläisessä passissani se on joka tapauksessa kirjoitettu kaksoisnimenä. Ainoastaan suomenkielellä osaan ilmaista tunteitani. Suomalaisena on helppo olla maailmalla.”

Marja Dölling-Aronen lahjoitti tilkkutyön Suomen käsityön museolle joulukuussa 2016.

Marja Dölling-Aronen lahjoitti tilkkutyön Suomen käsityön museolle joulukuussa 2016.


Marjo Ahonen

8 henkilöä tykkää

Kommentit

2 kommenttia kirjoitukseen “Tilkkutyö Kaaos”

  1. Valerija Mezhybovska
    09.05.2017 @ 20:58

    I’m so happy to find at last the quilt and the quilter! I’ve seen a photo of the quilt in a Japanese magazine back there and was totally fascinated! Maybe you would know where to find other works of the author? Thank you.

  2. Suomen Käsityön museo
    24.08.2017 @ 13:50

    Hi!
    Sorry, that it took us so long to answer for your question.
    For more information about the quilter and where you may find her works, you can contact her personally by email: cud.doelling@sunrise.ch

    Hopefully this information will help you.