”Käsin tehden tulet onnelliseksi.”

Kirjoitettu | 23.10.2018 | Ei kommentoitu

Perjantai 12.10.2018 oli Onnenpäivä. Tuolloin toteutettiin museoalan valtakunnallisen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkoston TAKOn toimesta Suomen museoissa Onni museoon -nykydokumentointitempaus, johon osallistuneet museot tallensivat onnea kukin omasta näkökulmastaan. Suomen käsityön museossa onnea etsittiin luonnollisesti käsityöstä.

Päivän aikana neljätoista rohkeaa kädentaitajaa jakoi ajatuksensa siitä, mikä käsityössä tai tietyssä käsin tehdyssä työssä tuottaa onnellisuutta tai hyvää mieltä.

”Kaikenlainen käsityö tuo onnea.”

 

Osallistujat pohtivat käsityöonnea erilaisten tekemiensä tai omistamiensa käsitöiden kautta. Tekniikoista edustettuina olivat tilkkutyöt, virkkaus, neulonta, pajutyöt, kirjonta ja luova käsityöllinen ilmaisu.

Päivän pohdintojen mukaan käsityön onni näyttäisi löytyvän itse tekemisestä, itsensä ylittämisestä ja onnistumisesta, luovuudesta ja ongelmanratkaisusta, arvostuksen saamisesta sekä yhteisöllisyydestä.

”Tuli tosi hyvä mieli kun huomasin että minäkin osaan.”
Käsityön kerrottiin rentouttavan ja lievittävän stressiä ja väsymystä, olevan voimauttava tekijä arjen pyörityksen keskellä: käsien käydessä mieli saa levätä. Käsityön tekemisen katsottiin kehittävän ongelmanratkaisukykyä ja antavan kanavan luovuudelle. Oman osaamisen kehittyminen sekä aikaansaamisen todentuminen valmiin työn kautta tuottivat monelle hyvää mieltä. Myös tehdystä työstä saatu arvostus oli mieltä lämmittävää.

”Malli sisarelta, oppi äidiltä, inspiraatio isältä”
Tärkeä tekijä käsityön onnellisuutta tukevassa vaikutuksessa oli yhteisöllisyys. Osallistuminen käsityötaidon ja -perinteen siirtämiseen lapsille ja nuorille koettiin merkitykselliseksi. Käsityötä tehdessä myös muisteltiin ja ajateltiin läheisiä ihmisiä: nämä olivat läsnä esimerkiksi käytettyjen materiaalien, mallien ja tekniikoiden kautta. Käsityö tehdään usein myös tietylle henkilölle, joko tilauksesta tai lahjaksi, ja valmiin työn katsottiin olevan oiva tapa ilmaista tekijänsä kiintymystä ja välittämistä työn saajalle.

Riitta Häkkisen pikkuveljelle joululahjaksi tekemä nalle antoi saajalleen iloa ja hyvää mieltä pitkäksi aikaa. Kuva lahjanallesta palauttaa mieliin molemminpuolisen onnen tunteen vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Riitta Häkkisen pikkuveljelle joululahjaksi tekemä nalle antoi saajalleen iloa ja hyvää mieltä pitkäksi aikaa. Kuva lahjanallesta palauttaa mieliin molemminpuolisen onnen tunteen vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

 

Kerro sinäkin museolle käsityöonnestasi!

Lähetä tarinasi museoon sähköpostilla tai osallistu tallennukseen 31.10.2018 asti museon Instagramissa tägäämällä kuvaasi @suomenkasityonmuseo ja #onnimuseoon #onnentallentajat. Kerro miksi juuri tämä käsityö tai sen tekeminen toi sinulle onnen tunteen. Liittyykö käsityö johonkin elämänvaiheeseen tai tiettyyn tapahtumaan vai oliko joku sen yksityiskohdista erityisen merkityksellinen sinulle?

Kaikkien onnellisten käsityökokemusten tallentamiseen osallistujien kesken arvotaan lokakuun lopuksi Museokortti. Voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Instagramissa arvontaan voi osallistua vain julkisella profiililla. Osallistujan valitsema kuva ja tiedot tullaan tallentamaan osaksi museon kokoelmia.

Onni museoon -tallennus jatkuu museossa vielä lokakuun jälkeenkin ja onnellisia muistoja voi lähettää museon amanuensseille. Arvonta kuitenkin suoritetaan 31.10. mennessä tulleiden materiaalien kesken.”

Lisätietoja Onni museoon -tallennuksesta antaa amanuenssi Seija Hahl, seija.hahl [at] jkl.fi tai p. 050 311 8886

Teksti: Sari Jantunen ja Seija Hahl

4 henkilöä tykkää

Museotyön arkea: Sari Jantunen

Kirjoitettu | 16.10.2018 | Ei kommentoitu

Museossa on vaihtunut vuoden aikana henkilökuntaa muun muassa eläköitymisten vuoksi. Myös museon tietopalvelu oli pitkään tauolla tämän vuoksi. Keväällä museon remmiin asteli amanuenssiksi Sari Jantunen, jonka pääasiallisena työnä museossa tulee olemaan museon kokoelmiin perustuva tietopalvelu. Hän onkin sukeltanut kesän ja syksyn mittaan pää edellä museon kokoelmaprosesseihin ja tehnyt itseään tutuksi kokoelmien kanssa.

Tietopalvelussa sukelletaan syvälle museon kokoelmiin. Esimerkiksi asiakkaan kysymää ryijyä etsitään vertaamalla kuvia.

Tietopalvelussa sukelletaan syvälle museon kokoelmiin. Esimerkiksi asiakkaan kysymää ryijyä etsitään vertaamalla satoja ryijykuvia keskenään.

”Nykyinen työni Suomen käsityön museossa on näin jälkeenpäin katsottuna tulosta aikanaan tehdyistä sopivista valinnoista, vaikka usein onkin tuntunut kuin olisin päätynyt museoon sattumalta: Nuoruudessani halusin opiskella vain käsityötä sen eri muodoissa ja suoritin lopulta AMK artenomin tutkinnon tekstiilialalta. Heti perään opiskelin vielä käsityönopettajaksi Savonlinnassa. Pääaineenani oli käsityötiede ja sivuaineina luin kulttuurihistoriaa ja psykologiaa”, Sari kuvailee opintouraansa.

Sari on tehnyt jo pitkään uraa museoiden parissa: ”Opintojen päätyttyä työskentelin mm. arkistoapulaisena ja sitä kautta pääsin ensin harjoittelijaksi ja edelleen projektityöntekijäksi Suomen Metsämuseo Lustoon Punkaharjulla. Projektityö vaihtui vakituiseksi amanuenssin toimeksi ja siinä hommassa vierähtikin kuin huomaamatta yli kymmenen vuotta. Käsityön museoon hakeuduin juuri käsityön vuoksi – koen tietäväni huomattavan paljon enemmän käsityöstä ja tekstiilitekniikoista kuin vaikkapa metsäkoneista! Lisäksi katson, että käsityötieteen tuntemus ja opettajan koulutus antavat hyvän pohjan työskennellä käsityöhön keskittyvässä asiakaspalvelussa.”

Suomen käsityön museon kokoelmat ovat isot ja kattavat kaikkea maan ja taivaan välillä käsillä tekemiseen liittyen. Sen tähden kokoelman sisältöihin tutustuminen on hyvin tärkeää, jotta tietoa niistä voi jakaa tietopalvelun kautta myös asiakkaille.

”Tällä hetkellä on menossa kokoelmiin perehtyminen käytännön työn kautta sekä muutaman kysymyksen viikkovauhdilla tuleviin erilaisiin käsityöaiheisiin kysymyksiin vastaaminen. Pääasiassa kysymykset koskevat ryijyjen tunnistusta tai käsityömallien etsimistä. Lisäksi olen aloittelemassa tekstiilitaiteilija ja neuleyrittäjä Sirkka Könösen kokoelman esineiden luettelointia”, Sari kertoo tämän hetkisestä työstään.

Sarista on mielenkiintoista päästä jälleen tutkimaan ja ihastelemaan suomalaista käsityöhistoriaa ja käsityötaitoa museon kokoelmissa olevien esineiden ja kuvien kautta.

”Saan suurta iloa objekteihin ja niihin liittyviin tarinoihin tutustumisesta. Haastavinta työssä on löytää asiakkaan kysymykseensä kaipaama vastaus kohtuullisessa ajassa – museossa on laajat arkisto-, kirjasto-, valokuva- ja esinekokoelmat, mutta kaikkea mahdollista käsityöhön liittyvää ei niistä silti kuitenkaan löydy”, Sari avaa työarkeaan. ”Odotan tulevalta vuodelta mielenkiintoisia ja sopivasti mitoitettuja käsityöaiheisia kysymyksiä, joiden kautta pääsen sukeltamaan museon kokoelmiin ja kokemaan elämyksiä suomalaisen käsityöhistorian parissa, ja tietysti välittämään vastausten muodossa tätä iloa edelleen käsityön ystäville.”

Työssä kuin työssä tapahtuu aina, varsinkin kun järjestetään erilaisia tapahtumia. Myös Sarin työuralle mahtuu erilaisia kommelluksia:

”Edellisessä työpaikassani Suomen Metsämuseossa järjestetään joka toinen kesä Metku-Metsäkulttuuripäivät. Perinteitä vaalien on päivien aikaan aina tarjolla museon kokoelmahenkilökunnan toimesta Sannin ja Marleenan -lautalta tarjoiltavat nokipannukahvit. Museon lammen rannalle kiinnitetyn puulautan päälle on tuolloin viritetty nuotiopaikka, jossa tuli palaa kolmen päivän ajan. Muutama vuosi sitten oikeasta suunnasta puhaltanut tuuli kuumensi emäntien lisäksi myös lautan rakenteita niin, että koko lautta uhkasi sunnuntaiaamun ratoksi syttyä palamaan! Onneksi yövartija havaitsi asian ja sai palon sammutettua. Viimeisenkin tapahtumapäivän kahvit saatiin siis kunnialla keiteltyä”, Sari nauraa.

Avaamme blogissa yleisölle hiukan museolaisten työelämää ja kurkistamme samalla museotyön kulissien taakse.

Teksti: Sari Jantunen ja Sari Koskinen

3 henkilöä tykkää

Apua kiperiin tekstiiliongelmiin tarjoaa Konservointikeskus

Kirjoitettu | 07.10.2018 | Ei kommentoitu

Esineen tai tekstiilin ei aina tarvitse olla vanha ollakseen arvokas ja tarvitakseen erityiskäsittelyä. Pieni kysymisen vaiva saattaa säästää monelta murheelta. Esineet ovat osa maailman muistia ja niihin liittyy usein paljon henkilökohtaisia, jopa pitkälle suvun historiaan liittyvä tarinoita.

Suomen käsityön museon yhteydessä toimii tekstiilikonservointiin erikoistunut Konservointikeskus, joka tarjoaa mielellään neuvoja ja ohjeita arvokkaiden ja rakkaiden tekstiilien säilyttämiseen. Konservointikeskus palvelee niin yksityisiä ihmisiä kuin museoita, eri laitoksia ja yhteisöjä.

Tekstiilikonservaattori on tekstiilimateriaalien asiantuntija, joka toimii työssään erilaisten tekstiilien, kuten ryijyjen, pukujen, kirkkotekstiilien, lippujen ja pitsien säilyttämiseksi. Konservaattorin työ on yhdistelmä käsityötä, kemiaa ja kokeilua, sillä joskus työtavat ja -välineet pitää kehittää itse. Työssä yhdistyy silmän ja käden koordinaatio sekä työn esteettinen lopputulos, mikä konservoinnin yhteydessä tarkoittaa esimerkiksi mahdollisimman huomaamatonta korjausta. Konservaattorit esimerkiksi värjäävät itse ne kankaat, joita tarvitaan tekstiilien vaurioiden korjaamiseen tai häivyttämiseen. Näin saadaan värisävyt tarkalleen sopiviksi.

Konservoinnin korjausompelussa käytetään hentoista neulaa ja pieniä pistoja.

Konservoinnin korjausompelussa käytetään hentoista neulaa ja pieniä pistoja.

Konservointikeskuksen verkkosivuilta löytyy paljon yleisohjeita vanhojen tekstiilien, kuten ryijyjen, pellavatekstiilien ja kastepukujen hoitoon ja säilytykseen. Joskus kuitenkin mieltä painaa jokin erityisempi kysymys, ja silloin kannattaakin kääntyä asiantuntijan puoleen. Konservaattorit neuvovat ja opastavat mielellään esineiden hoitoon ja säilytykseen liittyvissä kysymyksissä.

Konservointikeskuksen hellässä huomassa on viime aikoina hoitoa saanut myös hiukan tunnetummat tekstiilit. Ylivieskan kirkon tuhopoltossa pahasti kärsinyt messukasukka sai konservaattorien käsittelyn jälkeen uuden elämän. Samoin korpilahtelaisen majuri Johan Konrad Pistolekorsin kaksikolkkahattu kunnostettiin Jyväskylässä. Hattu on nykyään esillä Korpilahden kirkossa.

Konservointikeskus tarjoaa palveluitaan valtakunnallisesti. Keskus antaa konservointiin liittyvää neuvontaa ja ohjausta, konsulttiapua sekä ennaltaehkäisevän konservoinnin koulutusta. Myös tekstiileille tarvittavien näyttelyrakenteiden ja esineiden säilytystilojen suunnittelussa saa Konservointikeskuksen konservaattoreilta apua.

Neuvontapalvelun lisäksi, muun työtilanteen niin salliessa Konservointikeskus ottaa tehdäkseen myös arvotekstiilien konservointia. Konservointitarpeen arviointia varten esine voidaan tutkia joko sijoituspaikassaan tai Konservointikeskuksessa. Konservointityöstä annetaan kirjallinen kustannusarvio, joka perustuu arvioituun työtuntien määrään ja materiaalikuluihin.

Jos sinulla on vanha tekstiili, joka tarvitsisi pientä – tai vähän isompaakin – kohennusta, kannattaa asiaa kysäistä konservaattorilta. Pieni kysymisen vaiva saattaa säästää monelta murheelta.

Kysy asiantuntijalta – kysy konservaattorilta!
Konservointikeskus Jyväskylän Salmirannassa
p. 014 266 4383
konservointikeskus [at] jkl.fi

Teksti: Sari Koskinen ja Anne Vesanto

1 henkilö tykkää

Helmenkalastajaksi museoon – tutkijan ja tutustujan aarteita Suomen käsityön museossa

Kirjoitettu | 29.09.2018 | Ei kommentoitu

Museossa tehdään käytännönläheistä ja monimuotoista tutkimustyötä. Ajan ilmiöitä tarkastellaan käsityön silmälasien kautta. Niin uusia kuin jo pitkään olemassa olleita ilmiöitä tallennetaan ja analysoidaan. Uutta tietoa tuotetaan ja jo aiemmin olemassa olevaa tietoa syvennetään. Tutkimusten tuloksia tuodaan esille monin eri tavoin, kuten julkaisuissa, näyttelyissä ja verkkonäyttelyissä. Museossa tehdään jatkuvasti myös kokoelmatutkimustyötä, joka auttaa ymmärtämään kokoelmien merkityksiä. Parhaimmillaan tutkimus tukee kokonaisvaltaisesti museon eri toimintoja.

Käsityön museona meitä luonnollisesti kiinnostaa käsityön monet muodot. Käymme jatkuvaa keskustelua siitä, mitä käsityö on ja mikä on käsityötä. Termien määrittely on jatkuvaa ja mielenkiintoista, jopa filosofista pohdintaa. Teemme tutkimusyhteistyötä eri yliopistojen sekä käsi-ja taideteollisuusalan oppilaitosten kanssa.

Museosta löytyy materiaalia käsityöalan harrastajille, tutkijoille ja eri tason opiskelijoille. Kokoelmamme ovat avoinna kaikille käsityön eri ilmiöistä kiinnostuneille. Käsikirjastosta löytyy lähteitä niin puun erilaisiin käsittelymenetelmiin kuin 1900-luvun kirjontamalleihin. Museon arkistosta, valokuva- ja esinekokoelmista löytyy uskomattomia (lähes koskemattomia) aarteita – opinnäytetöihin. Aineiston hyödyntämiseen museon tietopalvelun ja tutkimuksen henkilökunta auttaa mielellään sinua.

Käsityöalan tallennuksella pitkä historia

Monien käsityöalan yritysten ja yhteisöjen toimintaa on tallennettu museon kokoelmiin jo sen 1900-luvun alun perustamisesta lähtien. Vuosikymmenet aina 1930-luvulta 1960-luvulle museo oli ”pysähtyneisyyden tilassa” pakattuna laatikoihin eri varastotiloissa Helsingissä. Museon toiminnan alkaessa uudelleen Jyväskylässä 1980-luvun alussa, aktiivinen keräystyö tuotti yhteydenottoja yksityisiltä ja yrityksiltä. Lahjoituksena saimme muun muassa esineitä, arkistoaineistoa ja valokuvia.

Yksi näistä merkittävistä kokoelmalahjoittajayrityksistä oli Helmi Vuorelma Oy. Täydennystä on museolle tullut samalta yritykseltä myös 2010-luvulla niin itse yritykseltä kuin siellä toimineiden suunnittelijoiden perikunnilta. Aineistosta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että Helmi Vuorelma oli ensimmäinen suomalainen kutomo, joka palkkasi yritykseensä oman kuukausipalkkaisen tekstiilisuunnittelijan Maija Kolsi-Mäkelän. 1940-luvulla palkatun Kolsi-Mäkelän lisäksi yritykseen palkattiin 1950-luvun alussa tekstiilitaiteilija Maija-Liisa Forss-Heinonen. Näiden kahden tekstiilitaiteilijan suunnittelutyö keskittyi lähes kokonaan Helmi Vuorelma Oy:lle. Heidän taideteoksen omaiset luonnokset ja yksityiskohtaiset kudontaohjeet ovat museokokoelmiemme helmiä, jotka odottavat löytäjäänsä, tutkijaa.

 

Maija Kolsi-Mäkelän suunnitteleman Pyörre-ryijyn luonnokset, kaksi värimallia ja kudontaohjeet kahteen eri versioon. SKM: Vuorelmakokoelma P0374.

Maija Kolsi-Mäkelän suunnitteleman Pyörre-ryijyn luonnokset, kaksi värimallia ja kudontaohjeet kahteen eri versioon. SKM: Vuorelmakokoelma P0374.

Maija Kolsi-Mäkelän suunnitteleman Pyörre-ryijyn luonnokset, kaksi värimallia ja kudontaohjeet kahteen eri versioon. SKM: Vuorelmakokoelma P0374.

Maija Kolsi-Mäkelän suunnitteleman Pyörre-ryijyn luonnokset, kaksi värimallia ja kudontaohjeet kahteen eri versioon. SKM: Vuorelmakokoelma P0374.

Maija Kolsi-Mäkelän suunnitteleman Pyörre-ryijyn luonnokset, kaksi värimallia ja kudontaohjeet kahteen eri versioon. SKM: Vuorelmakokoelma P0374.

Maija Kolsi-Mäkelän suunnitteleman Pyörre-ryijyn luonnokset, kaksi värimallia ja kudontaohjeet kahteen eri versioon. SKM: Vuorelmakokoelma P0374.

Maija Kolsi-Mäkelän suunnitteleman Pyörre-ryijyn luonnokset, kaksi värimallia ja kudontaohjeet kahteen eri versioon. SKM: Vuorelmakokoelma P0374.

Maija Kolsi-Mäkelän suunnitteleman Pyörre-ryijyn luonnokset, kaksi värimallia ja kudontaohjeet kahteen eri versioon. SKM: Vuorelmakokoelma P0374.

Kokoelma- ja arkistomateriaalit karttuvat lahjoituksin

Viime vuosina olemme saaneet suuria lahjoituksia käsityöalan tunnetuilta oppilaitoksilta kuten Fredrika Wetterhoff oppilaitokselta ja Kuopion Muotoiluakatemialta. Oppilaitoksiin liittyy myös vuonna 2011 vastaanotettu tekstiilitaiteilija Eva-Inkeri Oksasen (laaja) arkisto- ja tekstiililahjoitus. Oksanen teki yhden elämäntyönsä Etelä-Savon ammattiopiston opettajana ja myöhemmin rehtorina. Virkamiesuran ohella hän toimi tekstiilitaiteilijana ja suunnitteli suuren määrän tekstiilejä. Lahjoitettu kokoelma sisältää Oksasen suunnittelemia ryijy-, täkänä- ja kuultokudosmalleja sekä valmiita kuultokudoksia. Nämä piirustukset sekä tekstiilit kertovat meille oman aikakautensa mielenkiintoista tarinaa, joka vain odottaa tutkijaansa.

1481/0012  Eva-Irmeli Oksasen ryijypiirustuksia. SKM arkisto.

1481/0012
Eva-Irmeli Oksasen ryijypiirustuksia. SKM arkisto.

1481/0023 Eva-Irmeli Oksasen ryijypiirustuksia. SKM arkisto.

1481/0023
Eva-Irmeli Oksasen ryijypiirustuksia. SKM arkisto.

Kostuli, 1961. SKM arkisto.  Eva-Irmeli Oksasen täkänäluonnoksia 1960-luvulta.

Kostuli, 1961. SKM arkisto.
Eva-Irmeli Oksasen täkänäluonnoksia 1960-luvulta.

Teerenpilkku, 1965. SKM arkisto. Eva-Irmeli Oksasen täkänäluonnoksia 1960-luvulta.

Teerenpilkku, 1965. SKM arkisto.
Eva-Irmeli Oksasen täkänäluonnoksia 1960-luvulta.

 

Vuorelman ja Oksasen kokoelmat olivat vain esimerkit arkistomme ja kokoelmien helmistä. Monia muita tutkimattomia helmiä odottaa löytäjäänsä. Taiteilijoiden ja tekstiilisuunnittelijoiden aineistoja löytyy piirustusrekisteristä, arkistosta, valokuva- ja esinekokoelmista.

Ota yhteyttä, jos helmenkalastus kiinnostaa sinua!

Sari Jantunen, amanuenssi museon tietopalvelussa, p. 050 311 8894 , sari.jantunen [at] jkl.fi
Seija Hahl, tutkimuksen amanuenssi, p. 050 311 8886, seija.hahl [at] jkl.fi

Teksti: Seija Hahl

2 henkilöä tykkää

Museotyön arkea: Päivi Ollikainen

Kirjoitettu | 03.09.2018 | Ei kommentoitu

Yksi museon uusista kasvoista löytyy heti infotiskin takaa. Keväällä remmiin astellut museoassistentti Päivi Ollikainen vastaa osaltaan museokaupan hoitamisesta, muiden tehtävien lisäksi. Voipa olla, että Päivi joskus sinunkin ryhmäsi oppaana, kun tutustut museon näyttelyihin opastuksissa. Välillä Päivi saattaa hypätä myös työpajaohjaajan saappaisiin.

Päivi vaihtaa välillä museon infosta myös oppaan liiveihin. Kuva: SKM/Hanna-Kaisa Hämäläinen.

Päivi vaihtaa välillä museon infosta myös oppaan liiveihin. Kuva: SKM/Hanna-Kaisa Hämäläinen.

 

Alun perin taidehistoriasta maisteriksi valmistunut Päivi oli jo opiskeluaikanaan kiinnostunut museosta työympäristönä ja hän tekikin monenlaisia museon opastus- ja asiakaspalvelutöitä opintojensa ohella. Päivi onkin rautainen asiakaspalveluguru, sillä vuosia erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä on kertynyt plakkariin useasta eri paikasta.

Tällä hetkellä Päiviä työllistää eniten uuden myyntinäyttelyn rakentaminen, Second Chance avautuu Ikkunagalleriaan 5.9., ja museokaupan tuleva joulu.
”Se on museokaupan vuoden suurin sesonki ja haluamme löytää taas uusia ja ihania suomalaisten käsityöläisten tuotteita asiakkaidemme joulupaketteihin”, Päivi avaa.

Museon infossa työskentelevällä eivät päivät sulaudu massana toisiinsa. Työajat ovat vaihtelevia ja asiakaskohtaamisia on laidasta laitaan. Ikinä ei tiedä, millainen päivä on tulossa.
”Työ on monipuolista ja eikä samankaltaista päivää ole olemassa. Pääsen osallistumaan monenlaisiin museon työtehtäviin. Myös käsityöläisten kanssa toimiminen on mukavaa ja mielenkiintoista. Heidän tuotteitansa on kiva päästä esittelemään museokävijöille”, Päivi kuvailee. Tältä vuodelta Päivi odottaa kovasti yleisön reaktioita meneillään olevaan Pehmeetä touhua -näyttelyyn.

Asiakaspalvelussa sattuu ja tapahtuu, mutta huumorin avulla yleensä ratkeaa tilanne kuin tilanne.
”Muistan hyvin, miten aikaisemmassa työssäni museon asiakaspalvelussa opastin ja ohjasin kerran tanskalaista vanhempaa herrasmies matkailijaa. Hän puhui huonosti norjaa ja oli lähtenyt matkalle Suomeen ajatellen pärjäävänsä täällä norjaksi puhuen. Hän tiesi, että suomalaiset opiskelevat koulussa ruotsia ja ajatteli norjan kielen olevan sitä tarpeeksi lähellä. Minä puhuin välttävää ruotsia ja hän yhtä välttävää norjaa, ja niin saimme asiamme selvitettyä. Nauruksihan se lopulta meni molemmilla, mutta tilanteesta selvittiin. Sen olen huomannut, että elekielellä pärjää pitkälle, vaikkei yhteistä kieltä välttämättä löydykään.”

Teksti: Sari Koskinen

2 henkilöä tykkää

Löytyisiköhän siitä kuvaa selventämään asiaa?

Kirjoitettu | 21.08.2018 | Ei kommentoitu

Otsikon kysymys voi tulla useampaan kertaan mieleen, kun muistellaan vanhoja tai pohditaan vaikka käsityötekniikoita. Tässä vaiheessa museoiden kuva-arkistoista voi löytyä paljonkin apuja.

Lapset kutovat kangaspuille 1940-luvulla.

Lapset kutovat kangaspuille 1940-luvulla.

Suomen käsityön museon kokoelmissa on luetteloituna yli 37 000 käsityöhön ja käsityön historiaan liittyvää valokuvaa 1900-luvun alusta nykypäivään. Luettelointi tarkoittaa sitä, että kuvan sisältöjä on avattu arkistointia varten – mitä kuvassa tapahtuu, mihin aikakauteen se liittyy, keitä kuvassa on tai kuka kuvan on ottanut, ovat olennaisia kysymyksiä, joihin pitää vastata kuvaa luetteloidessa. Vasta luetteloitu kuva on löydettävissä ja siten myös hyödynnettävissä museon arkistossa.

Pyykkäreitä Tourujoella 1930-luvulla.

Pyykkäreitä Tourujoella 1930-luvulla.

Kokoelmissa olevat kuvat kertovat ajan muuttumisesta sekä käsin tekemiseen käytettävän tekniikan ja välineiden vaihtumisesta ja kehittymisestä vuosikymmenten saatossa. Niiden joukossa on myös paljon kuvia esineistä, kodintekstiileistä, asumisesta ja asusteista. Valokuvakokoelma koostuu eri tekniikoilla tehdyistä originaalikuvista ja vedoksista. Vanhinta kuva-aineistoa ovat lasinegatiivit 1900-luvun alkupuolelta ja uusimpana kuvamateriaalina ovat 2000-luvulla yleistyneet digikuvat.

Ryijy Suomen käsityön museon kokoelmista.

Ryijy Suomen käsityön museon kokoelmista.

Suomen käsityön museon valokuva-arkiston kokoelmat karttuvat sekä lahjoituksina tulleista kuvista, että museon tekemästä, lähinnä käsityöläisten nykydokumentoinneista kertyvästä materiaalista. Lahjoittajia ovat käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitokset, käsityöalan yrittäjät ja harrastajat ja alan oppilaitoksista valmistuneet, jotka haluavat tallentaa opiskeluun liittyvän aineistonsa museoon.

Pienoismoottoriasentaja-kurssit Kiteellä vuonna 1964.  Kuva: Tarmo Vesa.

Pienoismoottoriasentaja-kurssit Kiteellä vuonna 1964.
Kuva: Tarmo Vesa.

Suomen käsityön museo tavoite on tallentaa hyvin monipuolisesti käsityöhön ja käsityön tekemisen ja koulutuksen historiaan liittyvää aineistoa. Museo tallentaa myös omaa toimintaansa kuvaamalla näyttelyitä sekä erilaisia tapahtumia ja työpajoja.

Valokuva-arkiston kuvia välitetään asiakkaille niin yksityiseen käyttöön kuin julkaisuihinkin. Kuviin liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Tilattavat kuvat toimitetaan vain sähköisessä muodossa. Joitain Suomen käsityön museon kuva-aarteita on ladattavissa museon Käsityön kuvia -verkkosivuilla http://image.museokauppa.fi/ – ja ihan ilmaiseksi!

Tulevaisuudessa kuvien verkkosaavutettavuutta pyritään parantamaan edelleen. ”Tavoite on, että Suomen käsityön museon valokuva-arkiston kokoelmat viedään lähitulevaisuudessa Finnaan”, kertoo museon kuva-arkistoista vastaava amanuenssi Anneli Hemmilä-Nurmi.

Kuva-arkistoon liittyvissä kysymyksissä ja tarpeissa voi kääntyä museon amanuenssi Anneli Hemmilä-Nurmen puoleen. Annelin tavoittaa sähköpostitse anneli.hemmila-nurmi [at] jkl.fi tai puhelimitse virka-aikaan 014 266 4374.

 

Teksti: Anneli Hemmilä-Nurmi ja Sari Koskinen
Kuvat: Suomen käsityön museon kuva-arkiston kokoelmat

3 henkilöä tykkää

Majuri Johan Conrad Pistolekorsin 200 vuotta vanhan kaksikolkkahatun konservointi

Kirjoitettu | 09.07.2018 | Kommentit poissa käytöstä

Korpilahden kauniisti korjatun kirkon eteiseen tulee näytteille miekka ja vyö sekä kaksikolkkahattu, jotka kuuluivat majuri Johan Conrad Pistolekorsin sotilasvirkapukuun. Pistolekors oli Korpilahdella Ruotsin kruunun palveluksessa 1804–1810, jäi asumaan paikkakunnalle ja vaikutti voimakkaasti Korpilahden seudun kehitykseen.

Kaksikolkkahattu on isolierinen huopahattu, jonka lierit taivutettiin edestä ja takaa suoraan ylöspäin. Kaksikolkkahattu oli 1700-luvulla käytössä karoliinisen ajan sotilaspuvussa ja edelleen 1800-luvun alussa Suomen kaartin sotilaspuvussa. 1700-luvun puolella hattu pidettiin päässä poikittain, mutta 1800-luvulta alkaen käyttötavaksi vakiintui vähitellen käyttö pitkittäin, suikkamaisesti.

Korpilahdelta ei ole löytynyt mitään tietoa tai kuvamateriaalia siitä, kuinka majuri Pistolekors on tätä hattua käyttänyt, mutta hatun rakenteen perusteella on päätelty tämän olevan poikittainen kaksikolkkahattu ja että majuri myös piti hattua päässään poikittain 1700-luvun mallin mukaan. Hatun alareuna kaareutuu selvästi alaspäin hatun kummassakin päässä. Tällaista hattua on voinut järkevästi käyttää vain päässä poikittain.

Samankaltaiseen päähineeseen sonnustautui 1800-luvun alussa myös kenraali Carl Johan Adlercreutz. Oletettavasti Pistolekorsin kaksikolkkahattu on ollut samantyylisesti komeasti kullanvärisillä kaluunanauhoilla reunustettu ja ruusukkeella koristettu. Pistolekorsin hatussa ei enää ole koristeita jäljellä, mutta niistä on näkyvissä joitakin ommeljälkiä ja painaumia.

 

Hattu on konservoitu Jyväskylässä Suomen käsityön museon Konservointikeskuksessa vuonna 2017. Työ on tehty Museoviraston harkinnanvaraisella avustuksella sekä Vanhan Korpilahden Kotiseutuyhdistyksen varoin.

Kaksikolkkahatun materiaalit

Hatun materiaalina on kaninkarvasta tehty kovitettu, mustaksi värjätty huopa. Kuvun sisäpuolella on kangasvuori sekä nahkainen hikinauha.

Hatun ulkonäkö ennen konservointia

Kaksikolkkahatun kunto ennen konservointia oli erittäin huono. Materiaali ja rakenne ovat pahoin vaurioituneet. Alkuperäinen syvän musta väri on haalistunut ruskeaksi.

Huopakangas on kuivunut, kovettunut ja haurastunut. Huovasta puuttuu suuria paloja hatun vasemmasta ja oikeasta sivusta siten, että hatun muoto on molemmissa sivuissa epätäydellinen eikä kaareudu loppuun asti. Hatussa on useita murtumia lierin ulkoreunoissa ja lierin alataitteissa. Suurten murtumavaurioiden aiheuttama vääntyminen muutti hatun ulkonäköä siten, että aluksi hattu näytti kolmikolkkahatulta.

Kaksikolkkahattu päältä ennen konservointia.

Kaksikolkkahattu päältä ennen konservointia.

 

Kaksikolkkahatun sivu ennen konservointia.

Kaksikolkkahatun sivu ennen konservointia.

 

Hatun kupu on muuttunut ovaalinmalliseksi, sen pitäisi olla pyöreä. Kupu on päältä litistynyt kuopille. Suoraan ylöspäin nousevat lierit ovat hatun edessä ja takana painuneet lähelle kupua ja lierien yläreunat kaartuvat voimakkaasti kuvun päälle. Lierin vastakkaiset reunat menevät kuvun yläpuolella hiukan päällekkäin. Toinen lieri on 30 mm pidempi kuin toinen.

Ehjässä hatussa hatun kuvun tulisi olla näkyvissä lierien välistä ja lierien tulisi seistä pystyssä eikä kaareutua hatun päälle. Hatuissa yleisesti lierit ovat joko olleet yhtä korkeat tai pidempi lieri on yleensä ollut taaempi ja noussut suorana näkyviin etulierin ja kuvun takaa. Tämän perusteella määriteltiin tämän hatun käyttösuunta eli kumpi lieri on edessä ja kumpi takana.

Hatusta puuttuu lierien reunoja kiertänyt metallilangasta valmistettu koristeellinen kaluunanauhareunus, joka ilmeisesti on ollut kullanvärinen. Hatun etuosassa on ilmeisesti ollut kiinnitettynä kokardi ja ruusuke.

Hatun kuvun sisällä oleva alkuperäinen pellavakankainen vuori on likainen, kuivunut, kovettunut ja haurastunut. Musta väri on haalistunut ruskeaksi. Vuorikankaassa on paljon repeämiä ja siitä puuttuu isoja paloja. Vuorin kiinnitysompeleita on poikki ja irronnut ja jäljellä oleva rikkinäinen vuorikangas on rypistynyt pieneksi palloksi kuvun sisälle.

Alkuperäinen, repeytynyt vuori hatun sisällä.

Alkuperäinen, repeytynyt vuori hatun sisällä.

 

Konservointikäsittely

 

Puhdistus

Hatun ulkopinta on varovasti imuroitu konservointi-imurilla ja roskat on irrotettu pinsetillä.

Hatun alareunan eli suun ympärillä huopakankaassa olevia tahrakohtia on käsitelty veteen kostutetuilla nihkeillä vanupuikoilla. Tahrakohdista irtosi mustanruskeaa jähmettynyttä rasvalikaa melko paljon, mutta tahrat eivät kuitenkaan lähteneet kokonaan.

Vuorin käsittely

Vuori on irrotettu. Vuorikangas todettiin niin pahoin vaurioituneeksi ja repaleiseksi, että sitä ei voi eikä kannata yrittää korjata mitenkään. Tällaisenaan sitä ei enää pystytä kiinnittämään takaisin hatun kuvun sisälle. Kaksikolkkahatun vanha vuori säilytetään erillisessä pahvilaatikossa. Laatikon pohjalle on tehty muotoiltu alusta viskoosiverkolla päällystetystä dacron-vanusta. Vuori lepää säilytysalustallaan kupu alaspäin ja hapottomilla silkkipapereilla suojattuna. Hatun alkuperäisestä vuorista on tehty kopio, joka on kiinnitetty hatun sisälle alkuperäisten ompelukohtien mukaisesti.

lkuperäinen, irrotettu vuori säilytetään omassa laatikossaan.

Alkuperäinen, irrotettu vuori säilytetään omassa laatikossaan.

 

Uusi vuori on kiinnitetty hatun kuvun sisälle.

Uusi vuori on kiinnitetty hatun kuvun sisälle.

 

Kaksikolkkahatun muodon palautus ja korjaukset

Kovettunut ja litistynyt hattu on käsitelty kosteuskammiossa, jossa huopakankaaseen on imeytetty kosteutta. Kosteuskammiokäsittelyn jälkeen hattua on voitu muotoilla lähemmäksi alkuperäistä mallia ja murtumat ja palkeenkielet on saatu asetettua kohdalleen korjausta varten.

Hatun käsittely kosteuskammiossa.

Hatun käsittely kosteuskammiossa.

 

Hatun lierien oikaisua.

Hatun lierien oikaisua.

 

Hatun muodon palautusta.

Hatun muodon palautusta.

 

Palkeenkielien ja repeämien korjaukset on pääosin tehty ompelemalla huopakankaan läpi ohuehkolla ompelulangalla. Joissakin kohdissa on korjaukseen saatu lisätukea käyttämällä liimausta, jolla repeämän reunat painettiin yhteen. Huopakankaan reikien täytteeksi käytettiin ruskeata, ohutta ja pehmeätä nahkaa, jonka pintanahka/mokkanahkapuolta käytettiin vaihdellen tarpeen mukaan niin, että reiän läpi näkyvä pinta ei erotu.

Huopakankaan vauriokohtien konservointiompelua.

Huopakankaan vauriokohtien konservointiompelua.

 

Säilytystuki

Konservoinnin jälkeen kaksikolkkahatun kunto on kohtalainen, hattu on näyttelykelpoinen. Vauriokohdat on tuettu ja hatulle on valmistettu säilytystuki, jonka päälle asetettuna hattu voidaan sekä säilyttää että pitää näytteillä. Hattu sijoitetaan lasivitriiniin.

Hatulle tehty tukirakenne.

Hatulle tehty tukirakenne.

Hattu on lopullisessa asennossaan matalampi kuin se on ollut käytettäessä. Kun hattu kostutuksen ja muotoilun jälkeen on saanut kuivua ja asettua, on todettu, että hatun lierien yläosat ovat käyristyneet uudelleen ja lierien yläosa taipuvat voimakkaasti hatun kuvun päälle. Tämä on pysyvä asento, jota ei pysty muuttamaan ilman jonkinlaista pysyvää (mutta samalla näkyvää) tukea lierien sisäpinnoilla.

 

Hattu edestä konservoinnin jälkeen.

Hattu edestä konservoinnin jälkeen.

 

Hattu sivusta konservoinnin jälkeen.

Hattu sivusta konservoinnin jälkeen.

 
Teksti: Anne Vesanto, johtava konservaattori, Konservointikeskus

7 henkilöä tykkää

Museotyön arkea: Tarja Maksimainen

Kirjoitettu | 03.07.2018 | Kommentit poissa käytöstä

Kevään korvalla Jyväskylän museot saivat pitkään kaivatun lisäavun kaupungin kolmen museon, Suomen käsityön museo, Jyväskylän taidemuseon ja Keski-Suomen museon, markkinointiin. Remmiin asteli Tarja Maksimainen, joka toimii kolmen museon markkinointi- ja viestintävastaavana.

Tarjaa voi siis lähestyä kaikessa museoiden näkyvyyttä, yhteismarkkinointia ja yritysyhteistyötä koskevissa asioissa. Tarja tekee tiivistä yhteistyötä niin museoiden tiedottajien ja viestintätiimien kanssa sekä luonnollisesti muun muassa Visit Jyväskylän kanssa. Kaiken tämän tarkoituksena on tuoda kaupungin museot lähemmäksi asiakkaita.

Mutta mitenpä päätyi Tarja museoon töihin? Markkinoinnin alalta Tarjalla on jo taustalla niin koulutus kuin pitkä työkokemuskin.

- Alun perin päädyin opiskelemaan markkinointia sen ihmisläheisyyden vuoksi – markkinoinnin perustahan on hyvin pitkälle ihmisten ymmärtämisessä ja toisaalta heihin vaikuttamisessa. Toisinaan olen myöskin päässyt yhdistämään työhöni kuvataideharrastustani, sillä olen aiemmin tehnyt paljon myös graafista suunnittelua ja erityisesti lehtimainoksia.

Tarja on aiemmin työskennellyt hyvin erilaisilla toimialoilla, eikä hänellä ollut museomaailman kokemusta kuin asiakkaana.

- Harrastusteni kautta ala tuntui kuitenkin ennemmin läheiseltä kuin pelottavalta. Myöskin museoiden yhteiskunnallinen merkitys sekä kyky tarjota ihmisille elämyksiä tekivät työpaikasta entistä kiinnostavamman.

Museoissa on tällä hetkellä pinnalla isoja murrosvaiheita. Strategioita kehitetään, Keski-Suomen museo on remontissa ja kaikkien museoiden verkkosivuja ollaan uudistamassa. Tarja tuli siis mukaan mitä oivallisemmalla hetkellä, kun museot pohtivat kohderyhmiään ja kehittävät markkinointia brändistrategioidensa mukaan.

- Lisäksi työn alla on esimerkiksi kesäkampanja, jolla pyrimme tuomaan näkyville museoiden ja paikallisten yritysten yhteisiä teemoja. Hyvin monenlaisia juttuja on siis työn alla eivätkä päivät juuri muistuta toisiaan, Tarja kuvailee tämän hetkisiä työstössä olevia asioita.

Tarja pitää mielenkiintoisimpana työssään sitä, että hän pääsee vaikuttamaan laajasti museoiden markkinoinnin ja viestinnän kehittämiseen, jossa hän pääsee käyttämään omaa ammattitaitoaan ja pohtimaan syvällisesti kehityskohteita, jolloin kehitystyötä pystytään tekemään pitkäjänteisesti.

- Itseäni kiehtoo erityisesti museoiden kyky herättää ajatuksia ja tunteita, minkä voimaa ei voi väheksyä. Minulle on myöskin tärkeää kannattaa niitä arvoja, joita markkinoin, mikä tässä tapauksessa ehdottomasti toteutuu. Työssä on mahdollista olla niin luova kuin analyyttinenkin.

Se, että Tarja koordinoi markkinointia ja viestintää yhdessä kolmen museon kanssa luo tietenkin myös haasteita, sillä kolme museota erillismuseoineen pitää sisällään hurjan määrän sisäistettävää tietoa.

- Laaja-alaisuus ei ehkä olisi niin haastavaa, ellei ala itsessään olisi jo melko haastava – museot ovat täynnä oman alansa asiantuntijoita, joiden tietoja ei voi odottaa omaksuvansa. Onneksi olen saanut paljon apua ja ympäriltä löytyy paljon ihmisiä, joilta kysyä. Laajuus vaikuttaa kuitenkin niin, ettei kaikesta voi mitenkään olla aina täysin perillä, joten ihan kontrollifriikki ei voi olla.

Tarja on selvinnyt haasteista ennenkin työurallaan, huumori on hyvä pitää mukana haasteissakin.

- Työskentelin aiemmin maatalouskoneita myyvässä yrityksessä ja tämän johdosta osallistuin Hollannissa järjestettävään uuden traktorimallin lanseeraustilaisuuteen. En ollut aiemmin ajanut traktoria, joten ajelin sellaisella ensimmäistä kertaa keskellä hollantilaista maaseutua. Eihän se nyt ihan täsmälleen samanlaista ollut kuin autolla ajaminen, joten ajoin melkein päin yhtä niistä harvoista aidoista, joita keskeltä maaseutua löytyi. Onneksi opastajani tajusi tarttua rattiin ajoissa ja sai traktorin viime hetkellä käännettyä.

Tarja odottaa tulevalta vuodelta herättäviä näyttelyelämyksiä niin itselleen kuin asiakkaille:

- Toivon kovasti, että saamme jo tänä vuonna tuotua yhä useamman tietoisuuteen sen, mitä kaikkea Jyväskylän museoilla onkaan tarjota!

 

Teksti: Sari Koskinen

Be the first to like.

Koe käsityön monipuolisuus museon Avoimessa PAJASSA!

Kirjoitettu | 29.06.2018 | Kommentit poissa käytöstä

Näyttelykierroksen jälkeen voi olo olla harmittavan inspiroitunut ja käsillä pitää päästä tekemään jotain ja heti. Apu onneksi lähellä, sillä museon Avoimessa PAJASSA pääset puuhastelemaan mielesi mukaan.

Avoimessa pajassa materiaaleista on helppo inspiroitua.  Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Avoimessa pajassa materiaaleista on helppo inspiroitua.
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

 

Avoin PAJA löytyy museon toisesta kerroksesta ja palvelee aina museon aukioloaikoina, poikkeuksina vain näyttelynvaihdot, jolloin yläkertaan ei voi asiakkaita päästää. Pajasta löydät selkeät ohjeet, ideat, materiaalit sekä tilaa työskennellä. Mikään ei estä mielikuvituksen liikettä ja voit toteuttaa pajassa omia visioitasi tarjolla olevien materiaalien mukaan.

Avoin PAJA on tarkoitettu kaikille, eikä se vaadi erikoisosaamista. Tärkeintä on halu kokeilla. Voit tulla avoimeen pajaan yksin, kaksin tai porukassa. Paja tarjoaa tekemistä koko perheelle ja kaikenikäisille tekijöille, mutta haastavammissa töissä lapset voivat tarvita aikuisen apua. Varsinkin alle 7-vuotiaiden toivotaan puuhastelevan pajassa aikuisen kanssa yhdessä. Paja onkin koko perheen yhteinen juttu, löydät pajasta ideoita, ohjeita, materiaaleja ja työkaluja monenlaiseen tekemiseen.

Avoimen PAJAN käyttö sisältyy museon pääsymaksun hintaan ja materiaalimaksu määräytyy käytettyjen materiaalien mukaan. Voit maksaa materiaalit joko pajan pikkulippaaseen tai suoraan museon infoon. Pajaan mahtuu työskentelemään kerralla korkeintaan 15 henkilöä, joten vähän isompikin kaveriporukka puuhastelee pajassa yhtä aikaa.

Pajasta löydät valmiita ohjeita, joiden tarvikkeet ovat numeroiduissa laatikoissa. Helppoa vai mitä?

Pajasta löydät valmiita ohjeita, joiden tarvikkeet ovat numeroiduissa laatikoissa. Helppoa vai mitä?

 

Miltä kuulostaisi apinannyrkki tai haitarikirja? Entä haluaisitko olla suloisen Tappe-koiran uusi omistaja? Käytettävissäsi on käsityövälineitä sahoista saksiin, ompelukoneesta höyläpenkkiin ja materiaaleja vaihtelevasti kulloisenkin teeman tai sesongin mukaan puusta paperiin, villasta kuparilankaan. Itse tehdyn käsityön saat heti mukaasi. Useimmat pajan ohjeet löydät myös verkosta: www.avoinmuseo.fi/craftmuseum/kasityonurkka/ohjeet.php

 

Tappe-koira on monelle tuttu jo kouluajoilta, mutta silti sellaisen tekeminen on aina yhtä hauskaa.

Tappe-koira on monelle tuttu jo kouluajoilta, mutta silti sellaisen tekeminen on aina yhtä hauskaa.

 

Avoimen PAJAN säännöt:
  • Pajassa työskentelet omalla vastuullasi.
  • Lapset työskentelevät vanhempiensa vastuulla. Pajassa ei ole ohjaajaa, joten älä jätä lapsiasi työskentelemään yksin.
  • Pidä pajan ovi avoinna kaikille.
  • Poraa, sahaa ja naulaa vain höyläpenkillä.
  • Jos liimaat tai maalaat suojaa pöytä muovilla.
  • Voit työskennellä lipastossa olevien ohjeiden mukaan tai ideoida itse.
  • Palauta käyttämäsi ohjeet, materiaalit ja työvälineet paikoilleen.
  • Siivoa työpisteesi ja muista sammuttaa käyttämäsi sähkölaitteet kuten kuumaliimapistooli.
  • Maksa materiaalimaksu pajassa olevaan lippaaseen tai museon infoon.
  • Ota valmistamasi työ mukaasi, mutta jätä työvälineet ja käyttämättömät materiaalit seuraavien pajankäyttäjien iloksi.

 

Tiesitkö, että museon Avoimessa PAJASSA voi myös järjestää synttäreitä?

Pajasynttärit sopivat parhaiten 6-12 -vuotiaille lapsille ja suositeltava ryhmäkoko on enimmillään noin 10 henkeä. Pakettihintaan kuuluu lyhyt näyttelykierros ja tietenkin käsitöiden tekeminen ohjatusti – herkuttelua ja lahjojen jakoa tietenkään unohtamatta! Lisää tietoa pajasynttäreistä löydät museon verkkosivuilta: www.craftmuseum.fi/esitteet/pajasynttarit.htm

Teksti: Sari Koskinen
Kuvat: Suomen käsityön museo ja Hanna-Kaisa Hämäläinen

1 henkilö tykkää

Nykydokumentointia Sepän galleriassa Hankasalmella

Kirjoitettu | 23.06.2018 | 1 kommentti

Entisessä Paanalan koulussa Hankasalmella on jo 44 vuotta toiminut Sepän Galleria, jossa Harry Marttinen ja hänen tyttärensä Miina-Liina valmistavat ja myyvät savitöitä ja myös metallikoruja. Taustatukena heillä on Harryn puoliso Sirpa, joka osallistuu omalla panoksellaan yrityksen hallintoon, markkinointiin ja gallerian esittelyihin.

 

Sepän Gallerian toimijat Miina-Liina, Sirpa ja Harry Marttinen

Sepän Gallerian toimijat Miina-Liina, Sirpa ja Harry Marttinen.

 

Kevään 2018 ajan nykydokumentoinnista kiinnostuneet museokumppanit valmistelivat amanuenssi Seija Hahlin hyvässä huomassa tallennusretkeä Hankasalmelle. Tutustuttiin gallerian toimintaan saatavissa olevien aineistojen pohjalta, laadittiin kysymyksiä, harjoiteltiin äänityslaitteiden käyttöä sekä sovittiin työnjaosta haastatteluissa ja kuvauksessa.

Vihdoin kesäkuun alussa yhdeksän museokumppania saapui komean koulun pihalle valmiina toimeen. Harrylle ja Miina-Liinalle oli laadittu omat kysymykset ja heitä kumpaakin haastateltiin erikseen. Nauhalle saatiin tarinoita Harryn savenvalajan urasta. ”En ole mikään keraamikko olen savenvalaja”, hän totesi. Galleriassa on tapahtumassa sukupolvenvaihdos, josta puolestaan oltiin kiinnostuneita Miina-Liinan haastattelussa. Harryn vaimo Sirpa kertoi yrityksen toiminnasta kaikkien kolmen yhteishaastattelussa. Hän totesi, että juuri nyt odotellaan tärkeän sesongin alkua. Eri puolilla maata pidettävät keskiaikamarkkinat tuntuivat olevan tärkeitä taloudellisen tuloksen kannalta ja ne tuntuivat inspiroivan muutenkin. Niitä varten oli mm. valmistettu ajan hengen mukaiset myyntiasut.

 

Sepän Gallerian väen yhteishaastattelu

Sepän Gallerian väen yhteishaastattelu. 

 

Miina-Liinan haastattelu tehtiin myymälässä

Miina-Liinan haastattelu tehtiin myymälässä. 

 

Haastattelujen jälkeen siirryttiin työpajaan, jossa Harry ja Miina-Liina esittelivät työtapoja. Harry valmisti kulhot dreijaamalla ja muotin avulla. Miina-Liina esitteli lasitusta ja esineiden polttoa. Polttouuneja talosta löytyi useampiakin. Yrityksen alihankkijana on jo neljännesvuosisadan ollut Anja Kässi, joka työskentelee kotonaan Uuraisilla. Häntä emme tavanneet.

 

Harryn käsissä kulho syntyy dreijaamalla hämmästyttävän nopeasti

Harryn käsissä kulho syntyy dreijaamalla hämmästyttävän nopeasti. 

 

Miina-Liina esittelee lasitustyövaihetta

Miina-Liina esittelee lasitustyövaihetta.

 

Lopuksi astiat poltetaan uunissa. Eri savilaadut vaativat eri lämpötilat

Lopuksi astiat poltetaan uunissa. Eri savilaadut vaativat eri lämpötilat.

 

Myymälän puolella hyllyt notkuivat tuoppeja, mukeja, erilaisia ja erikokoisia kulhoja, amppeleita, hyönteiskarkottimia, metallikoruja ja puukkoja. Astiat on tehty pääasiassa joko punasavesta tai mustasta savesta. Useita koristi Harryn valkoinen kaksi viivaa ja aaltoviiva -koriste, jossa on vaikutteita karjalaisesta savityöstä. Kaikki näytti olevan valmista alkavaa sesonkia varten.

Notkuvista hyllyistä innostuivat myös dokumentoijat. Taisi jokaisella olla lähdössä jokin kuppi ruskeassa paperipussissa kotiin tuotavana. Yksi innostui hankkimaan komean kulhonkin, jonka Harry silmiemme alla dreijasi.

Valmiita tuotteita myymälän hyllyillä. Miina-Liinan osaamista on nettikaupan ylläpito.

Valmiita tuotteita myymälän hyllyillä. Miina-Liinan osaamista on nettikaupan ylläpito.

 

Sepän Galleriassa on säilynyt myös vanhan koulun henkeä. Seinillä on karttoja ja opetuksellisia kuvatauluja. Muitakin vanhoja esineitä, muistoja ja huomionosoituksia on esillä. Paikka on kotoisa ja herättää jokaiselle kävijälle muistoja omastakin elämästä.

Nykydokumentointiretki oli jännittävä, mielenkiintoinen ja uudenlainen kokemus useimmille meistä. Dokumentointi ei kuitenkaan ole vain mukavia kokemuksia. Edessä on vielä täyttä työtä nauhoitetun aineiston, jota on tuntikaupalla, litteroinnin, kuvien valinnan ja tallentamisen sekä mahdollisesti lisätietojen hankinnan parissa. Tulokset tallennetaan museon arkistoon. Tutustuminen käsityöläisyrityksen toimintaan tavallista syvemmältä oli monella tavalla antoisaa ja avartavaa. Kyllä kannatti ja kannattaa olla mukana.

Nykypäivän ilmiöiden tallentaminen jälkipolville on tärkeä osa museoiden tekemää työtä. Suomen käsityön museo tallentaa kokoelmiinsa nykyiseen käsityötietoon, taitoon ja osaamiseen liittyviä aiheita. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä museologian perusopintoja suorittavien yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Vuoden ajan olemme museokumppaneiden kanssa käyneet lävitse nykytallennuksen perusteita. Yhteisissä tapaamisissa olemme pohtineet erilaisia haastattelumuotoja, katsoneet valokuvausta käsityöllisin silmin ja tutustuneet tallennuslaitteisiin. Museokumppanien kanssa aloitetun nykytallennusyhteistyön avulla saamme erilaisia näkökulmia museotallennukseen ja toivottavasti myös museokumppaneille avautuu uusia näkökulmia käsityön eri osa-alueisiin.

Kuten museokumppanit kirjoittavat, syksyllä työskentely jatkuu.

Tutustu myös museologien tekemiin nykytallennustöihin.
http://museonayttely.fi/nykytallennus/

Teksti: Else Heikkilä, Marita Jokinen, Pirkko Rissanen
Kuvat: Seppo Elijoki, Else Heikkilä

4 henkilöä tykkää
eteenpäin »