”Nenäliina – aina tervetullut”

Kirjoitettu | 20.01.2017 | Ei kommentoitu

Kangasnenäliinan historiaa ja olemusta Omin käsin -lehdestä (ja vähän muutenkin)

Suomen käsityön museossa oli vuoden 2016 päänäyttelynä Virkki-käsityömuseon tekemän suuren kokoelmalahjoituksen esineistöstä tuotettu Omin käsin -näyttely, joka esitteli Omin käsin -lehdessä julkaistua materiaalia, ajankuvaa ja esineistöä.

Lehti ilmestyi vuosina 1938-1972 ja sen päätoimittajana oli käsityöneuvos Tyyne-Kerttu Virkki. Omin käsin -lehti oli hyvä käsityölehti omana aikanaan. Se hoiti huolella valistustyötään ehdottoman varmana omasta maustaan. Tyyne-Kerttu Virkin näkemyksellisyys, oma ammattitaito, hyvä vainu ja ideointikokemus näkyvät lehdessä niin, että Omin käsin -lehti oli kekseliäs ja paneutuva sota-ajan suurtenkin vaikeuksien keskellä. Lehdessä julkaistiin runsaasti kaikenlaisia opettavaisia ohjeita. Joitakin asioita oli tarkoitettu aloittelijoille ja tumpeloille yksityiskohtaisin ohjein. Joitain voivat taitavat käsityöihmiset tehdä pelkästään katsomalla kuvista, joissa näytettiin yksityiskohtia tekstiileistä. Lehti oli voimakkaasti ajassa kiinni, kehityksen ja muutoksen huomaa artikkeleissa.

Nenäliina on mukana 32 kertaa Omin käsin -lehden ohjeissa ja artikkeleissa vuosina 1938-1970. Nenäliinan melko lyhyesti esitetty historia julkaistiin lehdessä 4/1959, kun nenäliinojen teko-ohjeita oli julkaistu jo 20 vuoden ajan. Artikkelin kirjoittajana oli käsityönopettaja Aira Kilpiä ja lähteinä oli kolme teosta: History of the Handkerchief, tohtori Frank H. Vizetelly, 1945 (kirja irlantilaisesta pellavasta). 1800-luvun pukuhistoria, saksalainen kulttuurihistorioitsija Max von Boehn, 1909. Suomen kansanpukujen historia, U.T.Sirelius, 1915.

Nenäliinan historiaa

Nenäliinan historiaa Lähi-idässä ja länsimaissa on jäljitetty aikaan pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua, Kiinassa käyttöhistoriasta on tietoja vielä tuota varhaisemmiltakin ajanjaksoilta. Ylhäisön käyttämänä suurikokoisena ja suuriarvoisena hienostelutekstiilinä nenäliina on mukana pukeutumisen historiassa aina 1400-luvulta 1900-luvun alkuun. Silkkisiä ja pellavaisia nenäliinoja koristeltiin leveillä pitseillä, kullalla, hopealla ja helmillä niin, että niiden omistajien rikkaus tuli selväksi kaikille.

1800-luvulla nenäliinalla ja viuhkalla oli omat käyttötapansa, joilla pystyttiin viestittämään ihastuksille tai vihastuksille sanattomasti aikeista ja toiveista. 1900-luvun alkaessa nenäliinojen pitsit ovat aikaisempaa vaatimattomampia, vain kapeita reunapitsejä ja nenäliina oli jo kaikkien käytössä. Nenäliina oli sekä pukeutumisen koriste että tarpeellinen hygieniavaruste.

Suomalaisten nenäliina on ollut nästyyki ja nestuukki, yleensä pitsillä, kirjonnalla tai revinnäisellä koristettu. Kuviot ovat olleet geometrisia, joskus kasviaiheisia. Nenäliina on ollut morsiusnenäliina, sulhaslahja ja häälahja. U.T.Sirelius kirjoittaa: ”Miehet ja naiset käyttivät kirkkomatkoilla hien pyyhkimiseen pientä nenäliinan kokoista liinaa. Miehet pitivät sitä hatussaan, mutta naiset hameen kauluksen alla tai virsikirjan ympärillä.” Kaksi kaunista esimerkkiä nenäliinan käytöstä on kuvannut muun muassa Arvid Liljelund ja Albert Edelfelt.

Omin käsin –lehden nenäliinaohjeet

Sota-aikana 1939-1945 Omin käsin –lehden nenäliinaohjeiden teksteissä todetaan, että naisihmisellä ei suinkaan ole joutoaikaa rupatteluun, vaan vaikka vieraisillakin ollaan, niin samalla virkataan nenäliinoihin reunapitsejä. Materiaalipulan takia otetaan kuluneesta nenäliinasta virkkauslanka talteen uutta pitsiä varten. Lehdessä annetaan nenäliinojen halpoja ja helppoja koristeluohjeita: värilankojen pujottaminen, tiploja tikkipistoilla, reikiä sukkapuikoilla. Valmistetaan käsitöitä, jotka ovat sota-ajan henkeen sopivia, ei pröystäilyä vaan suomalaisittain vaatimatonta. Varovaisesti todetaan, että sodasta toivottavasti palaavalle miehelle voidaan jo tehdä nenäliina odottamaan. Elämän juhlatilaisuuksiin tullaan kuitenkin tarvitsemaan valkoinen nenäliina, jonka koristamiseksi on suunniteltu miehille sopivia, tyyliteltyjä nykyaikaisia nimikointikirjainmalleja.

1940-luvun lopun materiaalipulassa lehden ohjeet antavat ideoita nenäliinakankaiden etsintään. Vaatteiden uusiokäyttöön tarvitaan mielikuvitusta ja taitoa. Lehti myös vakuuttaa, että lukijakunta omistaa muotoaistia, kätevyyttä, kärsivällisyyttä – joillakin on jopa erikoisen kehittynyt maku ja taiteellinen pätevyys. Näin ollen laatutaju ja varma aisti ohjaavat käsitöiden tekemisessä aina hyvään suuntaan. Niinkin pienen tekstiilin kuin nenäliinan tekemiseen saa käyttää tarvittaessa paljon työtunteja, jotta se varmasti sopisi kyllin viehättävästi siihen tilaisuuteen, jossa sitä käytetään.

Nenäliinoja varten on tarvittu nenäliinasäilö. Niitä on kautta aikain valmistettu kauniisti kirjotuista kankaista, mutta sotavuosien kiireiselle naiselle annettiin ohjeita myös siitä, miten minkä tahansa sopivan pahvilaatikon pystyy päällystämään kankaalla ja nopeasti koristelemaan sieväksi. Tällaisen nenäliinasäilön saattoi antaa vaikka joululahjaksi.

Tulee 1950-luku ja elämä helpottuu. Kauppoihin on saatu jo kahvia, mutta myös ohuita pellavakankaita ja pellavabatistia. Markkinoille tulee taas runsaasti kangaslaatuja, kaikilla oma nimensä ja käyttötarkoituksensa: puuvillakangas MADEPOLAM, hollantilainen puuvillakangas NAINSOOK, ohuehko värjätty puuvillakangas JAPANETTI …

Nenäliinan välttämättömyys

Omin käsin -lehden ohjeista voi koota kangasnenäliinan eri käyttötavat ja tarkoitukset. Nenäliinaa tarvittiin paitsi henkilökohtaiseen hygieniaan, myös siistiin ja huoliteltuun pukeutumiseen. Todettiin, että nykyaikana eli 1940-50 -luvuilla nenäliina oli arkinen, aivan välttämätön asun lisä. Nenäliinoja oli eritasoisia, yksi arkeen, toinen vierailuun ja juhlaan ja taitavalla käsityön tekijällä saattoi juhlanenäliina olla varsinainen mestarinäyte.

Naisen elämänvirrassa tulivat vuorollaan tanssiaiset, häät, kaste. Nenäliinaan liittyy näistä tapahtumista muistoja, toiveita, romantiikkaa. Nenäliinaa säilytetään ehkä muistona, mutta sitä käytetään myös korun korvikkeena ja lisänä, jopa esittelyesineenä. Valkoisen nenäliinan tuli olla hohtavan valkoinen ja aina nenäliinan tuli olla hyvin silitetty.

Ompeluseuroja emännöivällä oli sievän tarjoiluesiliinan taskusta pilkottamassa yhtä sievä nenäliina.

Omin käsin -lehti keskittyy naisten elämään, naisten tarpeisiin. Nenäliina edusti naisellista somaa. ”Mielihyvää tuntee, kun voi vierailu- tai iltalaukkuun laittaa puhtaan, kauniin nenäliinan.” Nenäliinat olivat myös aina tervetulleita lahjoja ystävättärelle: viehättävä lahja, siro, sievästi koristeltu. Ja hauskaa oli tietysti sekin, jos nenäliinan oli itse saanut lahjaksi, sillä ”Kauniita, käsintehtyjä ei voi tuntea omistavansa liikaa”. Nenäliinat olivat jotain naisen omaa, ne edustivat elämänhallintaa ja vaikeinakin aikoina asiat olivat kunnossa edes joltain osin, kun pystyi huolehtimaan tällaisesta asunsa yksityiskohdasta.

Miesten nenäliinojen teko-ohjeita ei anneta, heidän nenäliinansa ovat liian arkisia eikä niiden tekemiseen tarvita kuin sopiva kangas ja konepäärmäys. Miesten kankainen nenäliina on kuitenkin ollut pitkäikäisempi kuin naisten. Näinäkin päivinä saattaa ainakin jo hieman vanhempien miesten housuntaskusta ilmaantua kangasnenäliina nenää pyyhkimään. Ja kulmat solmuun sitomalla saadaan isosta nenäliinasta juuri päälaen kokoinen kevyt hellehattu. Kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen käyttää nenäliinapäähinettä kotipyhimyksensä kaljun suojana, kuten hän kertoi Antiikki & Design -lehden numerossa 3/2016.

Hellepäähineen saa luotua helposti neljällä solmulla

Hellepäähineen saa luotua helposti neljällä solmulla

Äiti huolehtii myös lapselle mieluisat nenäliinat, joiden ohjeissa luetellaan lapsen nenäliinan olevan halpa ja nopeatekoinen, iloisen värinen, sopiva kokoinen, sievästi ommeltu ja tuntomerkkinä voi olla oma väri, kukka, eläin tai kirjain. Tällaisen sievästi ommellun nenäliinan lapsi muistaa mielellään ottaa mukaansa ja käyttää tarvittaessa eikä nenäliinaa varmaankaan kadota kovin helposti.

”Nenäliinojako tekisimme?” Kun lapsi mankuu, ettei ole mitään tekemistä, laittaa äiti pienen ompelutyön vireille. Omin käsin –lehden ompeluohjeissa luotetaan siihen, että kouluikäinen ompelee itsekin opittuaan käyttämään neulaa. Työ on pieni, nopea, ei tarvitse pitkäjänteisyyttä. Ompelupistojen lisäksi lapsi oppii siisteyttä ja säästäväisyyttä ja huomaa osaavansa tehdä hyödyllistä. Lapsen käsitöihin tarkoitetuissa ohjeissa huolehditaan vielä siitä, että jos päärme kiinnitetään koristeellisin pistoin, käännetään päärme lapsen työssä oikealle työskentelyn helpottamiseksi.

Lapsen nenäliinan tuntomerkkinä voi olla oma väri, kukka, eläin tai kirjain.

Nenäliinojen antiikkiarvo

1800-luvulta ja mahdollisesti sitä varhaisemmiltakin ajoilta periytyviä nenäliinoja saatetaan säilyttää sukupolvelta toiselle periytyvinä aarteina. Omin käsin –lehti huomauttaa, että liinoilla on antiikkiarvo, ne edustavat kulttuurikotien perittyä käsityötaidetta. Nenäliinat eivät ole arkisia käyttöesineitä, vaan kuin perhehopeat kohottamassa kodin arvokkuutta ja yhdistämässä sukupolvea toiseen.

Omin käsin –lehdessä puolustettiin voimakkaasti naisten käsitöiden valmistusta ja perustelut olivat joskus hyvin jyrkkiä. Naisten töistä mainitaan, että arvotekstiileiksi tehtyjä hienoja nenäliinoja käytetään ja säilytetään pitkään – niihin uhrattu työmäärä tulee ymmärrettäväksi, kun käsitetään niiden tekemiseen tarvittu ammattitaito, hyvä maku ja luova kyky. Miesten töistä ei kehuja herunut: ”Miehet puhuvat usein hukkaan heitetystä naisenergiasta käsitöitä katsellessaan… naiset käytännöllisinä ja todellisuuden tajuavina ovat harvemmin erehtyneet kuin miehet, joitten käsialaa esim. puhdetyöt sodan aikana edustivat.”

Suuri nenäliinakilpailu 1951

Maailma muuttuu ja nenäliinakin alkaa muuttua. 1950-luvulla Omin käsin –lehden nenäliinaohjeissa korostetaan jo hygieenisyyttä ja esteettisyyttä rinta rinnan. Nenäliinakäsityötä on ajateltava taloudellisuuden kannalta, on saatava vastinetta rahoille oikealla tavalla, lukijoilla ei pidä olla tolkuttomien muotivirtausten perässä ryntäilyä. Itse tekeminen alkaa kuitenkin olla jo vähän vanhanaikaista, koska nenäliinan voi ostaa kaupasta vähällä rahalla.

Lehti järjestää lukijoilleen nenäliinakilpailun. Kilpailuohjeissa haetaan siistejä, kauniita ja miellyttäviä käyttöesineitä. Nyt nenäliina palvelee ennen kaikkea hyötytarkoitusta, vain pieneltä osalta se on enää säilyttänyt koristeluonteensa. Kilpailutöiden vaihtoehtoina oli naisten nenäliina, miesten tai lasten nenäliina ja morsius- eli juhlanenäliina.

Nenäliinakilpailun arvostelutekstit julkaistaan lehdessä. Ne sisältävät suoraa ja kärkevääkin tekstiä, tiukkaa arvostelua. Osa kilpailutöistä oli ”heti havaittu liian köykäisiksi”. Kilpailussa jaettiin kolme ensimmäistä palkintoa arvioinneilla: ”Naisellisen kevyt ja huoliteltu naisen juhlanenäliina. Miesten nenäliinan viimeistely on erittäin huoliteltu ja hyvin suoritettu. Naisten arkinenäliina, joka on jokanaisen toivenenäliina, kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin hienostunut ja tyylikäs”.

Nenäliinakilpailuun osallistuneita arvosteltiin välillä kovinkin sanoin.

Jaettiin myös kolme kunniamainintaa ja kuvateksteissä saatiin taas lukea työsuoritusten arvioinnit: ”Oikealla Meeri. Hienostunutta tyyliä ja työ voidaan tuskin suorittaa paremmin kuin tässä on tehty… Vasemmalla Jukka. Tällä miehen nenäliinalla on tulevaisuutta. Uutena se tosin on jäykkä, mutta muutaman pesun jälkeen sopivan taipuisa tehtäväänsä. Kotikutoinen, loimi ohutta kiiltolankaa ja kude pellavaa. Kunniamaininta Mikko Okari. Keskellä Ritva, tytön nenäliina… Kulman somisteeksi olisi riittänyt nimen ohella tipu ja kukka. Täten olisi säästetty aikaa ja tulos olisi onnistuneempi…”

”Oikealla Meeri. Hienostunutta tyyliä ja työ voidaan tuskin suorittaa paremmin kuin tässä on tehty… Vasemmalla Jukka. Tällä miehen nenäliinalla on tulevaisuutta. Uutena se tosin on jäykkä, mutta muutaman pesun jälkeen sopivan taipuisa tehtäväänsä. Kotikutoinen, loimi ohutta kiiltolankaa ja kude pellavaa. Kunniamaininta Mikko Okari. Keskellä Ritva, tytön ne-näliina… Kulman somisteeksi olisi riittänyt nimen ohella tipu ja kukka. Täten olisi säästetty aikaa ja tulos olisi onnistuneempi…”

Maailmalta 1955-59

Ulkomaanmatkailu oli alkanut 50-luvulla. Käsityöstä löytyi myös toimittajalle syy työmatkailuun ja matkamuistoina ostettuja käsitöitä esiteltiin innoittamaan lukijoiden omaa suunnittelua.

Lehden artikkeleissa oli terveisiä Meksikosta ja muistakin maista. Käsityötaidon ihailua herättivät esimerkiksi sveitsiläiset nenäliinat, mutta artikkelissa jouduttiin jo toteamaan, että sitä mukaa kun taitajat vähenevät, jäljellä olevista kukin erikoistuu johonkin vaikeaan tekniikkaan ja malliin ja tekee huippulaatua sitten siinä. Näin muutamat taitajat vielä pystyvät tekemään nenäliinoja ansiotyönä. Hienoimmat kirjontatyöt kuitenkin myydään kalliiseen hintaan Pariisissa, kotimaassa Sveitsissä ei kellään ole enää edes varaa ostaa näitä huipputuotteita. Hienolla työllä ei enää ole samaa merkitystä kuin ennen kodin ja elämän somistamisessa.

Omin käsin –lehden numerossa 3/1958 on artikkeli Brysselin maailmannäyttelystä.

Maailmannäyttelyt ovat yleismaailmallisia kaupallisia messuja, joita on järjestetty muutamien vuosien välein vuodesta 1851 lähtien ja Suomellakin on ollut niissä osasto alkuajoista lähtien. Suomen käsi- ja taideteollisuustuotteet ovat myös menestyneet maailmannäyttelyissä. Artikkelissa esitetään moite Suomen osaston järjestäjille. Käyttökelpoisia, pienikokoisia matkamuistoesineitä oli ostettavissa muilta osastoilta, Suomen osastolla ei myyty mitään. Miksei ole kotiteollisia vientituotteita, joiksi sopisivat esim. raumalaiset ja orimattilalaiset nenäliinapitsit vastineina Sveitsin ja Brysselin pitseille?

Numerossa 3/1959 tehdään muistelumatkaa Karjalaan, josta esitellään karjalaista reikäompelua, artikkelin kuvituksena on nästyyki Käkisalmelta vuodelta 1801. Tyyne-Kerttu Virkki halusi ylläpitää ja tuoda esille hänelle lapsuudestaan ja nuoruudestaan rakasta karjalaista käsityöperinnettä, siitä muodostui suuri osa hänen elämäntyötään ja sittemmin perustetun Virkki-käsityömuseon kokoelmia. Reikäommel on vanha, perinteinen työtapa, mutta ”Tekniikka sopii siirrettäväksi nykyaikaan ja voimakkaisiin väreihin rikkomatta reikäompeleitten kansanomaista alkuperää”.

Loppuhuipennus 1970-luvulle

Kun 1950-luku päättyy, esitellään Omin käsin –lehdessä  4/1959 Helsingin käsityöopettaja-opiston nenäliinatöitä, joissa on esimerkkejä erilaisista reunahuolitteluista. Kangasnenäliina on jo menettänyt merkityksensä tarpeellisena, arkisena hygieniavälineenä, nyt siitä on selvästikin tullut käsityön eri tekniikoiden harjoittelutyö ja ammattilaisten taidonnäyte. Ammattiin opiskelevat ovat todella saaneet paneutua aiheeseen, hurmioitua millintarkassa ompelutyössään, jossa yksityiskohtia pystyy pipertämään loputtomiin. Nenäliina on nopeasti tai hitaasti valmistuva, helposti käsiteltävä pieni tekstiiliteos. Nenäliinojen maailma on muuttunut pienoistaideteosten maailmaksi.

1960-luvun alkaessa nenäliinaohjeet eivät enää ole ollenkaan tärkeitä. Numerossa 4/60 on vain maininta nenäliinasta vanhojen pukujen esittelyn yhteydessä, kun nenäliina edustaa vanhaa, hienoa käsityötaitoa. Numerossa 1/61 esitellään nenäliinan serkku kasteliina kastepuvun teko-ohjeen yhteydessä. Numerossa 4/61 esitellään nenäliinoja, jotka on tehty Helsingin Käsityönopettajaopistossa: erityistä on pyöreät kulmat, muodikas kokovalkoisuus, valkokirjonta, korko-ompelu, Richelieu-pitsikulma. ”Kauniisti sommitellun ja hyvin tehdyn työn arvokas leima.”

Vuonna 1962 tulee yllätys. Frivolité eli käpyilty pitsi jälleen muodissa, samalla kun pyöreät kuvio-osat muotia kaikessa mahdollisessa muussakin. Nenäliinat reunustetaan pitsipyörylöistä koostuvilla frivolité-pitseillä ja numerossa 3/1962 on pitsinteko-ohjeen otsikkona ”Turhuutta: Me naisethan tunnemme ihmeellistä mielenkiintoa monenmoiseen turhuuteen, joten yhden lisää voisimme omaksua varta vasten oikein opettamalla.” Frivolité-sana on ranskaa ja merkitsee turhuutta.

Kangasnenäliinan merkitys hiipuu, se on enää harvakseltaan näkyvä juhlatekstiili. Omin käsin –lehdessä viimeinen pieni maininta on numerossa 3/1970, kun esitellään yhdellä kuvalla Tammisaaren käsityöseminaarissa (ruotsinkieliset käsityönopettajat) valmistettu juhlanenäliina, jossa nyplätty reunapitsi.

Paperinenäliina

1920-luvulla valmistettiin ensimmäiset paperinenäliinat USA:ssa, Suomessa G.A.Serlachius aloitti paperinenäliinojen valmistuksen 1930-luvulla. Nyt paperinenäliinoista on jo tullut normi. Kankaisten nenäliinojen pino siirtyy perintönä joitakin sukupolvia, kun niitä ei tarvita enää missään, mutta poiskaan ei voi heittää isoäidin ja äidin tekemiä.

 

Anne Vesanto, johtava konservaattori

Konservointikeskus

 

Kirjoituksen kuvat ovat kaikki Omin käsin -lehdestä huolella Anneli Hemmilä-Nurmen skannaamia. 

 

 

 

1 henkilö tykkää

Kommentit

Kommentoi